Edelleen poikkeustilassa...

Tämänhetkinen olotila on minulle jo osittain tuttua, erityisesti viime vuoden ajalta. Siksi luiskahdan siihen ehkä helpommin kuin monet muut. Eroja entiseen on silti valtavan paljon. Koska liikkumista ja suoria kontakteja rajoitetaan, jään paljosta paitsi kuten kaikki muutkin. Epätodellinen tunnelma ihanan kevään koittaessa on kuin painajaisunesta. Edessä oleva aika tulee tuomaan ennenkokemattomia vaikeuksia ja muutoksiin sopeutumista.

Lähimaisemia tällä viikolla.

Jos tämä olisi tapahtunut ennen televisiota, nettiä ja sosiaalisia kontaktejamme sitä kautta, olisimme vielä pahemmassa tilanteessa. Osa yksinäisistä ihmisistä on varmasti äärettömän huolissaan, peloissaan ja yksin, koska heillä on paljon vähemmän yhteyksiä ulkomaailmaan. Useimmilla on kuitenkin televisio, jota kautta tulee informaatiota. Sosiaalinen media olisi heille liian pelottava, sen ymmärtäminen vaatii enemmän, mm. nk. digilukutaitoa. Valeuutisia, pelottavia haittaohjelmia liikkuu tuttujen ihmisten lähettämänä. Osa ihmisistä riehuu poliiseina väittäen osaavansa järjestää kaiken paremmin kuin valtiovalta ja terveysviranomaiset. Siellä pahoittaa nopeasti mielensä, jos vaikkapa menee kommentoimaan jotakin eikä osaa muotoilla tekstiä hyvin ja saa siihen sitten haukkumisia ja henkilökohtaisia solvauksia. Minulle ei ole niin käynyt, mutta olen joskus seurannut tällaisia keskusteluja.

En jää tähän voivottelemaan vaan jatkan omaa arkipäivääni. Pidimme viime maanantaina aiemmin sovitun sukuseuran hallituksen kokouksen verkossa. Olemme kyllä aiemminkin pitäneet niitä joko etä- tai sähköpostikokouksena. Yleensä pidämme kokouksia Riihimäellä tai Järvenpäässä. Useimmilla on pitkä matka ajaa kokouksiin, ovat ne sitten kummassa paikassa tahansa. Ilman omaa autoa, osallistuminen olisi vaikeata. Jokainen maksaa kulkemisen kulut omasta pussistaan. Sukuseuran hallituksessa toimiminen on vapaaehtoista työtä. 

Tammikuun lopussa pidimme toisen sukuseuran kokousta Littoisissa Turun suunnalla, jonne on vielä pidempi matka. Vallitseva epidemia on pakottanut siirtämään sukuseuroissa kaiken toiminnan kuten kevään vuosikokoukset hamaan tulevaisuuteen. Etätyö tässäkin on yllättävän helppoa ja halvempaa, koska kaikilla on yleensä nettiyhteys, läppärit, älypuhelimet ja tabletit. Joskus aiemmin se ei olisi ollut mahdollista. Kaiken lisäksi suurin osa meistä aktiivisista hallituksen jäsenistä on yli 70-vuotiaita, osa jopa yli 80-vuotiaita.

Toisin sanoen etäkokoukset säästävät aikaa ja rahaa. Ne eivät silti korvaa henkilökohtaista tapaamista. Nyt olisi aikaa kehittää toimintaa, mutta en silti vielä usko, että mitään sen kummempaa saadaan aikaiseksi.

Kun aloitin kirjoittaa tätä, ajattelin, etten mainitse koronatilannetta ollenkaan. En voi mitään sille, että se paistaa läpi. Koko ajan. Epätodellinen, surrealistinen tunnelma on välittynyt jopa uniini. Niistä paljastuu ikävä entiseen, perheeseen, lapsenlapsiin. Herätessä mieleen tulee huoli, jos ei ole kuullut mitään. Kukaan ei loppujen lopuksi ole turvassa.

Isoäiti vauvana. Kuvat ovat heikkoja, osittain myös negatiivien vaurioitumisen takia

Tässä eräänä yänä heräsin ajattelemaan. Ehkä jokin uni kirvoitti siihen. Muistin alkuvuoden 1969 Saksassa. Odotin silloin tytärtäni. Asuin tulevan mieheni isovanhempien talon toisella puolella yksin, koska emme olleet vielä naimisissa. Ystäväni Suomesta tuli kylään. Hän sairastui ja muistaakseni veimme hänet lääkärille. Jos oikein muistan, se oli angiina. Sairastuin itsekin, muistaakseni samaan tautiin, lumimyrskyn aikaan helmikuussa. Menimme lähikaupungin sairaalaan kävellen ja rämpien lumituiskussa läpi nummen ja rautatiekiskoja myöten. Tiet olivat tukossa, joten autolla oli mahdotonta kulkea. Olin melkein unohtanut tämän tapauksen. Vaikka oireet olivat ikävät, ne olivat pelottavia, koska olin raskaana. Angiina on usein myös viruksen aiheuttama.

Mummi keväällä 1969 isän sylissä.

Lumimyrsky oli pohjois-Saksassa aina iso katastrofi. Ihmisiä kuoli autoihin. Huomasin, että vuosina 1968 - 1970 maailmassa oli liikkeellä influenssapandemia nk. hongkongilainen, jonka mainitaan tappaneen maailmassa noin miljoona ihmistä.  Siihen sairastui maailmanlaajuisesti noin miljardi ihmistä. Täällä lisää tietoa (katso myös liitteitä ja video). Minulla ei ole minkäänlaista mielikuvaa tästä epidemiasta noina vuosina. Influenssa on jäänyt minulle ja perheelleni vieraaksi sairaudeksi.

Autoon vietiin jo heti vauvana. Ei sitten mikään ihme, että...

Totta on, etten ole kuitenkaan osannut tarttua tekemättömiin ja keskeneräisiin juttuihini ja kirjoituksiini. Siivosin kyllä, mutta muuten en ole tehnyt mitään, en edes lupaamiani asioita. Olen kyllä tosi hyvä sulattelemaan asioita eli tekemään ajattelemalla. Jonakin päivänä sitten vaan asia onkin valmis. Ja nythän on aikaa eikä keskeytyksiä. Perhe ei tule yllättäen käymään eikä Alex ilmoita haluavansa tulla mummille. Taitaa meillä kaikilla olla pallo hukassa.

Olisi tehnyt mieli lähteä tuonne alas... Odotellaan vielä vähän.

Sain myös tekstiviestin kunnalta, että minulle, yli 70- vuotiaalle soitetaan lähipäivinä. Viesti sisälsi onneksi puhelinnumeron alun. Näin osaan vastata siihen. Olen nimittäin lakannut jo aikoja sitten vastaamasta tuntemattomiin numeroihin. Ihan hyvä, sillä minulla onkin pari kysymystä. Ahdistava aika voi vaikuttaa terveyteeni, vaikka en koe olevani mitenkään ahdistunut. Se aktivoi aikanaan minut sairastamaan nivelreumaa ja se on pahentunut aina, kun paine kasvaa syystä tai toisesta. Onhan se aika uskomaton juttu. Tunnemme itse itsemme parhaiten.

Voin vain kuvitella, miten paljon hätää, ahdistusta ja pelkoja ihmiset kokevat  tällä hetkellä. 92-vuotias ystäväni, joka on kokenut kaksi kertaa evakkoonlähdön, ensin 11-vuotiaana ja sitten toisen 16-vuotiaana, sanoi tämän kaiken olevan pahempaa kuin sota-aika. Ajattelin vanhempiani, hekin saattaisivat sanoa niin, ainakin äitini, jonka kanssa keskustelin aikanaan myös tunteista ja tunnelmista. 

Viikko on loppumassa. Uudenmaan maakuntaa ollaan eristämässä muusta Suomesta. Vaikka en aikonut kirjoittaa uutta koronaviikkoblogia, niin tämä muistuttaa auttamatta sitä. Olen suorastaan pöyristynyt ihmisten kommentoinnista ja iltapäivälehdistön syyttelyistä. Sama tulee jatkossa kiihtymään myös eduskunnassa, erityisesti persujen taholta. Kommenttien mukaan kaikki on hoidettu Suomessa väärin ja huonosti. Lisäksi ihmiset syyttelevät nyt uusimaalaisia, joihin minäkin kuulun viruksen levittämisestä. Rajoja ollaan panemassa kiinni myös henkisesti. 

Olen toista mieltä. Valtiovalta ja terveysviranomaiset ovat hoitaneet tilanteen hienosti. Ihmisten on pitänyt käyttää myös omaa järkeään. Ulkomaille muuttaneet suomalaiset ovat olleet itse vastuussa informaation hankkimisesta, välimatkan pitämisestä. 

Me kaikki olemme olleet yllättyneitä, miten virus levisi Euroopassa. Piti oikein tutkia, miten kaikki alkoi. Tässä Helsingin Sanomien artikkeli 22.1.2020, jossa myös linkki THL:n sivulle, jonne pääset myös tästä. Kiinalaiset taisivat ensin kyllä pimitellä virusta.

Tämän päivän Hesarissa oli mielenkiintoinen artikkeli siitä, miten kaikki Kiinassa alkoi ja miksi sitä piiloteltiin. Kiinan sananvapaustilanne voi tulla myös muualle. Muitakin uhkia on vaikkapa meille tulevaisuudessa, joita voi jo nähdä, vaikkapa nationalismi ja sisäänpäin omaan napaan katsominen.

Em. artikkelissa kerrotaan, miten Kiinassa pimitettiin asiaa kolmisen viikkoa ennen kuin alettiin hoitaa asioita. Vasta 20.1., kun viruksen leviäminen oli tosi pitkällä (kun 1500 potilasta tuli päivittäin Wuhanin keskussairaalan ensiapuun), Kiina ilmoitti, että uudenlainen virus oli levinnyt ihmisestä toiseen. Tässä linkki artikkeliin.

Lapsenlapseni Arttu palasi jo eilen lomille Parolasta. Eno pääsi heti katsomaan sisarensa pikkutyttöä. Vauveli näyttää kuvissa jo niin paljon isommalta. Mutta me muuthan emme häntä näe nyt aikoihin. Eikä siis kuviakaan tule tänne.

Lopetan tämän viikon tähän. Toivon pian pääseväni kirjoittamaan aivan muusta. Hyvää viikonloppua kaikesta huolimatta.

Elämää koronaviikolla

17.3.2020

Tänään on merkittävä päivä Suomen historiassa. Kun herään yöllä hetkeksi tai aamulla kokonaan, niin vasta hetken päästä tajuan, missä tilanteessa elämme. Eilen ajattelin jo, että siivoan tänään koko asunnon putipuhtaaksi ja teen kaikki sellaiset asiat, joita olen lykännyt vaikka kuinka pitkään. Tutkiminen, lukeminen ja kirjoittaminen menevät yleensä kaiken muun edelle. Siksi jätän kotitöitä rästiin, kunnes sitten suitsait yhtäkkiä siivoan tai teen muut työt pois alta. En tietenkään vielä tajua, mitä kaikkea on edessä. 

Perheeni ei pääse enää tapaamaan minua, pikkupojat eivät pääse jäätelölle mummin luo. En pääse enää tapaamaan vastasyntynyttä lapsenlapsenlastani. Alex varmaan kaipaa eniten mummin luona käyntejä. Hän ehti viettää viime lauantai-iltapäivän kanssani.

Kaikki yli 70-vuotiaat ovat ainakin kuukauden eräänlaisessa karanteenissa. Syy on toinen kuin niillä oikeasti karanteeniin kuuluneilla, virusta mahdollisesti kantavilla ulkomailta (Italia, Itävalta) palanneilta. Nämähän eivät  siitä välittäneet vaan menivät suoraan töihin ja altistivat suuren joukon virukselle.  Meitä ikäihmisiä halutaan suojella sairastumiselta. Luin vielä puoleksi unessa aamulla jostakin, että Ranskassa poliisi tarkistaa syyn ulkona olemiseen ja saattaa määrätä sakkoja. Se lienee meilläkin edessä, kun valmiuslaki tulee voimaan, koska laki mahdollistaa tarvittaessa erittäin suurien toimenpiteiden ottamisen käytäntöön. Melkein koko Suomi pistettiin ja pistetään nyt kiinni.  Myöhemmin tulemme kokemaan, mitä kaikkea muuta vielä tulee.

Jo tällä hetkellä kaikki sosiaalinen yhdessäolo tänä keväänä on peruttu. Minun osaltani se tarkoittaa kerhojen ja sukuseuratoiminnan perumista kokousten osalta. Toki voimme jatkaa toimintaa verkossa. Digitaalisuus ja mahdollisuus kommunikointiin sitä kautta on nyt suuressa arvossa. Kaikki tämä valuu hitaasti tajuntaani. Vähän kerrallaan, samoin kuin mitä aamulla herätessäni ymmärrän.

Hiljaisuus vallitsee kotiani ympäröivillä kaduilla. Miten se hiljeneekään vielä myöhemmin? Useat ihmiset ovat viime viikosta lähtien varautuneet ostamaan kauppoja tyhjiksi. Kävin eilen maanantaina lauantain tavoin kaupassa, mutta en taaskaan saanut kaikkea tarvitsemaani. Kaupathan tyhjennettiin paniikissa jo viime viikolla eikä kaikkia hyllyjä ole vielä saatu täytettyä.  Täytin myös auton bensatankin kaiken varalta.

Minulla ei ole nk. valmiusvarastoa. Olen muutenkin tarkoituksella viime vuosina ostanut vain kaiken tarpeellisen, jotta mitään ei tarvitse heittää pois. Kaupassa käydessäni olen myös kerralla ostanut aina vain sen verran, minkä jaksan kantaa autolta sisälle. Usein olen hakenut autottoman ystävättäreni mukaan kaupparetkelle. Niin tein eilenkin, koska hän ei ollut saanutkaan netin kautta saamiaan tavaroita suuren ruuhkan takia. Ostin samalla myös tarvittavaa tyttärelleni, joka oli kotona vatsatautia potevan poikansa takia.  Me vanhemmat jäämme hamstraamisessa muiden jalkoihin. Jos tilanne tästä vaikeutuu, niin tyttäreni ja tyttärentyttäreni tuovat kyllä ovelleni ruokaa.

Tänään tai huomenna käyn vielä kaupassa, ehkä on jo saatu täydennystä hyllyihin.

Suoraan sanoen, kirjoitin tästä tilanteesta nyt aivan liikaa. Anteeksi. Näitä on vaan jännä lukea sitten joskus vuosien päästä, kun tämän hetken asiat on jo ammoin unohdettu. Toivottavasti. 

Elämme nyt siis päivän kerrallaan. Ehdin jo siivota kylpyhuoneen samassa yhteydessä, kun värjäsin tukkani. Harmaa juurikasvu alkoi taas olla suoraan sanoen häiritsevä enkä ole edes käynyt sitten joulukuun leikkauttamassa hiuksiani.  Valoisat kevätpäivät ovat kaiken paljastajia. 

Ehdimme sentään hätäisesti tapaamaan vastasyntyneen 11.3.  Alex otti kuvan neljästä sukupolvesta.

En saa tätä blogia  valmiiksi tänään, kun mielessä pyörii niin paljon asioita.

Perheemme lähetteli tänään Whatsupissa onnentoivotuksia Saksaan Karinille, jolla on nyt syntymäpäivä. Karin on tyttäreni perheen saksalainen Oma ja Uroma (isoäiti ja iso-mummo), tyttäreni isän vaimo. Hän on meille hyvin tärkeä henkilö, koska hän aikanaan loi katkenneet yhteydet uudelleen perheiden välille. Nyt hän muistaa kaikkien lastenlasten synttärit ja muut merkkipäivät ja joulun. Monta pakettia kulkee joka vuosi Saksasta Suomeen. He olivat tulossa kesäkuun alussa Suomeen, mökki on jo varattu.  Se matka on nyt kyllä vaarassa peruuntua.

Samana päivänä kuin Karinin syntymäpäivä oli aikoineen myös hänen miehensä Fredin ja minun hääpäivä. Mutta kuten olen joskus maininnut, niin en silloin enkä myöhemmin arvostanut hääpäiviä. Ehkä olisi pitänyt. Meillä 1960-luvun nuorilla oli kiire elämässä. Samoin on osalla tämän päivän keski-ikäisiä. Olisi hyvä vähän pysähtyä miettimään, mikä on tärkeätä. Nyt siihen on aikaa.

13.9.2015 Heimo Rumpunen ja Erkki Kipinoinen. Haimme Erkin matkalla Turkuun Kuolemajärvi-juhlille.

Minun piti saada myös aamulla kirjoittamani adressi postiin. Lauantaina 21.3. siunataan eräs helmikuussa kuollut kuolemajärveläinen mies, Erkki Kipinoinen. Laskin, että olemme yli kymmenen kertaisesti kaukaista sukua keskenämme molempien äitini vanhempien suvuissa. Hänet myös äitini tunsi. Hänet siunataan äitini syntymän 105-vuotispäivänä. Aion kirjoittaa Juuret Kuolemajärvellä-ryhmään pienen tarinan hänestä ja siitä, miten tapasimme ja mitä merkitystä sillä kaikella oli. 

keskiviikko 18.3.2020

Pääsimme ystävättäreni kanssa tänään jo aiemmin kauppakäynnille. Nyt sain ostettua kaiken tarvitsemani. Sanoinkin, että olen nyt valmis karanteeniin eli pysyttelen jatkossa kotona paitsi käyn silloin tällöin lenkillä.

Liikkeellä ennen puoltapäivää oli lähinnä vanhempia ihmisiä. Siihen aikaan on yleensä vielä melko hiljaista.

Kuulun myös sairauteni (nivelreuma) kautta riskiryhmiin. Olen nyt pitkästä aikaa suhteellisen hyvässä kunnossa, kun lääkityksen lisäämisellä (Trexan)sain tulehdusarvon (CRP) normaaliksi. Lähes koko viime vuosi oli ongelmallinen. En ole koskaan sairastanut influenssaa. Joskus harvoin, nykyään en edes joka vuosi, olen saanut nuhan. Äänen menetys pariksi viikoksi tammikuun lopulla johtui ehkä myös jostakin viruksesta. Olen vieläkin käheä, ääneni ei ole niin kirkas kuin se oli. Johtuuko se siitä, etten päiväkausiin puhu kenenkään kanssa enkä nykyään enää itsekseni vai ikääntymisestä? Reumaa ei varsinaisesti ole mainittu riskiryhmien sairautena.

torstai 19.3.2020

En jaksanut eilen kirjoittaa sen enempää. Kauppakäynnit rasittavat minua aina niin paljon, että usein kaikki energiani on sen jälkeen lopussa. Kun nuorempana meillä on ylenpalttisesti energiaa, niin vanhetessa on pakko tottua sen vähenemiseen. Osa päivästä kuluu levätessä. Tämä saattaa olla nuoremmille vaikea ymmärtää.

Tämä aamu valkeni kauniina ja aurinkoisena. Yöllä oli satanut. Nyt olisi ihana lähteä kävelylle. Ehkä lähdenkin. On vielä aikaista eikä ihmisiä ole liikkeellä. Raitis ilma tekee aina hyvää.

Taisi jäädä melkein viimeiseksi yhteiseksi tapaamiseksi pitkästä aikaa. Alexin synttärit minun luonani helmikuussa.

Tyttäreni tekee kotona etätöitä ja pitää kotikoulua pojalleen. Välillä pojille pitää tehdä ruokaa. Tyttärentytär hoitaa kohta kaksiviikkoista tytärtään ja kolmevuotiasta poikaansa. Isäkin lienee vielä isyyslomalla. Intissä oleva tyttärenpoika on ollut metsäharjoituksissa ja päässee nyt lomalle. Ja mummo on karanteenissa.

Tästä koronavirusepidemiasta on tullut mahdottoman paljon informaatiota kaikkia kanavia myöten. Olen kuunnellut osan TV1:n iltapäiväohjelmista ja ainakin yhdet uutiset. Aamuisin en koskaan avaa TV:tä. Ihmettelin eilen erikoislähetykseen tulleita tuhansia kysymyksiä. Eikö ihmisillä ole ollutkaan aikaa lukea tai kuunnella. Kaikki eivät ymmärrä edes tätä yli 70-vuotiaiden karanteenia. Muualla onkin jouduttu jo tarttumaan tiukempiin toimenpiteisiin.

Tänään HS kertoi Etelä-Korean tilanteesta. Siellä virus on nyt saatu hallintaan.  Yksi nainen, "potilas 31" asetti tuhannet ihmiset vaaraan ennen kuin hänet testattiin. Tämä potilas oli esimerkki siitä, miten tarttuva Covid-19 on. Sen jälkeen ryhdyttiin tiukkoihin toimepiteisiin ja testauksiin. Voit lukea artikkelin täältä. Kkaikki Helsingin Sanomien koronavirusta koskevat jutut ovat kaikille avoimia.

Tältä näytti aamulehtien hakumatkalla 18.3.2016

Keskustelin pari päivää sitten pitkään puhelimessa lapsuuden aikaisen ystävättäreni kanssa. Kirjoitin hänelle edellisellä viikolla syntymäpäiväkirjeen. Emme ole nyt pariin vuoteen tavanneet. Tosin olihan siinä välissä jopa vuosikymmenien tauko. Meillä on aina paljon käsiteltäviä asioita mielessä. Keskustelun aikana monet muistot lapsuudesta nousevat mieleen.

Muutenkin viime vuodet ovat nostaneet taas lapsuuden esille. Kyläkirjaprojektin toimikunnassa on muutama henkilö kansakouluajoilta. He ovat asuneet koko elämänsä niillä seuduilla. En voi muuta kuin ihailla heidän tietomääräänsä ja osaamistaan.

Maaliskuussa 2017 (21.3.) viimeinen kevät omakotitalossa.

Edellisellä tarkoitan sitä, että hyvät ihmiset, älkää koskaan vähätelkö meitä yli 70-vuotiaita. Emme ole missään nimessä porukkaa, jonka on aika poistua kuvioista. Meidän tietomäärämme on osaamisemme on suuri ja arvokas. Moni meistä on vielä töissä täysipainoisesti tai sitten osallistuu vapaaehtoisesti erilaisiin projekteihin. Osa hoitaa lapsenlapsiaan, vanhempiaan tai puolisoaan. Osa tuosta toiminnasta on nyt katkolla jonkin aikaa tämänhetkisen tilanteen takia. Mutta yhteydenpito ei ole. Voimme myös jatkaa artikkelien kirjoittamista ja pitää kokouksia verkossa.

Meitä onkin syytä suojella. Mennyt ja vielä nykyinen panoksemme yhteiskunnalle on erityisen mittava. Minunkin sydämeni vuotaa joskus verta, etten arvostanut aikanaan riittävästi omien vanhempieni valtavaa panostusta Suomen hyvinvointiin ja sodanaikaiseen puolustamiseen.

Tämä aika näyttää meille kaikille jotakin, mitä emme ole aiemmin ymmärtäneet.

Alexin kanssa käytiin Halosenniemssä 12.3.2019. Siis viime vuonna.

myöhemmin

On todella outoa, miten nopeasti päivä on illassa. Tänään en ole todellakaan käynyt ollenkaan ulkona. Väsäsin toisen sukuseuran papereita/asiakirjoja ensi maanantain sähköistä hallituksen kokousta varten. Kommunikoimme sähköpostin välityksellä. Huomenna jatkan.

Keskustelin tänään uudelleen lapsuuden ystäväni kanssa puhelimessa. Lupasin kirjoittaa hänelle.  Ihanaa keskustella. Tuli taas mieleen, että kunpa olisi aikaa kirjoittaa romaani.

Olen luvannut kaikenlaista muutakin tällä viikolla. Saa nähdä, milloin ehdin kaiken toteuttaa. Elämäni on muutenkin tällaistä, päivät täynnä asioita. Nyt sen vasta tajuan. Samalla palloilen kaikkien mahdollisten sovellusten välillä. Puhelin, Facebook, Messenger, tekstiviestit, Whatsup, Officen sovellukset, Google joitakin mainitakseni. Käytän välillä myös Instagramia jakaakseni kuvia. Siinä ei ehdi siivoamaan!

Maaliskuussa 2019 käytiin tutkimassa Kansallisarkistossa aineistoja.

Sisareni soitti ikäihmiselle ja naureskeli Krista Kiurun puhetta hallituksen tiedotustilaisuudessa. Todella, kyllä sitä yli 70-vuotisia ikäihmisiä nyt korostetaan. Minua se ei ole häirinnyt. Olen kyllä huomannut, että meitä ikäihmisiä on todella monenkirjava joukko. Siksi kai on hyvä tuoda asiat selkeästi esille, jotta myös ne joukosta pudonneet ymmärtävät. Anteeksi! Muistin siinä aiemman vanhojen ihmisten ja suurten ikäluokkien syyttelyn olemassaolostaan, kestävyysvajeesta ja ties mistä.  Josko meidät päästetään sitten myöhemmin alttiiksi tartunnalle, kun huippu on saavutettu. Jos tämäkin on salaliitto? Jos meistä oikeasti halutaankin päästä eroon, vaikka nyt "suojellaan". Huomaa toisto.


Vaikka minulla on varastossa satojatuhansia kuvia, keksin nyt, että alan kuvata eri tavalla täällä kotona. Laitan niitä tämän tylsän juttuni väliin. 

perjantai 20.3.2020

Jotta en unohtaisi, niin minulle on tällä viikolla tullut kovin usein sellaisia dejavu-kokemuksia. Ikäänkuin olisin jossakin kokenut tämän kaiken aiemmin. 

Heräsin yöllä ja valvoin siinä kolmen-neljän välissä kokonaisen tunnin. Ei pitäisi. Olisikohan lumisade herättänyt minut? Maa oli nimittäin valkoinen. Olen myös huomannut, että joskus niillä main talosta lähtee yksi vanhempi mies töihin. Nyt myös auto oli jo poissa. Hänen autopaikkansa on minun autoni vieressä. Hän palaa aikaisin iltapäivällä. En seuraa  ihmisten liikkumista enkä tunne montaakaan tästä talosta, viereisissä autopaikoissa olevat tiedän ja pari muutakin.

19.3.2018 olin kohtapuoliin lähdössä Viipuriin.

Join kaakaon ja luin päivän lehtiä. Kirjasin samalla ylös, mitä vielä lisään tähän. Huolestuttuvaa on nuorempien ihmisten jatkuva vähättely epidemian suhteen. Keinotekoinen 70-vuoden raja on jossakin muualla asetetttu 65 vuoteen (K-Uusimaan kolumni Serbiasta). Ulkonaliikkumiskiellot ovat voimassa jo monissa maissa ja poliisit valvomassa). Meillä valitetaan tiedon pimitystä, koska ei oltu annettu tarkkaa tehohoidossa olleiden määrää, hyvä, etteivät vaadi myös henkilöiden nimiä. Politikointi tulee vielä, vaikkei nyt (eilinen A-talk). Ihmisten pitäisi uskoa tiedotusta ja ottaa itse heti tiukempi kanta.

Ja mitä ne Lapin laskettelukeskukset, jotka toimivat vielä täydellä teholla? (Ylen uutisointi 19.3.)

Nyt on siis oikea asenne todella tärkeä. Viruksen huippu oletetaan meillä tämänhetkisen arvion mukaisesti olevan toukokuun puolivälissä. HS 20.3.  Italiassa on jo 10.000 henkeä kuollut.

Yöllä herätessä huolestuminen on yleistä. Oman perheen asiat nousevat myös mieleen. Nukahdin uudestaan ja nukuin pitempään nähden tosi kiihkeän unen. Poikkeuksellisesti kirjasin sen ylös miettiäkseni, mitä se kuvasi. Kamerani olivat unessa tärkeässä asemassa.

Hammashoitolasta myös soitettiin ja peruttiin ensi tiistain hammaslääkäriaika ja siirrettiin se toukokuun loppupuolelle. Olin kirjannut sen jo omalle kysymyslistalle. Suomi toimii myös kriisiaikana. 

Hyvää viikonloppua kaikille. Lopetan minun viikkoni tähän. Jatkossa kirjoitan taas muista aiheista.