sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Lokakuun merkkipäiviä syksyn väreissä

Aloitan jälleen uuden blogipostauksen kirjoittamisen, mutta en tiedä, milloin tämä on julkaisuvaiheessa. Oli hyvä lähteä eilen (torstaina) ulkoilemaan pilvisyydestä huolimatta. Pilvet väistyivät myöhemmin ja kevyt auringonpaiste kultasi maiseman. Nyt maa on jälleen märkä ja sää harmaa. Minulle sopii oikein hyvin lähteä tänään  leikkauttamaan hiukseni, sillä edellisestä kerrasta on pian kolme kuukautta. 

 

Fjällbon puiston vanha huvimaja. Rohkenin kiivetä pitkin jyrkkää rinnettä ylös.

Koronaepidemian nk. kiihtymisvaiheesta huolimatta aion elää normaalisti. Jos keväällä vanhemmat ihmiset ja riskiryhmät eristettiin, niin nyt väestöä lietsotaan pelolla. En voi välttyä siltä vaikutelmalta. Me suomalaiset olemme kuuliaisia ihmisiä, tottelemme esivaltaa ja uskomme ohjeita. Minua huolestuttaa nyt tämä valtava vaahtoaminen, jolla voi olla pahempia seurauksia. Tällaiseen kansaan sekin tehoaa. Nyt ikään kuin kokeillaan toisenlaista linjaa. Nyt on onneksi niin, että me tiedämme vain enemmän ja voimme käyttäytyä tilanteiden mukaan.

Anna pikkutyttönä silloisella kotipihallaan.


Tällä viikolla on kolme tai neljä tärkeätä syntymäpäivää. Niistä kaksi jo ohitettua olivat ystävieni merkkipäiviä. Toisen unohdin ja toista muistin onnitella Facebookissa. Huomenna vanhin lapsenlapseni täyttää vuosia. Seuraavana päivänä 10.10. vietämme Suomen kansalliskirjailija Aleksis Kiven syntymäpäivää. Hän on erityisen tärkeä Keski-Uusimaan pitäjille, Nurmijärvelle ja Tuusulalle ja muillekin, kuten Siuntiolle. Ihmettelen aina, miten hän vaikeissa olosuhteissa sai kirjoitettua mestariteoksia. Olen ennenkin miettinyt hänen sukuhistoriaansa ja kirjoittanut siitä. Tässä linkki kyseiseen kirjoitukseen. Tosin siinä pohdin myös omaa sukuani sivuavaan, erään toisen suvun haaraan. Aleksis Kiven sukua on tutkittu muutenkin tosi paljon. 


 

Olen ehkä käsitellyt häntä joissakin muissa blogeissa, ainakin täällä ”Vanhoilla urilla” ja myös muualla, mutta blogieni joukosta on yllättävän vaikea löytää edes hakutekijöitä käyttäen niitä, joissa olen kirjoittanut pienen pätkän hänestä.

Lapsenlapsiani olen aika ajoin vienyt tutustumaan Aleksis Kiven syntymäkotiin Nurmijärven Palojoelle ja kuolinmökki tässä lähistöllä on paljon käymämme kohde. Seurasaaressa oli kopio Siuntion Fanjunkarsin mailta siirretystä tuvasta, jossa Aleksis Kivi siellä asuessaan kirjoitti teoksiaan mm. Kullervoa ja Nummisuutareita. Mökki siirrettiin 1912 Seurasaaren ulkomuseoon 1912, mutta ikävä kyllä se paloi samana vuonna. Samalle paikalle rakennettiin uusi rakennus.

Jatkan kirjoittamista seuraavana päivänä (perjantai). Aion pikapikaa poiketa tänään onnittelemassa Annaa ja vien hänen pihalleen keväällä ostamani hortensian. Minun on päästävä siitä eroon ennen pakkasia. Sillä, siis hortensialla on hyvä kokeilla, onnistuuko sen talvehtiminen pihalla. Parvekkeellani se joka tapauksessa paleltuisi. Poikkean samalla Kukkatalossa hakemassa muutaman ruukun muita sisäkasveja varten. 

Pieni blogin lopussa mainitsemani hautakivi näkyy hyvin tässä kuvassa.

 

Eilen sain tukkani leikattua, mutta ikäväkseni kampaajani ilmoitti, että hän lopettaa. Hän on leikannut hiukseni jo muutaman vuoden, muistaakseni neljä vuotta. Olen käyttänyt samaa kampaamoa 2000-luvulta saakka ja siirtynyt yhden kampaajan lopettaessa kiltisti toiselle. Hän on saman ikäinen kuin tänään syntymäpäiväänsä viettävä lapsenlapseni. Yllättävää on, että hän aikoo muuttaa miehensä kanssa ensi keväänä Espanjaan ja tehdä sieltä käsin etätöitä, siis muuta työtä kuin kampaamista. Kun on nuori eikä ole vielä lapsia, voi kokeilla kaikenlaista uutta.

Fjällbon maisemia ylhäältä päin.

 

Minä aloin taas ajatella uudelleensyntymistä. Olisin täydellisen valmis syntymään uudelleen tähän maailmaan nähdäkseni, minne menemme tulevaisuudessa, siinä, mitä minä en enää näe.  Jos saisin mahdollisuudenm niin minusta tulisi  jonkinasteinen nettiaktivisti ja maailman parantaja. Aktivismia toteuttaisin ihmisten tasa-arvoisuuden,  luonnon elinvoimaisuuden ja ilmaston puolesta. Nyt en rohkene sekaantua asioihin, koska pelkään sitä valtavaa vihaa, joka ympäröi meitä joka puolelta. Vanhana sitä on vaikea kestää ja ymmärtää. Siitä on myös vaikea keskustella kenenkään kanssa, koska melkein aina mukaan sekaantuu poliittisia mielipiteitä ja vastakkainasetteluja. Niitä on ollut ennenkin. Vanhat ja viisaat sanoivat aikoinaan minulle, että sen ja sen ihmisen kanssa ei kannata puhua politiikasta eikä uskonnosta. 


 

Elämä oli hankalaa nuoruudessani ja myöhemmin, kun piti taistella perusasioista, opiskelusta, lasten hoitopaikoista, toimeentulosta. Silloin en voinut päästää vallakumouksellista ominaisuuttani vallalle.

Tällä hetkellä maailma on paljon valmiimpi. Kaikki on helpompaa, joustavampaa. Siinä ihmiselle jää aikaa muuhun. Meillä Suomessa asiat ovat paremmin kuin melkein missään muualla.  Maailmassa on kuitenkin vielä erityisen paljon tehtävää. Siksi aktivisteja, edelläkävijöitä ja vallankumouksellisia tarvitaan.

Tällaisia ajatuksia putkahtelee mielessäni usein, kun voin hyvin. Pitää koputtaa puuta, jotta tilanteeni pysyisi samanlaisena. On kuitenkin päiviä, jolloin olen väsynyt ja nilkkani saattava oireilla tai päätä särkee, mutta tätä aikaa en voi verrata moneen aiempaan viime vuosien varrella.  Kuten muutamat ystäväni sanovat, niin ikä tulee eteen tuoden omat rajoituksensa. Kuten olen ennenkin todennut, kaikki eivät sitä myönnä.



Uudestisyntyneenä jatkaisin myös kirjoittamista. Nyt on kuitenkin paras keskittyä tähän hetkeen, tähän päivään juuri nyt. Koronan vaikeuttaessa monia asioita, voi hyvin seurata ensin, miten se vaikuttaa maailman kehitykseen. Mielenkiintoista, kun yrittää vältellä sitä valtavaa vihaa, jota se myös aiheuttaa. Jollei koronaepidemia aiheuta sitä, niin aina löytyy joku muu asia.

Tässä elämässä olen siis kaukana aktivismista. Olen mieluummin hiljaa muiden riehuessa. Kuuntelen muiden mielipiteitä, mutta inhoan itseäni, jos alan esittää voimakkaasti kantaa. En halua loukata ketään.

Nyt on jo sunnuntai. Kirjoitukseni keskeytyi eilen, kun sain ystäväni vieraakseni. Kävimme Aleksis Kiven syntymäpäivän kunniaksi läheisellä Tuusulan kirkon vanhalla hautausmaalla. Aleksis Kivi haudattiin sinne talvella 1873 eli tarkemmin lauantaina 4.1.1873. Hän oli kuollut uudenvuoden aattona 31.12.1872. Löysin SKS:n Vähäisiä lisiä blogeista kuvauksen hänen hautajaisistaan. ”Kiireellä kuoppaan osa 1- Aleksis Kiven peijaisten valmistelu”  löytyy täältä.  Jatko löytyy täältä. Muualtakin löytyy samasta aiheesta.

Aleksis Kivestä löytyy paljon aineistoa eri paikoista, sillä hänestä tehtiin sittemmin Suomen kansalliskirjailija. Hänen ulkonäkönsä selviää mm. SKS:n digitaalisista arkistoista


 

Aleksis Kiven kuolinmökki Tuusulassa ei myöskään ole sama rakennus, joka nyt seisoo paikalla. Talo oli paljon suurempi, mutta paikka on sama. Samoin hautapaikka ei ole aivan nykyisen muistomerkin kohdalla Tuusulan vanhalla hautausmaalla. Eilen paikalle jokavuotisella pyhiinvaelluksella oleva mieshenkilö muistutti siitä ja näytti oletetun haudan paikan muutamaa metriä lähempänä kirkkoa käytävän kohdalla. Muistomerkki pystytettiin 1877 Hämäläisosakunnan toimesta ja se suunnitteli Johan Erland Stenberg. Muistomerkki haluttiin sijoittaa lähemmäs kirkkomaan porttia, joten jo silloin haudan oikea paikka jäi kauemmas.

Eilen sattui olemaan erityisen kaunis päivä, aurinko paistoi koko ajan. Kirkossa oli meneillään suuret häät. Aleksis Kiven merkkipäivä veti samaan aikaan paikalle muita kävijöitä. Mekin kiersimme kauniin hautausmaan jälleen lähes kokonaan ja sen jälkeen poikkesimme suuren kuusien luo ja rannalle, lempipaikalleni. 


 

Tänään kirjoittaessani oli jälleen pilvistä, mutta kovin tyyntä. Yksikään tuulenväre ei heiluta keltaisia koivuja.  Huvittavaa kyllä, keksin tälle postaukselle yöllä herätessäni jo nimenkin, mutta enpä taas muista sitä. 

Jälkikirjoitus. Aleksis Kiven muistomerkin vieressä on pieni hautakivi, jossa  lukee "Här hvilar J.A. och A.J. Linder". Ei vuosilukuja. Tutkin tänään samantien, kenen hauta on. Jotenkin teksti viittaa lapsiin. Minulla oli onnea, että pystyin selvittämään sen. Se on toisen blogin aihe. 

Tuusulan sankarihautausmaan Pro Patria graniittisen muistomerkin Paluuton tie on suunnitellut kuvanveistäjä Rakel Koivisto


 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti