perjantai 16. joulukuuta 2016

Mahdollisuus



Lähes joka vuosi jo pitkään joulun alla minulla on ollut jos jonkinlaisia murheita selätettävänä, ettei ole voinut vain ajatella pelkästään joulua. Joka vuosi se on kuitenkin tullut ja mennyt. Olen tässä muutamana päivänä koonnut viime vuoden ja sitä edeltävien kahden vuoden valokuvista ne parhaimmat omaan kansioonsa. Huomaan, että olen katsellut niitä yllättävän vähän sen jälkeen, kun olen kopioinut ne muistikortilta ulkoiselle kovalevylle. Kun olen ollut hyvällä tuulella, otan mahdottoman paljon kuvia. Kuvat kertovat omaa tarinaansa myös omasta mielentilasta ja jaksamisesta, vaikka ne tunteet muuten olisivat unohtuneet. 

Jäähyväiset Saksalle jouluna 1972
 
Lapsenlapsien kuvia on todella paljon. Samoin retket ystäväni kanssa olen useimmiten ikuistanut. Hänen ottamansa kuvat täydentävät kertomusta. Puutarha kukkineen on tärkeässä asemassa.  Tänä keväänä omenapuut kukkivat komeammin kuin aikoihin, niitäkin kuvia riittää. 

Näen kuvista myös näköongelmani.  Se on alkanut kehittyä tänä vuonna. Liekö syy lääkkeiden kuten kortisonin ja Trexanin?  Kortisonia söin vain lyhyen ajan keväällä, mutta Trexan (metotreksaatti, solunsalpaaja), joka minun piti aloittaa uudelleen nivelreuman oireiden pahennuttua alkuvuodesta on nyt sitten vakiona. Kyllä lääke on auttanut, pääsen jo kulkemaan raput normaalisti ilman, että jalkoihin sattuu. 

Jouluaattona 2014 pyrytti
Jos olisin huonossa kunnossa, en jaksaisi edessäni olevia tapahtumia, joita nyt joulun sijaan suunnittelen. Tiedän ottavani aikamoisen riskin, kun hyppään lähes tuntemattomaan.  Kodista pois muutto pidemmäksi ajaksi ei ole kenellekään helppoa. Kun siihen liittyy vielä ero läheisistä ja ystävästä, tuntuu, että sydämeni on särkymässä.  Joudun myös laiminlyömään harrastuksiani, en voi osallistua kaikkeen samalla tavalla kuin aiemmin. Toisaalta tämä kaikki on myös eräänlainen kokeilu. Miten pärjään ilman kaikkea sellaista, mikä täällä kotona on itsestään selvää. Voin ottaa mukaani vain kaikkein välttämättömimmän, sen, mitä nyt autooni mahtuu. 

Naapurin Mökä kävi jouluna 2014 tervehtimässä.
Pakkaan olohuoneen, keittiön, kodinhoitohuoneen, takkahuoneen, saunan ja sen yhteydessä olevan pesuhuoneen ja WC:n tavarat laatikoihin. Huonekalut siirretään osittain varastoon, osalle riittää laatikoiden lisäksi tilaa kolmessa makuuhuoneessa ja erillisessä suihku-WC-tilassa ja eteisessä. Sitten alkaa remontti, jossa korjataan se vaurio, minkä edelliset remontintekijät jättivät taloon. Työn aika-arvio on kolmisen kuukautta, mutta…

En oikeastaan jaksaisi tätä. Tämä on jo täysin naurettavaa ja kestämätöntä. Kun remontti on valmis, on aloitettava taas talon myynti. Loppujen lopuksi vakuutusyhtiö maksaa kaiken, sillä tutkimus vahvisti asian. 

Jouluna 1973 .
Mahdollisuus. Sitähän tämä myös on. Muutos. Olenhan aina pitänyt muutoksista. Olenhan joskus haaveillut hyppäämisestä tuntemattomaan. Ihan tuntemattomaan en tietenkään hyppää, mutta onhan siinä sellaisia elementtejä, jotka pakottavat minut hallitsemaan itseäni uudella tavalla. Koti on ihmiselle niin tärkeä paikka. Olen kiitollinen sisarelleni, joka huolii minut luokseen. On muitakin paikkoja, jonne voin kallistaa pääni tarvitessani yösijaa. 

Tämän olen kokenut ennenkin. Muutoksen, siitä on nyt kolme vuotta ja vielä täällä kipristelen saman asian kanssa. Jotakin minulta vaaditaan lisää. Asennetta, itsehillintää, luopumista, ajattelua, hiljaisuutta, yksinäisyyttä….Mutta muutos vaatii myös paljon monelta muulta?

Mutta ennen kaikkea edessä olevaa, minulla on runsaasti tekemistä. Siinä jää joulu toiselle sijalle. Liitän tähän vanhan blogikirjoituksen joulukuulta 2008.

Joulu 1959
 
”13.12.2008  Jouluvalmisteluja ja –tunnelmia

Vuosi vuodelta laskeudun jouluun aina matalammalla profiililla. Useana vuonna ympäristö on saanut minut paniikkiin ja lopuksi vielä kerran yrittämään. sitä ”oikeata joulua”, mitä se meille kullekin merkitseekään. Perimme mallit omasta lapsuuden kodistamme. On hieno tapa antaa lapsille joulun illuusio. Omasta lapsuudestani lähtien pystyin vaalimaan ja kantamaan joulun kaunista kuvaa lähes aikuisuuteen saakka.  Maailma oli silloin 1950-1960-luvuilla aivan erilainen jo pelkästään siksi. että mainonta ei ollut niin läpitunkevaa, värikästä ja julkeaa kuin nyt. Ei ollut tavaraa eikä edes  rahaa käytettävissä samoin kuin nykyään.

Aika kultaa tapahtumia. Luimme tällä viikolla sisareni kanssa 9-10 vuotiaana kirjoittamaani päiväkirjaa ja teimme joitakin havaintoja. Siihen aikaan (tai aikana, kuten kirjoitin silloin) poikettiin naapureissa tavan takaa, käytiin katsomassa näytelmiä, kuljettiin pyörillä pitkiä matkoja pienet lapset tarakalla, hiihdettiin koko talvi sekä kilpaa että muuten vain, käytiin kaukana mummolassa, kaupungissa, lainattiin kirjoja ja luettiin paljon.  

Joulu 2014
Meidän molempien muistot lapsuudesta ovat poikkeuksellisen seesteisiä ja hyviä, vaikka myös tummia värejä esiintyy.  Päiväkirjassa kuvasin tarkkaan joulun 1957 kuusijuhlan esitykset osajakoja ja ohjelman kulkua myöten. 

Hupsista vain, olin uudelleen siellä, Kaloisten koulussa. Esitin kuvaelmassa Neitsyt Mariaa päälläni kolme verhoa. Muistiini palasi muutakin, sellaista, mistä en kirjoittanut. Tuiki tavallista vanhoissa päiväkirjoissa.  Muistin, että lettini aukaistiin, jotta tukka olisi vapaana. Äiti varmaan teki näytelmän jälkeen uudet letit. Tunsin suurta häpeää, koska jouduin seisomaan Joosefia esittävän yläluokan pojan (Reijo nimeltään) kanssa näyttämöllä  kuoron laulaessa ja esilukijan lukiessa jouluevankeliumia. Aina välillä esilippuja vedettiin auki ja kiinni ja näkymä näyttämöllä vaihtui.  Sisareni esiintyi alaluokan ”Keijunäytelmässä” keijuna. Hän muisti vielä tuoksut ja vaatteet.  



Rivien välistä löytyy paljon asioita, joita ei ole tullut kirjattua.  Ihminen on onnellinen halutessaan nähdä kaiken positiivisen eikä halua jäädä roikkumaan ikäviin asioihin. Lukiessani päiväkirjojani, surua aiheuttaneet asiat palaavat silti mieleen elävinä ja joskus käsin kosketeltavina.  Aika on ehtinyt käsitellä ja tehdä ne ymmärrettäviksi ja elämään kuuluviksi. Silloin en ollut vielä valmis niitä käsittelemään. 

Jouluna 1967 minulla oli meneillään realistinen vaihe, kun kirjoitin novellin ”Meidän jouluaatto”. Se jakaantui kolmeen osaan, aamu, ilta ja vielä enemmän ilta.  Yksi enoistamme (Väinö) vietti joulua kanssamme.  Tähän jouluun minun lapsuuteni joulut loppuivatkin. Lukiessani tuota tarinaa tajusin muistojen kultareunojen merkityksen, koska siinä sekä kunnioitin että pistin halvalla jouluun liittyviä asioita.

Jouluaattona 2015
 
Lainaan tähän tarinan lopun:

”Painekattila alkoi suhista ja äiti tuli kysymään tytöiltä, riittäisikö yksi astiallinen lanttulaatikkoa. Sitten hän meni katsomaan ikkunasta hautausmaalle. Siellä käveli ihmisiä ja kaksi uutta lamppua valaisi sankarihautoja. Fatsi seisoi siellä. Pakkasta oli melkein 30 astetta. P tuli sohvalle ja alkoi lukea Aku-Ankkaa syöden samalla omenaa. Hän muistutti lähinnä kesäistä lomailijaa kukkamarimekossaan ja vaaleanvihreissä kesähousuissa.

Sitten melkein kaikki kävivät saunassa ja kun K tuli sieltä, se tunsi olonsa vähän oudoksi. Äiti kysyi, miksi ja oliko se paha olo. K sanoi, ettei se ollut yhtään paha olo ja se kai johtui siitä, että se oli juonut pullon olutta saunassa. K on siinä 8 vuotta vanha. Sitten me syötiin. Oli paljon kaikenlaista herneistä kinkkuun eikä kenelläkään ollut oikein nälkä, kun oli koko päivä naposteltu kaikenlaista. Ja tytöt nauroivat K:ta, kun sillä oli tietty käsiele, jota se käytti jatkuvasti. Eikä meillä ollut tänä jouluna edes riisipuuroa mantelin kera. Kukaan ei kuitenkaan olisi jaksanut syödä sitä.”

Aloitin muuten tänään joulukorttien kirjoittamisen. Nyt SAAN vihdoinkin lähettää kortteja kaikille, kun on JOULU.  Eikä kukaan saa tuntea olevansa vastakirjeen velkaa! Joillekin saatan kirjoittaa vähän enemmän ja joillekin ei tarvitse, koska olemme useammin tekemisissä. Ulkomaille yritän kirjoittaa vähän enemmän ja liitän mukaan jonkun valokuvan. Paljon muuta en tänä jouluna sitten teekään. Ensi viikonlopun vietän tyttäreni, tyttärentyttäreni ja sisareni kanssa pikkuserkkuni 60-vuotisjuhlien johdosta Porissa. Ja sitten onkin jo JOULU.”

Voi niitä aikoja.




6 kommenttia:

  1. Taa komentti ei liity juttuusi. Luin juttusi sedista ja tadeista ja huomasin, etta kirjoitit Nalberg Vuoren suvusta. Me saatetaan olla sukulaisia, silla minun esi-isa oli Karl Henrik Nalberg myohemmin Vuori. Hanen isa oli Vilhelm Davidinpoika Nalberg Vanajan suntio. Minun suvussa on tosiaan Leppia ja Nevandereita.Mina tunnen myos Raimo Markkulan. Han on tehnyt valtavan tyon sukututkimuksen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, vastasinkin sinulle siellä sedistä ja tädeistä kertovassa jutussa. Olethan nähnyt sen vastauksen? Olen myös aikoinaan tutustunut Raimo Markkulaan siinä vaiheessa, kun liityin Markkulan sukuseuraan. Voimme jatkaa keskustelua vaikka sähköpostilla, jos täällä tuntuu hankalalta, osoitteeni on merja.kalenius@elisanet.fi.

      Poista
    2. Kiitos e-mailista. Mina varmaan pidan yhteytta silla sulla on varmaan kauheasti tietoa suvusta. Kavin siella Markkuloiden sukusivuilla tutkimassa Vilhelm Davidinpoika Nalbergin sukulaisia. Mina kun itse lahdin seuramaan Vilhelmin lapsista tuota Karl Henrik Nalbergia. Voisin viettaa paivakaudet tutkimassa noita Markkulan suvun sivuja! Teilla on kauheasti tietoa!

      Poista
  2. Pysyvää on vain muutos. Sitä poden itsekin, sillä kahden viikon kuluttua talouteni siirtyy Itä-Suomeen. Kolme vuotta sitten putkiremontin aikaan asuin yli kolme kuukautta evakossa ja synkistä odotuksistani huolimatta se oli jotenkin virkistävä ja uudistava kokemus. Toivottavasti se voi olla sitä myös sinulle. Joskus ympäristön vaihdos tekee hyvää, sillä ympäristö tavallaan kokoaa meistä niin paljon myös kaikkea raskasta ja vaikeaa. Toivon sinulle lempeää muutoa. Kaikki on hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Olen kyllä huomannut tuolla Facebookissa, että olet ison muutoksen kynnyksellä. Toivon siihen vaiheeseen sinulle kaikkea hyvää. Olet rohkea. Olin tosiaan pari vuotta sitten 8 kuukautta muualla ja nyt uudelleen. Olisin nyt voinut myös toteuttaa muuton samalla tavalla kuin silloin, mutta tein uudenlaisen ratkaisun monistakin syistä. On jännä tutkia omaa selviytymistään uusissa tilanteissa. Hyvää joulunaikaa muuttotohinan keskellä!

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista