torstai 29. syyskuuta 2016

Tyvenessä



Nyt nukkumaan! Kello lähestyy jo puolta yötä. Kaikki on hoidettu Ja muut asiat voivat odottaa. On paljon kaikenlaista tekeillä. Silloin kaipaan eniten sitä rauhaisaa tyventä, aikaa kirjoittamiselle. Sitähän se nykyään enimmäkseen minulle on. Mutta ei, ei, se ei onnistu ja usein päivä ehtii vaipua illan syliin, kun olisi aikaa. Silloin väsymys alkaa tuntua jäsenissä, silmissä, koko olemuksessa. Olisi viisainta kömpiä peiton alle. 

Kaikki kuvat tässä blogissa ovat huhtikuulta 2011.

Ei varmaan kenelläkään muullakaan ole sellaista rauhallista tyventä. Yritin tänään kaiken muun tohinan välissä kartoittaa paikkoja, jonne kätkisin krookusten ja tulppaanien sipulit ensi kevään toivottavaa kukkaloistoa varten. Tässä on mennyt viisi vuotta, kun en ole siihen pystynyt. Olisin varmaan voinut, mutta talo on ollut välillä myynnissä, sitten remontissa ja taas  myynnissä tai minä olen ollut kykenemätön tai haluton enää mitään istuttamaan. On ollut monenlaisen luopumisen aika. On silti vaikea irrottaa kaikkia sulkiaan tai höyheniään. Maalaisella on aina sormet mullassa. Sen muuten myös sisareni tietävät hyvin.  

Kuvia selatessani huomasin kevään 2011 olleen viimeinen kunnon kevääni. Olihan se kovin raskasta aikaa, kun valmistauduin oikeudenkäyntiin. Toisaalta jaksoin vielä paljon, opiskelut olivat vielä meneillään, olin koko ajan liikkeessä ja olin terve. Kuvat kertovat paljon aktiivisesta elämästäni, joka sitten seuraavasta syksystä alkaen alkoi mureta ja muuttua erilaiseksi.



Nyt olen saanut monta asiaa hetkeksi rauhoittumaan, siksi yritän viivytellä elämässäni tyvenessä, istuttaa sipuleita maahan, ottaa rauhallisesti, levätä talven ja nauttia keväällä kukkaloistosta. Sitä ennen riemuitsen talven tulosta enkä stressaa liikaa. Jos vain osaisin! Talviunet olisivat myös paikallaan. Niinhän rakkaat muumit tekevät!

Liitän tähän tasan viisi vuotta sitten kirjoittamani blogin ”Tyvenessä”.  Vähän eri tavalla käsittelin tyventä verrattuna tähän päivään.  Mutta ennen julkaisua menen nukkumaan. Hyvää Yötä!


 
”28.9.2011

Tyvenessä

Sana vaan on juolahtanut eilen ja tänään useampaan kertaan mieleeni, koska niin kipeästi kaipaan tyveneen, johonkin rauhaisaan hetkeen, metsään, pelloille, niityille. Siellä missä valkoiset hattarapilvet purjehtivat taivaalla, aurinko paistaa, on hiljaista ja rauhallista. Vain linnunlaulu ja puiden humina pienessä tuulessa taustalla. 



Kun eilen kuljin Helsingin keskustassa matkalla yliopistolle, olin taas ajatuksen keskiössä. Omituista oli, että olin sillä hetkellä keskellä ihmisvilinää, Aleksanterinkadulla, Stockmanin kohdalla. Tulipa mieleeni, että onko minun nykyään mentävä meluun ja ihmisvilinään kotini rauhasta ja hiljaisuudesta löytääkseni tyvenen? Tuskin sentään. 

Viime viikot ovat olleet ehkä liiankin täynnä tekemistä,  etten ole päässyt tarpeeksi usein tyveneen. Maanantaina sunnuntaisen sukukokouksen jälkeen olin melkein sairas, päänsärkyinen ja surkea pelkästä levon kaipauksesta. Lepokin liittyy tyveneen. Kun sitä eniten tarvitsee ja kaipaa, se saattaakin paeta, koska olemme liian rasitettuja.  Onneksi voimme tavoittaa sen edes lyhyeksi hetkeksi. Sitä taitoa olen saanut yllin kyllin harjoitella muutaman viime vuoden aikana. 




Maanantaina hain apua pahaan olooni menemällä istuttamaan kasveja ja kätkin samalla jo aikoja sitten ostamani tulppanien sipulit multaan, siihen uuteen kukkapenkkiin. Lähistöllä melkein naapurissa asuva ystävä kulki ohitse ja poikkesi pihakahveille kanssani. Siinä tyveniä kerrakseen.

Löytää tyven ja lepo kaikkien tehtävien ja erityisesti kaikkien huolien välistä, kohota hetkeksi niiden yläpuolelle. Ehkä minua auttaa siinä erityisesti myös se, että vaikka puurrankin täällä maallisten asioiden parissa, olen kuitenkin siirtymässä enemmän ja enemmän sinne henkien maailmaan.

Kaikki asiat tahtovat lopuksi järjestyä. Mutta sydäntäni koskee pelkkä ajatuskin, että monet ihmiset oikeasti sortuvat sellaisten vaikeuksien alla. Joskus ajattelen itsekin, että ehkä sittenkin olisi parempi päästä täältä kokonaan pois, pois ikävistä raha-ongelmista, oikeusjutuista, virheistä, moitteista, vanhenemisesta. Tänään viimeksi eräs puhelinsoitto vaihteeksi muutti kaikki suunnitelmani ja erityisesti pahoitti mieleni. 



Mutta se siitä, yritän hoitaa asiat ja jatkan tässä ja nyt. Elämä on kuitenkin täyttä, olen terve ja osaan tavoittaa ne onnentyvenet riittävän usein. Palaan vielä hetkeksi sukukokoukseen. Kuolemajärven Sirkiät ry piti ensimmäisen sukukokouksen perustamisensa jälkeen viime sunnuntaina Raision Huhkotalolla. Me kaikki järjestelyistä vastaavat olimme ensimmäistä kertaa asialla. Se näkyi myös varsinkin kokouksen osalta, kun takerruimme liikaa epäoleellisiin asioihin. Kaiken kaikkiaan minulle jäi hyvä olo, mutta kun maanantai-aamuna heräsin päänsärkyyn, olin ehkä unissani työstänyt asioita aivan liikaa ja soimannut itseäni, etten sittenkään tehnyt tarpeeksi.



Paikalle oli tullut lähes 80 sirkiäläistä ympäri Suomea. Oma ponnisteluni huipentui kotisivujen tekemiseen valmiiksi viimeisen kuukauden aikana ja niiden esittelyyn kokousväelle. Tästä pääset katsomaan sivuja, joiden tiedot ovat vielä tänään vanhentuneita. Puheenjohtaja vaihtui, entinen puheenjohtaja siirtyi varapuheenjohtajaksi ja hallitukseen valittiin yksi uusi jäsen. Kun saan tässä hetken toipua kaikesta eteeni tulleesta, käyn päivittämässä tietoja. Monta muutakin tehtävää tältä osin odottaa paneutumistani.



Ehkä otan kaikki asiat todellakin liian vakavasti ja tosissani kuten sisareni sanoi. Mutta perusvirettään on vaikea mennä muuttamaan. Se nimenomaan sisältää myös arvostuksen, millä suhtaudun kaikkiin kanssaihmisiini/aikalaisiini, otan heidät ja heidän sanansa tosissaan. On usein vaikea tietää niitä vaikutteita, jotka heissä jylläävät. Siitähän tässäkin on kysymys, ei yksinomaan minusta. Tämä maailma on muuttunut ihmisten osalta entistä vaikeammaksi. Me jokainen voimme tehdä siitä hitusen paremman pienillä muutoksilla käytöksessämme ja suhtautumisessamme toisiin ihmisiin.

Ehkä nyt kuitenkin, juuri nyt, jätän kaikki paperit ja asiat levälleen ja lähden sienimetsään rauhoittumaan.”



Tänään

Eilinen sade ja tuuli irrotti valtavan määrän lehtiä ja havunneulasia. Sää oli tänä aamuna mitä parhain työskentelylle pihalla, Valmistelin tulppaanien istutuspaikkoja kaivamalla, siivoamalla pois juuria ja haravoin. Tarpeellinen ulkoilu ja liikunta tuli sillä hoidettua. Illalla on Helsingin Kuolemajärvi-kerho, harrastus, joka on vienyt ensin pikkusormen ja sittemmin koko käden. Syksyn toiminta lähtee käyntiin. Mukava nähdä tuttuja ihmisiä, joista useat ovat myös kaukaisia sukulaisia. Viikonloppuna ehdin palata näihin kotiasioihin, joita kyllä nyt riittää. Omakotitalossa asumista ei voi mitenkään verrata kerrostaloasumiseen, sen olen huomannut sitä 2014 kokeiltuani.



2 kommenttia:

  1. Yritä vain käydä jossakin esim. harrastuksessa. Olo helpottuu jo kun saa olla ihmisten kanssa tekemisissä. Eikö sulla ole ketään jonka kanssa voisit keskustella. Mulla kun on paha olla, juttelen, se auttaa kun saa jakaa omia murheita jollekin !
    Mulla on blogissani s.postiosoite, jos haluat kirjoitella mulle voit kirjoittaa, haluaisin auttaa sinua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Miten kuulostan näissä kirjoituksissani noin surkealta? Piti oikein tarkistaa. En ole yksinäinen enkä onneton eikä ole paha olla. Saan keskustella aivan tarpeeksi ystävän/ystävien kanssa. Harrastuksiakin riittää kuten kirjoituksesta käy ilmi. Ja tekemistä, siksi välillä kaipaa sitä tyventä. Kirjoittamalla hengitän ja sille haluaisin enemmän aikaa. Mutta ehkä meidän ihmisten on vain vaikea ymmärtää toistemme erilaisuutta. Siinä taas pohtimista.

      Poista