Koska en ehdi tänään aloittaa mitään uutta kirjoitusta,
ajattelin vaihteeksi palata aikaisempiin blogeihini, joita ehti lähes viiden
vuoden aikana kertyä aikamoinen määrä.
On hiukan vaikea päättää, tuonko ne tänne lähes siinä muodossa, kun ne
aikanaan kirjoitin vai muokkaanko ne tähän hetkeen. Tämä nyt käsittelemäni
liittyy hyvin läheisesti aiempiin sukuhistorioistani kirjoittamiin. Kun
huomenna olen menossa itsenäisyysjuhliin vanhalle kotiseudulleni, niin päätin
ottaa sen tässä luovalla tavalla käsittelyyn. Jotenkin en voi välttää ajatusta, että
olenkohan tämän jo ennenkin julkaissut tai jotakin aiheesta kirjoittanut. Mutta väliäkö
sillä! Tänä päivänähän kaikki luettu ja ehkä koettukin menee ihmisiltä saman
tien roskikseen. Tänään asia on
ajankohtainen, mutta huomenna palatessa asiaan kysytään, mikähän se juttu oli.
Me muistelijat olemme oma rotumme. Minäkin olen silloin tällöin saanut leiman,
että elän vain menneisyydessä.
Todellisuudessa elän päivä kerrallaan kuin perhonen enkä aina tunnista
edes omaa itseäni menneisyydessä vaan kirjoitan hänestäkin kuin jostakin
vieraasta henkilöstä. Yrittäkää nyt ymmärtää.
Kesällä 1959 otettiin valokuvia. |
Tammikuun alussa 2009 kirjoitin otsikolla ”Elämää
suurkunnissa nyt ja ennen” seuraavasti:
Nyt vuodenvaihteessa 2008- 2009 tunsin historian
siipien havinaa, kun entinen kotikuntani Renko hävisi itsenäisenä kuntana
Suomen kartalta liittyessään Hämeenlinnan kaupunkiin. Olen jonkin verran seurannut
tilanteen kehitystä lukiessani viimeisen kuukauden aikana Hämeen Sanomia, jota
Hämeenlinnassa asuva sisareni on ystävällisesti tilannut jälleen kerran
minulle.
Hämeenlinna oli 8 vuoden ajan koulukaupunkini. Ajatellessani sitoutumistani kaupunkiin, huomaan suhteeni siihen jääneen hyvin pinnalliseksi. Kouluaikoina en oikeastaan koskaan oleskellut kaupungissa muuta, kuin kuljin sen läpi useimmiten samaa reittiä linja-autoasemalta rautatieaseman takana Hätilässä olevaan yhteiskouluun ja takaisin bussille. Vanhempieni asuessa siellä loppuelämänsä, vierailuni rajoittuivat useimmiten keskikaupunkiin. Sisareni on myöhemmin laajentanut Hämeenlinna-tietouttani, kun olemme yhdessä tutustuneet eri paikkoihin.
Hämeenlinna oli 8 vuoden ajan koulukaupunkini. Ajatellessani sitoutumistani kaupunkiin, huomaan suhteeni siihen jääneen hyvin pinnalliseksi. Kouluaikoina en oikeastaan koskaan oleskellut kaupungissa muuta, kuin kuljin sen läpi useimmiten samaa reittiä linja-autoasemalta rautatieaseman takana Hätilässä olevaan yhteiskouluun ja takaisin bussille. Vanhempieni asuessa siellä loppuelämänsä, vierailuni rajoittuivat useimmiten keskikaupunkiin. Sisareni on myöhemmin laajentanut Hämeenlinna-tietouttani, kun olemme yhdessä tutustuneet eri paikkoihin.
Perillinen oli vihdoinkin syntynyt. Me muut olimme vain tyttöjä. |
Tämän päivän lehdessä (2.1.2009) ”muukalainen omalla
maallaan” Vexi Salmi kertoo kirjoittaneensa vuodenvaihteessa ilmestyneen kirjansa
”Minun Hämeenlinnani” viidessä
kuukaudessa. Hän kertoo suodattaneensa
kaupungin historian muistojen siivillä. Hänen nuoruutensa Hämeenlinnaa ei ole
enää olemassa. Se on se sama Hämeenlinna, johon minulla oli kevyt suhde, mutta
kuitenkin muistoja enemmän kuin satavuotiaalla.
Ennen kun olin lukenut tekstin niin pitkälle, että hän
olisi maininnut projektia varten lukemansa kirjat, olin jo rynnännyt
kirjahyllylleni ja kaivanut esiin Akseli Salokanteleen teoksen ”Vanhaa
Hämeenlinnaa”, joka ilmestyi Kariston julkaisemana vuonna 1964. Sitä olen
sattunut hankkimaan jopa kaksi kappaletta. Lisäksi isäni jäämistöstä pelastin
itselleni saman kirjoittajan kirjat ”Vanhaa Vanajaa” ja ”Vanajan kirja”. Vexi Salmi mainitsee Salokanteleen
Hämeenlinnaa koskevan kirjan olleen kirjoitusprosessin aikana itselleen
erittäin antoisa.
Tämä kuva on ehkä 1930-luvulta,. |
Minun ajatukseni lähtivät siitä lentämään eteenpäin,
kaukaiseen historiaan ja hämäläisiin esi-isiini. Vanaja oli vielä käydessäni
koulua itsenäinen kunta. Kun kuljin linja-autolla kouluun Hämeenlinnaan Rengon
takamailta, Rengon kirkonkylän ja Hämeenlinnan välinen huvittavan mäkinen
taival ennen uuden tien valmistumista kulki ensin Vanajan läpi ja tuli sitten
vasta Hämeenlinnaan. Vanajan kunta ympäröi Hämeenlinnaa myös muilta suunnilta.
Renko kuului jo historiallisella ajalla kiinteästi Suur-Vanajaan.
Olikin aikoinaan paljon isompi asia, kun Vanaja poistui kartalta vuonna 1967, kun se jaettiin Hämeenlinnan, Janakkalan, Rengon ja Hattulan kesken. Janakkala ja Hattula eivät liittyneet nyt vuodenvaihteessa muodostuneeseen Hämeenlinnaan.
Olikin aikoinaan paljon isompi asia, kun Vanaja poistui kartalta vuonna 1967, kun se jaettiin Hämeenlinnan, Janakkalan, Rengon ja Hattulan kesken. Janakkala ja Hattula eivät liittyneet nyt vuodenvaihteessa muodostuneeseen Hämeenlinnaan.
Isäni äiti Lempi. |
Kaikki vanhat asiat ovat kiehtovia ja saavat
mielikuvitukseni laukkaamaan. Ei siihen muutenkaan paljon tarvita kun on
kysymys menneestä ajasta. Jaksan
innostua jopa sukuselvityksistä ja joskus
saattaa olla jo aamuyö, kun maltan lopettaa tutkimukseni. Eivät ne minnekään
johda, mutta ehkä niissä olisi tulevaisuudessa aineksia vaikka kirjaksi.
Salokanteleen ”Vanajan kirjassa” kerrotaan myös sukulaisistani. Nimittäin renkolaisen isäni isänisänisän Heikki (Henrik) Johan Nålbergin nuoremmat veljet toimivat kyseisen Vanajan seurakunnan suntioina.
Salokanteleen ”Vanajan kirjassa” kerrotaan myös sukulaisistani. Nimittäin renkolaisen isäni isänisänisän Heikki (Henrik) Johan Nålbergin nuoremmat veljet toimivat kyseisen Vanajan seurakunnan suntioina.
Kirjan sivulla 344 kerrotaan tarkemmin, miten suntion
tehtävä on syntynyt. Suntiota on kutsuttu myös kirkonvartijaksi ja
unilukkariksi. Kun edellinen suntio
kuoli sai tämän leski nk. armovuoden, jonka aikana joku määrättiin hoitamaan
virkaa. Vuonna 1849 tätä virkaa hoiti koulumestari Erkki (Erik) Nålberg, joka oli syntynyt Rengossa 1828 ja ilmeisesti
muuttanut tätä varten Vanajaan. Hän
toimi myös pitäjän koulumestarina. Hänen virkansa vakinaistettiin armovuoden
jälkeen. Kirjan mukaan hän toimi myös lukkarin apulaisena ja sukuselvityksessä
hän näyttää myös olevan lukkarin nimikkeellä, Erik Nålberg kuoli vuonna 1858
alle 30-vuotiaana.
Kuvia skannatessa löytyy aarteita. Kyllä se muuten on isäni leikkiauton sisällä, jonka on varmaan itse rakentanut. |
Hän oli avioitunut 15.10.1851 Idänpään kylästä olevan
Amanda Emilia Weckströmin kanssa. Sukuselvityksestä näen, että häneltä jäi
kaksi lasta, joista nuorempi syntyi isänsä kuoleman jälkeen. Lasten nimet
olivat Amanda Augusta Vuori s. 29.11.1853 ja Juho Fredrik Vuori s. 3.1.1859 . Nålberg-nimi vaihtui Vuoreksi. Isäni oli todennäköisesti perillä tästäkin
sukuhaarasta, joka noiden kahden henkilön
kautta on jatkunut hyvin elinvoimaisena.
Salokannel kertoo kirjassaan lisäksi, että Erik
Nålbergin veli Vilhelm, joka oli syntynyt 1831 Rengossa valittiin Erik
Nålbergin lesken armovuoden virkaa hoitamaan. Samassa yhteydessä päätettiin,
että koulumestarin toimi erotetaan suntion tehtävistä. Leski sai pitää koulumestarin palkan muttei
suntion palkkaa. Vilhelm valittiin myöhemmin vakituisesti suntioksi ja hänen
uransa olikin todella pitkä, runsaat 50 vuotta, sillä hän kuoli vasta 1911.
Hänen elämäänsä sisältyi myös kaksi avioliittoa ja näistä syntyi kunnioitettava
määrä vaikutusvaltaisia perillisiä, mutta se on jo toinen juttu. Täällä
sukunimen Vuori lisäksi esiintyy muitakin sukunimiä kuten Leppä ja Nurmi.
Maanläheisiä nimiä yhtä kaikki.
Kadonnut aika - pysähtynyt aika |
Nuorin pitäjänräätäli David Gabrielinpoika Nålbergin ja Ahoisten Nikkilän tyttären Hedvigin lapsista oli 1837 syntynyt Karoliina, jonka sukunimi oli myöhemmin Kallio. Hänellä oli seitsemän lasta, joista kuusi poika ja yksi tytär.
Näiden Nålbergin sisarusten vanhin veli, aiemmin
mainitsemani Heikki (Henrik), joka tuli vävyksi kotitilalleni, on kulkenut
samalla pihalla kuin minä lapsena ja nuorena. Pihalla seisoo edelleen vanha
aittarakennus, jonka päädyssä lukee sen rakennusvuosi 1802. Se liittää sisarukseni ja minut erittäin
voimakkaasti sukupolvien ketjuun. Heikki kuoli vuonna 1887 ollessaan 63 vuotta ja 7 kuukautta vanha.
Heikin pojalle, isäni isoisälle nämä hänen isänsä sisarukset olivat setiä ja täti. Kuinka läheisiä siihen aikaan oltiin, on vaikea tietää. Isäni isoisä kuoli toukokuussa 1917 vuotta ennen isäni syntymää. Olen saanut hänestä kuvan vaikeana ihmisenä, mutta johtuuko se vain siitä, ettei hän suostunut ottamaan tilan nimeä eikä mitään muutakaan nimeä sukunimeksi? Mummo Hedvig eli Heta kuoli kesällä 1922 ja isäni oma isä 1925.
Heikin pojalle, isäni isoisälle nämä hänen isänsä sisarukset olivat setiä ja täti. Kuinka läheisiä siihen aikaan oltiin, on vaikea tietää. Isäni isoisä kuoli toukokuussa 1917 vuotta ennen isäni syntymää. Olen saanut hänestä kuvan vaikeana ihmisenä, mutta johtuuko se vain siitä, ettei hän suostunut ottamaan tilan nimeä eikä mitään muutakaan nimeä sukunimeksi? Mummo Hedvig eli Heta kuoli kesällä 1922 ja isäni oma isä 1925.
Äskettäin kirjoitin juttua, jossa mainitsin isäni isoisän sisaruksia, nyt lähtöpisteenä on vanhempi sukupolvi. Vähän täydensin ja korjailin aiempaa kirjoitusta, mutta aika ei nyt salli sen syvällisempää tietojen kaivelua.
Isäni isovanhempien ja veljen hauta. |
Hei aloin lukemaan tanaan blogiasi ja huomasin Vuori-sukunimen. Minun esi-isani oli Vilhelm Davidinpoika Nalberg! Vilhelmin poika Karl Henrik on minun sukulainen.Hanen poika Leo Eino Vuori on minun isoisa. Ja suvussamme on tosiaan Leppa ja Nurmi nimisia sukulaisia.
VastaaPoistaHei, kiitos kommentista ja tervetuloa lukemaan blogejani. Mukava tavata täällä. Olen Markkulan sukuseuran sihteeri ja teen myös sukututkimusta. Me olemme sitten varmaan 4. serkkuja toisillemme. Sellaiseen serkkuuteen viittaan mm. täällä http://unikkopellossa.blogspot.fi/2016/06/kaikuja-menneisyydesta.html. Siellä kirjoitan myohempiä havaintoja. Muissakin blogeissa olen viitannut Nålbergeihin.
PoistaMina skypeilen silloin talloin Raimo Markkulan kanssa. Kun tein sukututkimusta mulla tuli otettua yhteytta tosi usein Raimoon silla han osasi antaa hyvia neuvoja ja auttaa kirkonkirjojen lukemisessa. Mulla on nyt serkku Hannu Simpura joka alkoi tekemaan sukututkimusta. Olen ollut yhteydessa haneen. Mina itse asun Coloradossa, olen asunut Yhdysvalloissa viimeiset 28 vuotta. Sain Markkuloiden sukusivuilta paljon valmista tietoa suvustani. Kaymp lukaisemassa noita sinun blokeja ja saan lisaa tietoa Nalbergeista. Isani ja yksi siskoistani osallistui kauan sitten sukukokoukseen jonne oli kutsuttu Lepat, Vuoret, Nevanderit.
PoistaOnpa kiva tutustua. Meitä Gabriel Gabrielinpojan Janakkalan Irjalan Nuoran torpasta ja tämän pojan David Gabrielinpoika Nålbergin jälkeläisiä on aika paljon. Olen ensisijaisesti tutkinut äitini karjalaista sukua sen sukuseuran ja pitäjän puitteissa, mutta vähän myös isäni sukua. Siitä vaan sitten jouduin karjalaisen sukuseuran lisäksi tähän hämäläiseen Markkulan sukuseuraan enkä voi pitää sormiani irti rippikirjoista. Raimo Markkula on todellakin tehnyt suurtyön, josta itse kukin voi jatkaa. Haluan aina tietää lisää...Aika vähän ihmisiä käy nykyään kerran vuodessa olevassa sukukokouksessa.
Poista"Perillinen on vihdoinkin syntynyt. Me muut olimme vain tyttöjä." Tuntuu pahalta, ahdistaa.
VastaaPoistaMutta niin vain vanhojen aikojen ajattelu vaikutti vielä tuohonkin aikaan siten, että olen sen nähnyt ja kokenut. Olimme silti vanhemmillemme yhtä rakkaita kaikki. Onneksi maailma on muuttunut tasa-arvoisemmaksi.
Poista