tiistai 31. tammikuuta 2017

Arjen vuorelle kiipeämistä



Saadakseni kuukauden ennätyksen blogeissani kautta aikain kunnolla täydennettyä, aloitin eilen aamulla kirjoittaa. Pääsinkin aika pitkälle, kun sitten muut asiat alkoivat tulla kiusallisen häiritseviksi. Ne ovat tärkeitä, mutta keskeyttävät muun tekemisen. Nyt tyhjennän pikku hiljaa yhtä makuuhuonetta, jonka valitsin varastohuoneeksi viime viikolla päättyneen remontin ajaksi. Kun liikuttelee mappeja, kansioita ja kaikkea säilyttämäänsä tavaraa, tulee samalla mieleen, että voisin taas pätkän niistä skannata digitaaliseen muotoon.  Nämä puuhat sitten venyvät ja venyvät ja ilta on usein edessä ja aiempi kirjoitus tökkii ja jää julkaisematta.

Kaikki kuvat ovat isäni valokuvia. Tämä kuva on 1930-luvulta.
Toinen kirjoittamisen usein keskeyttävä asia on sukututkimus. En voi mitään, kun huomaan yhtäkkiä juuttuneeni tuntikausiksi rippikirjoihin. Eräänä yönä heräsin kesken yötä miettimään erästä kohtaa Sirkiän sukututkimuksessa. Ajattelin, että siinä voisi olla linkki Kuolemajärven Sirkiöistä Uudenkirkon Sirkiöihin.  Melkein nousin ylös, mutta päätin viisaasti jatkaa uniani ja paneutua asiaan vasta aamulla.  

Siellä olen unessa useasti...
1700-luvulla ja myöhemmin useissa perheissä oli kasvattilapsia. Useimmiten nämä olivat joko vaimon tai miehen edellisen avioliiton lapsia. Joskus he saattoivat toisen vanhemman kuoltua olla muilla sukulaisilla hoidossa ja olojen vakiinnuttua palata uuden perheen pariin.  Joka tapauksessa näitä seuraamalla olen pystynyt selvittämään joitakin ongelmakohtia. 

Vaikka en vielä löytänyt etsimääni yhteyttä, löysin sen sijaan jotakin muuta, joka täydensi sukututkimusta ja yhdisti Siprolan kylän Sirkiät Karjalaisten kylän Sirkiöihin ja johdatti tutkimaan muutakin lisää.  Tällä hetkellä on pakko hillitä itseään, jotta pysyisin aloillani enkä lähtisi tonkimaan taas rippikirjoja ja syntyneiden luetteloita. 1700-luvulla ja myöhemminkin merkittiin syntymäajat rippikirjoihin usein epämääräisesti pyöristäen vuosia montakin vuotta. Löydöksissä voi toki olla virheitä. Kaikki ihmiset eivät olleet niin tärkeitä. Silloinkaan. Pappi saattoi tehdä kirjauksen miten sattuu ja miten halusi ymmärtää. 

Lapsuuden piha, mäki, polut...
Olen taas skannannut aika ison määrän vanhoja valokuvia ja tutkinut aiemmin skannaamiani.  Takaraivossa tykyttää koko ajan, että pitäisi sen sijaan tehdä sitä ja tätä. Keväällä kun täällä on valmista sen toisenkin remontin jälkeen, on taas alettava myydä taloa. Olisiko muita vaihtoehtoja? Miten etenen? Kun vain joku päivä saisin elää ilman jotakin edessä olevaa suurta juttua. Kunpa voisin rauhassa ja tyynin mielin odottaa kevättä, seurata kevään tuloa puutarhassa. Kaikki edessä olevat asiat tuntuvat isojen vuorten kaltaisilta.

Tuossa oikealla kaaduin pienenä, kun kompastuin kiveen. Olin tuomassa kermaa kannussa. Vihreä ruoho imi sen.
Vuoret.  Enpä ole nyt uneksinut vuorelle kiipeämisestä. Usein nuorena näin sellaisia unia.  Viime yöt olen toisaalta uneksinut paljon. Unet poikkeavat toisistaan ja ovat värikkäitä. Kaikissa ei ole kuitenkaan mitään järkeä. Pari yötä sitten olin tilannut uuden museokortin, jotta saisin siihen maksuominaisuuden. Laite, jossa testasin ominaisuutta, oli jossakin vintillä ylähyllyllä. Ominaisuus ei toiminut. Siihen heräsin.

Muutos on ehkä minulle sopiva olotila ja vieläpä jatkuva muutos ja liike. Olen taistellut sitä vastaan, koska se ei salli minun keskittyä tarpeeksi oleelliseen. Mikä sitten onkaan oleellista? Sitä saattaa olla viisasta alkaa ajatella. On hurjaa tajuta, missä olen roikkunut vuosikaudet. 

Poppelinlehdet syksyllä. Monet muistot liittyvät niihin...
Paluu nuoruuteen, blogini ”Kirjoituksia polun varrelta” kaipaisi taas tekstiä. Tästä linkistä pääset blogit.fi-sivuston kautta näihin kirjoituksiin. Lisää materiaalia kyllä on vaikka kuinka paljon, sen huomasin skannaamistani valokuvista. 

Ajatella, monet ihmiset rakentavat nykyään itselleen työn itsestään selvistä asioista. Tuntuu, että nykyajan ihmiset ovat oikeasti kadottaneet sen punaisen langan elämässään. Kun se oikeasti on siinä ihan vieressä tavallisessa elämässä ja jokaisen itse löydettävissä.  Hesarissa oli äskettäin juttu kahdesta naisesta, joilla oli monia korkeakoulututkintoja (nykyajan ihanne) ja he olivat tehneet monenlaista työtä. Lopuksi he monien työrupeamien jälkeen ovat ryhtyneet elämäntehtäväetsiviksi. He ovat kirjoittaneet siitä kirjan ”Omannäköinen elämä”. Samoja neuvoja kuin he antavat, voisin minäkin antaa ilman tutkintoja. Lapsuuden haaveet ovat todella ratkaisevia, niistä kannattaa lähteä etsimään sitä juuri itselle sopivaa tietä. Oman itseen tutustuminen on myös hyvä asia. Teemme kaikki vääriä valintoja, mutta ne opettavat. Tässä linkki mainitsemaani artikkeliin.

Liitän tähän joitakin vanhoja kuvia lapsuudenkotini pihamaalta, kun en sen enempää enää tänään ehdi. Jokaisesta kuvasta voisi aloittaa oman tarinansa, joka joko liittyisi aikaan ennen meitä tai sitten omaan lapsuuteen, nuoruuteen tai myös aikuisikään. Mutta nyt ei niiden tarinoiden hetki. 






1 kommentti: