perjantai 24. marraskuuta 2017

Lehtileikkeitä kaaoksesta



Asuntoni yhdessä huoneessa on kaaos, jota kauhistelen aina välillä. Onneksi liukuoven voi vetää peittämään huoneen sekasotkua. Toisaalta osa sieltä valuu myös olohuoneen puolelle. Minulla ei ole huolimatta aikeistani ollut aikaa selvittää huoneessa olevia papereita, saati purkaa laatikoita jonnekin muualle. Muualla ei edes ole tilaa. Kunnianhimoisesti aloitan joinakin päivinä setviä jotakin laatikkoa, mutta se jää yleensä vain aloittamiseksi. Kaiken lisäksi en ole asentanut asuntoon kattolamppuja, joten pimeä peittää marraskuussa kaaoksen suloiseen hämäräänsä eikä sieltä silloin edes etsiessä löydy mitään.



Tänään taas ajattelin juuri tätä. Nyt kaipasin aihetta kirjoittamiseen, jotakin muuta kuin tämän hetken päivittelyä, mitä tuossa alussa on jo aivan riittävästi. Käsiini osui Karjala-lehti päiväyksellä 31.1.2008. Ajattelin leikata siitä leikkeet niistä jutuista, joiden vuoksi olin sitä säästänyt ja pistää loppuosan lehdestä paperikeräykseen. Sellainen juttu olisi voinut olla Max Engmanin 2007 ilmestyneen teoksen ”Raja” kuvaus. Se olisi sopinut kirjahyllyssä olevan kirjani väliin, josta joku muu sen sitten vuosikymmenten päästä löytäisi. Kirjojen sisältä löytämäni lehtileikkeet ja muut jutut kuten esimerkiksi äskettäin löytämäni vanhan työkaverini käyntikortit ovat aina ilahduttaneet minua. Lehdissä olevia arvosteluja tai muita juttuja olen kautta aikain itsekin liittänyt kirjojen väliin. 

Hitsi, olisipa mukava siirtyä mielikuvituksen voimin sinne tulevaisuuteen, hetkeen, kun joku löytää kirjan välistä lehtileikkeen tai jotakin muuta. Lapsena harrastin tekstien/kirjeiden piilottamista milloin minnekin itseni aikuisena löydettäväksi. 

Helmi työhuoneessani Vallilassa 4.2.2008. Hän tuli Perniöstä Helsinkiin katsomaan näyttelyn ennen sen sulkeutumista.

Nyt en siirry sinne tulevaisuuteen enkä leikkele tätä lehteä vaan laitan sen visusti talteen. Nimittäin lehdessä kohtaavat kolme sukulaisnaista.  Pikkuserkkuni Helmi kirjoitti Lukijat-palstalla s. 4 otsikolla ”Ryssän vihasta”. Hän oli saanut kimmokkeen televisio-ohjelmasta, jossa toimittaja oli inttänyt yhä uudelleen asiasta kysyen miksi, miksi. Helmillä oli aihetta täsmentää ryssävihan syitä ja toivoa, että toimittajat menisivät itseensä ja ajattelisivat, miltä tuntuisi joutua jättämään koti pieni nyssäkkä, jos sitäkään mukana. Helmi on evakko, sotaorpo ja sotalapsi. Olen usein pohtinut aihetta omalta osaltani. Aika ja historiaan perehtyminen ovat tuoneet perspektiiviä ymmärtää ryssävihaa eri näkökulmista kuten myös ystäväni Helmin silmin.



Serkkuni Arja Sirkiä, äitini Väinö-veljen tytär, on päässyt kyseisen Karjala-lehden etusivulle kuvan kera. Kuvan alla hän kertoo omistavansa yli viisi sataa Viipuri-aiheista kuvaa. Nyt lähes kymmenen vuotta myöhemmin niitä lienee jo paljon enemmän. Auli Kumpusen kirjoittama teksti liittyy kuitenkin Arjan Salossa pidetystä huutokaupasta ostamaan vanhaan valokuva-albumiin. Hän päätyi huutamaan sen itselleen, kun albumin välistä putosi lattialle Viipuri-aiheinen postikortti. Valokuvakansio sisälsi valokuvia Adolf Hitlerin vierailusta Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivillä Immolassa kesäkuussa 1942.  Kansion kuvien pääteltiin olleen jonkun TK-kuvaajan ottamia. Tapahtuma oli tarkasti valvottu, joten siellä ei pitänyt olla ketään ulkopuolisia.  Arja oli albumin kanssa myös esillä valtakunnan muissa lehdissä. 



Kansalliskirjaston Puolustusvoimien hallussa olleiden sotakuvien digitointi saatiin tehtyä ja SA-kuva-arkisto avattiin koko kansan käyttöön 2013. Nyt Mannerheimin syntymäpäivien 1942 kuvia löytyy sieltä. Tässä linkki arkistoon http://sa-kuva.fi/.  Lainaan sieltä muutaman kuvan tähän blogiini. 




Yllätys tai ei minulle mikään yllätys on, että olinpa minäkin samaisessa lehdessä. Toimittaja Leila Lehtiranta kirjoitti otsikolla ”Kuvan sisälle pääsy avaa aarteen lähteille”. Otsikko oli minun tekstistäni lainattu, tosin vähän kömpelösti tekstini sisältä napattu. Tosin se osa kirjoituksestani on artikkelin lopussa
kokonaisuudessaan. 

Tässä ollaan vasta pystyttämässä näyttely. Tuo ruokasali on parhaillaan remontissa, joten nämä kuvat ovat tavallaan historiallisia.
Tammikuussa 2008 oli alkanut viimeinen työvuoteni ennen eläkkeelle siirtymistäni. Meillä Nordean kamerakerholaisilla oli kunnianhimoinen hanke, suuren näyttelyn järjestäminen.  Kun KOP ja SYP fuusioituivat 1995, niin myös molempien kamerakerhot yhdistyivät. Oli pakko tehdä aikamatka valokuvien kautta tuohon aikaan. Valitsin tähän joitakin kuvia. Kysymys oli valokuvauksesta, mutta näyttelyn suunnittelu, pystyttäminen, avajaisten järjestäminen, kaikki siihen liittyvä työn ohella, oli niin suuri ponnistus, että kuvien ottaminen jäi sivuseikaksi. Aivan riittämiin niitä löytyi pystyäkseni palaamaan siihen aikaan.
Marraskuun lopun harmaus ei vaikuta minuun sen kummemmin kuin, että on kiva käpertyä ”kotilieden” ääreen mukavien asioiden pariin. Välillä on pakko lähteä kylille hoitamaan asioita ja kauppaan. Tietenkin meno sattuu juuri sellaiseksi päiväksi, kun sataa lunta. 

Avajaiset alkamassa.

 
Kari Kullberg tarkastelee omia historiallisia valokuviaan.

Työkaverit entisiltä ajoilta tulivat myös tutustumaan näyttelyyn.

Olemme tarkastelemassa paria minun historiallista kilpailuissa menestynyttä kuvaani.

Kaiken lisäksi sitten vielä huomaa kauppaan astuessaan, että lompakko onkin jäänyt kotiin. Usein kävelen lähikohteisiin, mutta eilen oli niin monta asiaa hoidettavaksi ja sää oli todella kauhea, että lähdin autolla, kun ensin sain sen kaivettua märän lumen seasta esiin. Aamupäivällä on todella vaikea saada parkkipaikkaa mistään muualta kuin kauppojen parkkialueilta. Kirjaston parkkipaikkaa olisin tarvinnut muutamaksi minuutiksi, mutta se oli täynnä, oli vietävä auto muutamaksi minuutiksi kauemmas.  On myös mietittävä postilaatikoiden sijainti, jos on jotakin lähetettävää.

Meidän kylä on pitkänomainen. Kotiani lähellä sijaitsee K-Supermarket, jossa postitoimisto. Tällä puolella on myös kirjasto ja linja-autoasema. Hiukan eteenpäin on terveyskeskus. Toisella puolella kylää on S-Market ja siellä on postilaatikko. Jouduin ajamaan juuri sieltä lumityrskyn läpi kotiin. Lompakko ja kalenteri tuntuivat hävinneen kokonaan. 

Eilen. Taustalla Tuusulan uimahalli.
 
Tältäkö tuntuu sitten, kun dementia iskee? Ehkä sitä ei edes tiedä? Muistin kyllä pitäneeni lompakkoa ja kalenteria kädessäni, koska tarkistin, onko kampaajan varauskortti siellä ja sitä varten oli tarkoitus ottaa myös kalenteri mukaan. Mutta jos sittenkin olin sekoamassa. Katsoin itse asiassa vähän huvittuneenajopa jääkaappiin, kun muistin työtoverini aikoinaan ehdottaneen kolleegalleen, jonka anoppi oli ilmiselvästi sairastunut, epäili kaikkia ja hukkasi kaiken, että tämä tutkisi hävinnyttä kelloa etsittäessä tutkimaan myös jääkaapin. Sieltä se kello löytyi juustopaketin sisältä. No, kaipa muutakin oireita alkaisi olla. Lompakko ja kalenteri olivat päällekkäin keittiön pöydän alle työntämäni tuolin päällä. Kalenteri oli lompakon päällä ja samanvärisenä kuin istuintyyny hämäsi minua.

Tässä tuli sittenkin sitä tämän hetken päivittelyä...Ehkä oma pääni on myös kaaoksessa ja haluaa kaikkein eniten rauhaa. Jatkan nyt negatiivien ja valokuvien ynnä muun materiaalin digitoimista nauttien samalla marraskuisen päivän harmaudesta. Niitähän riittää. Tänä aamuna nimittäin kaikki eilen satanut lumi oli tipotiessään. 
Kerhossa oli myös eläkeläisjäseniä. Tässä Karjala-lehden artikkelissakin mainittu Viipurista alunperin oleva Olavi Niemelä oli ollut pankissa aikoinaan arkkitehtinä.  En ole sittemmin kuullut hänestä, mutta hän täyttäisi huomenna 25.11. 2017 jo 95 vuotta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti