Edelleen poikkeustilassa...

Tämänhetkinen olotila on minulle jo osittain tuttua, erityisesti viime vuoden ajalta. Siksi luiskahdan siihen ehkä helpommin kuin monet muut. Eroja entiseen on silti valtavan paljon. Koska liikkumista ja suoria kontakteja rajoitetaan, jään paljosta paitsi kuten kaikki muutkin. Epätodellinen tunnelma ihanan kevään koittaessa on kuin painajaisunesta. Edessä oleva aika tulee tuomaan ennenkokemattomia vaikeuksia ja muutoksiin sopeutumista.

Lähimaisemia tällä viikolla.

Jos tämä olisi tapahtunut ennen televisiota, nettiä ja sosiaalisia kontaktejamme sitä kautta, olisimme vielä pahemmassa tilanteessa. Osa yksinäisistä ihmisistä on varmasti äärettömän huolissaan, peloissaan ja yksin, koska heillä on paljon vähemmän yhteyksiä ulkomaailmaan. Useimmilla on kuitenkin televisio, jota kautta tulee informaatiota. Sosiaalinen media olisi heille liian pelottava, sen ymmärtäminen vaatii enemmän, mm. nk. digilukutaitoa. Valeuutisia, pelottavia haittaohjelmia liikkuu tuttujen ihmisten lähettämänä. Osa ihmisistä riehuu poliiseina väittäen osaavansa järjestää kaiken paremmin kuin valtiovalta ja terveysviranomaiset. Siellä pahoittaa nopeasti mielensä, jos vaikkapa menee kommentoimaan jotakin eikä osaa muotoilla tekstiä hyvin ja saa siihen sitten haukkumisia ja henkilökohtaisia solvauksia. Minulle ei ole niin käynyt, mutta olen joskus seurannut tällaisia keskusteluja.

En jää tähän voivottelemaan vaan jatkan omaa arkipäivääni. Pidimme viime maanantaina aiemmin sovitun sukuseuran hallituksen kokouksen verkossa. Olemme kyllä aiemminkin pitäneet niitä joko etä- tai sähköpostikokouksena. Yleensä pidämme kokouksia Riihimäellä tai Järvenpäässä. Useimmilla on pitkä matka ajaa kokouksiin, ovat ne sitten kummassa paikassa tahansa. Ilman omaa autoa, osallistuminen olisi vaikeata. Jokainen maksaa kulkemisen kulut omasta pussistaan. Sukuseuran hallituksessa toimiminen on vapaaehtoista työtä. 

Tammikuun lopussa pidimme toisen sukuseuran kokousta Littoisissa Turun suunnalla, jonne on vielä pidempi matka. Vallitseva epidemia on pakottanut siirtämään sukuseuroissa kaiken toiminnan kuten kevään vuosikokoukset hamaan tulevaisuuteen. Etätyö tässäkin on yllättävän helppoa ja halvempaa, koska kaikilla on yleensä nettiyhteys, läppärit, älypuhelimet ja tabletit. Joskus aiemmin se ei olisi ollut mahdollista. Kaiken lisäksi suurin osa meistä aktiivisista hallituksen jäsenistä on yli 70-vuotiaita, osa jopa yli 80-vuotiaita.

Toisin sanoen etäkokoukset säästävät aikaa ja rahaa. Ne eivät silti korvaa henkilökohtaista tapaamista. Nyt olisi aikaa kehittää toimintaa, mutta en silti vielä usko, että mitään sen kummempaa saadaan aikaiseksi.

Kun aloitin kirjoittaa tätä, ajattelin, etten mainitse koronatilannetta ollenkaan. En voi mitään sille, että se paistaa läpi. Koko ajan. Epätodellinen, surrealistinen tunnelma on välittynyt jopa uniini. Niistä paljastuu ikävä entiseen, perheeseen, lapsenlapsiin. Herätessä mieleen tulee huoli, jos ei ole kuullut mitään. Kukaan ei loppujen lopuksi ole turvassa.

Isoäiti vauvana. Kuvat ovat heikkoja, osittain myös negatiivien vaurioitumisen takia

Tässä eräänä yänä heräsin ajattelemaan. Ehkä jokin uni kirvoitti siihen. Muistin alkuvuoden 1969 Saksassa. Odotin silloin tytärtäni. Asuin tulevan mieheni isovanhempien talon toisella puolella yksin, koska emme olleet vielä naimisissa. Ystäväni Suomesta tuli kylään. Hän sairastui ja muistaakseni veimme hänet lääkärille. Jos oikein muistan, se oli angiina. Sairastuin itsekin, muistaakseni samaan tautiin, lumimyrskyn aikaan helmikuussa. Menimme lähikaupungin sairaalaan kävellen ja rämpien lumituiskussa läpi nummen ja rautatiekiskoja myöten. Tiet olivat tukossa, joten autolla oli mahdotonta kulkea. Olin melkein unohtanut tämän tapauksen. Vaikka oireet olivat ikävät, ne olivat pelottavia, koska olin raskaana. Angiina on usein myös viruksen aiheuttama.

Mummi keväällä 1969 isän sylissä.

Lumimyrsky oli pohjois-Saksassa aina iso katastrofi. Ihmisiä kuoli autoihin. Huomasin, että vuosina 1968 - 1970 maailmassa oli liikkeellä influenssapandemia nk. hongkongilainen, jonka mainitaan tappaneen maailmassa noin miljoona ihmistä.  Siihen sairastui maailmanlaajuisesti noin miljardi ihmistä. Täällä lisää tietoa (katso myös liitteitä ja video). Minulla ei ole minkäänlaista mielikuvaa tästä epidemiasta noina vuosina. Influenssa on jäänyt minulle ja perheelleni vieraaksi sairaudeksi.

Autoon vietiin jo heti vauvana. Ei sitten mikään ihme, että...

Totta on, etten ole kuitenkaan osannut tarttua tekemättömiin ja keskeneräisiin juttuihini ja kirjoituksiini. Siivosin kyllä, mutta muuten en ole tehnyt mitään, en edes lupaamiani asioita. Olen kyllä tosi hyvä sulattelemaan asioita eli tekemään ajattelemalla. Jonakin päivänä sitten vaan asia onkin valmis. Ja nythän on aikaa eikä keskeytyksiä. Perhe ei tule yllättäen käymään eikä Alex ilmoita haluavansa tulla mummille. Taitaa meillä kaikilla olla pallo hukassa.

Olisi tehnyt mieli lähteä tuonne alas... Odotellaan vielä vähän.

Sain myös tekstiviestin kunnalta, että minulle, yli 70- vuotiaalle soitetaan lähipäivinä. Viesti sisälsi onneksi puhelinnumeron alun. Näin osaan vastata siihen. Olen nimittäin lakannut jo aikoja sitten vastaamasta tuntemattomiin numeroihin. Ihan hyvä, sillä minulla onkin pari kysymystä. Ahdistava aika voi vaikuttaa terveyteeni, vaikka en koe olevani mitenkään ahdistunut. Se aktivoi aikanaan minut sairastamaan nivelreumaa ja se on pahentunut aina, kun paine kasvaa syystä tai toisesta. Onhan se aika uskomaton juttu. Tunnemme itse itsemme parhaiten.

Voin vain kuvitella, miten paljon hätää, ahdistusta ja pelkoja ihmiset kokevat  tällä hetkellä. 92-vuotias ystäväni, joka on kokenut kaksi kertaa evakkoonlähdön, ensin 11-vuotiaana ja sitten toisen 16-vuotiaana, sanoi tämän kaiken olevan pahempaa kuin sota-aika. Ajattelin vanhempiani, hekin saattaisivat sanoa niin, ainakin äitini, jonka kanssa keskustelin aikanaan myös tunteista ja tunnelmista. 

Viikko on loppumassa. Uudenmaan maakuntaa ollaan eristämässä muusta Suomesta. Vaikka en aikonut kirjoittaa uutta koronaviikkoblogia, niin tämä muistuttaa auttamatta sitä. Olen suorastaan pöyristynyt ihmisten kommentoinnista ja iltapäivälehdistön syyttelyistä. Sama tulee jatkossa kiihtymään myös eduskunnassa, erityisesti persujen taholta. Kommenttien mukaan kaikki on hoidettu Suomessa väärin ja huonosti. Lisäksi ihmiset syyttelevät nyt uusimaalaisia, joihin minäkin kuulun viruksen levittämisestä. Rajoja ollaan panemassa kiinni myös henkisesti. 

Olen toista mieltä. Valtiovalta ja terveysviranomaiset ovat hoitaneet tilanteen hienosti. Ihmisten on pitänyt käyttää myös omaa järkeään. Ulkomaille muuttaneet suomalaiset ovat olleet itse vastuussa informaation hankkimisesta, välimatkan pitämisestä. 

Me kaikki olemme olleet yllättyneitä, miten virus levisi Euroopassa. Piti oikein tutkia, miten kaikki alkoi. Tässä Helsingin Sanomien artikkeli 22.1.2020, jossa myös linkki THL:n sivulle, jonne pääset myös tästä. Kiinalaiset taisivat ensin kyllä pimitellä virusta.

Tämän päivän Hesarissa oli mielenkiintoinen artikkeli siitä, miten kaikki Kiinassa alkoi ja miksi sitä piiloteltiin. Kiinan sananvapaustilanne voi tulla myös muualle. Muitakin uhkia on vaikkapa meille tulevaisuudessa, joita voi jo nähdä, vaikkapa nationalismi ja sisäänpäin omaan napaan katsominen.

Em. artikkelissa kerrotaan, miten Kiinassa pimitettiin asiaa kolmisen viikkoa ennen kuin alettiin hoitaa asioita. Vasta 20.1., kun viruksen leviäminen oli tosi pitkällä (kun 1500 potilasta tuli päivittäin Wuhanin keskussairaalan ensiapuun), Kiina ilmoitti, että uudenlainen virus oli levinnyt ihmisestä toiseen. Tässä linkki artikkeliin.

Lapsenlapseni Arttu palasi jo eilen lomille Parolasta. Eno pääsi heti katsomaan sisarensa pikkutyttöä. Vauveli näyttää kuvissa jo niin paljon isommalta. Mutta me muuthan emme häntä näe nyt aikoihin. Eikä siis kuviakaan tule tänne.

Lopetan tämän viikon tähän. Toivon pian pääseväni kirjoittamaan aivan muusta. Hyvää viikonloppua kaikesta huolimatta.