Minusta
on tullut täksi päiväksi oikein laiska. Heräsin tosin poikkeuksellisesti jo
aamuyöstä, kun eräs tutkimusajatus alkoi askarruttaa ja kiihotti mieltäni
kirjoittamiseen. En sitten saanut muuta aikaiseksi kuin lupaavan alun, jota
sitten joku päivä jatkan. Välillä olen melkein nukahtanut istualleni. Ulkona on
poikkeuksellisen kylmää verrattuna vaikkapa joulukuuhun. En lähde minnekään.
Tosin hain aamulla lehdet postilaatikosta ja kävin myöhemmin lisäämässä ruokaa
linnuille. Sekä taka- että etupihalla on ruokintapaikat.
 |
| Kaikki kuvat ovat vuosien takaa.... |
Olen
tainnut tulla herkemmäksi kylmille ilmoille. Tänäänkin on ollut upea
keskitalven aurinkoinen päivä ja pakkasta vain – 14°C. Kylmää ilmaa huokuu Venäjän
Siperiasta meille. Iltapäivälehdet ovat veistelleet siitä isoja otsikoita.
Tässä on nyt kaikki, mitä minä aion säästä sanoa. Ihan turha puheenaihe kerta
kaikkiaan! Emme voi sille mitään.Minullakin se on nyt vain jutun täytettä.
Vietän
tässä päivää kiinteistönvälittäjän pitämän yksityisesittelyn jälkeen. Olen tainnut mainita, että minulle hukkaantuu siinä ainakin yksi vuorokausi ja sitten olen helpottunut, etten halua tehdä mitään pakollista. Huvittelen sitten tällä tavalla.
 |
| Tammikuusssa 2011. |
Sunnuntaina oli siivouspäivä ja maanantai-aamupäivällä vielä järjestelypäivä,
joka huipentui sitten puolen tunnin esittelyyn. Välittäjä soitti innokkaana
kertoen katsojien varsinkin naishenkilön olleen hyvin innostuneita talosta. Aika
monta innostusta on tässä ajan kuluessa lopahtanut ties mihin, että en jaksa
itse enää kauheasti hyppiä ilosta. Sanoin vain ystävälleni, että on se hienoa,
että joku osaa kuvitella itsensä tänne asumaan huolimatta sisustuksen
puutteista ja vähyydestä. Ihmetystä saattavat herättää myös valtavat arkistoni
ja kirjani. Niitähän en tässä oikein ehdi edes järjestelemään. Sysään vain keskeneräiset asiat laatikkoon ja vien "roinahuoneeseen" muiden vanhempien keskeneräisten juttujen joukkoon. Siksi aikaa.
Facebook
ilmoitti tapansa mukaan vanhoista postauksista ja niiden joukossa blogistani,
jonka julkaisin 5.1.2011. Koska en
voi sitä enää suoraan jakaa, kopion sen tähän ja lisään omia kommentteja. Se sisältää taloon liittyviä asioita. Siinä suunnittelin tehtäväksemme tullutta esseetä, jonka kirjoitin omasta kotitalostani.
Luettua ja
koettua
”En todellakaan. Mitä mä sitten tekisin?” vastasi
eräs haastateltava henkilö tämän aamun Helsingin Sanomissa kysymykseen
”Odotatko eläkeaikaa? Olin juuri
pohtinut sitä, miksi joinakin aamuina kiinnostavaa luettavaa ja jopa lehtileikkeiksi
päätyvää on runsaammin kuin muulloin. Toisinaan en vain jaksa innostua. Mutta
että minulla olisi eläkkeellä ollut hetkeäkään ongelmia tekemisen suhteen?
Kun lähdemme eläkkeelle, asennoitumista on hurjasti
muutettava ja asiat laitettava uuteen tärkeysjärjestykseen. Mikään entinen ei
enää päde.
Tänä aamuna kiinnostuin ensimmäiseksi hevosen lannasta
luettuani artikkelin ”Lanta tehokäyttöön Itämeren pelastamiseksi.” (toim. Heli
Saavalainen)
Ensimmäiset siemenkuvastotkin olivat saapuneet
postissa tällä viikolla, joten lantajuttu varmaan kutitti minun maanviljelijän/puutarhurin
sieluani, kun luettelot olivat ensin sitä ruokkineet. Puutarha-asiat alkavat
yleensä tulla mieleen hurjan aikaisin, silloin kun maa on paksuimman
lumikerroksen alla. Silloin niille olisikin aikaa, jos olisi. Ja aina on, jos
on muuttanut aikakäsitettään. Tekemistä kyllä riittää – eläkkeelläkin.
Lantakuva hevosaitauksessa oli Nurmijärveltä, kaukana
merestä, kaukana erityisesti Saaristomerestä, jonka tilanne rehevöitymisineen
on maatalouden kuormituksesta johtuen vain huonontunut entisestään. Menneinä vuosina aina 1980-luvun lopulle saakka peltoja
ylilannoitettiin jopa niin paljon, että kasvit eivät pystyneet lannoitteita
käyttämään vaan fosfori varastoitui maahan.
Hevosenlanta vei minut kuitenkin lähemmäs, omaa puutarhaan
muistaessani, että yhden kerran olen kasvimaahani peittänyt aivan turhan pienen
määrän hevosenlantaa, jota muuten myydään myös säkeittäin puutarhamyymälöissä.
Suomessa hevosen jätökset luokitellaan
eläinperäiseksi jätteeksi, mutta vaikkapa Saksassa, Ruotsissa ja Ranskassa
lanta on kasviperäinen sivutuote, jonka poltto on yleistä. Eri maissa tulkitaan
EU:n jätedirektiiviä eri tavalla. Sitähän voivat rauhassa pohtia edelleen.
Taidan jatkossakin käyttää kanankakkaa pussista kasvimaani lannoitukseen,
Googlaamalla löysin seuraavan mielenkiintoisen uutisen.
 |
| Huhtikuussa 2011 pusikkoa alettiin hävittää talon tieltä |
On hienoa olla huolissaan ympäristön tilasta ja
velvollisuutemme on kerätä tietoa ja muuttaa omaa käyttäytymistä, jos se on
tarpeen.
Arkkitehtuuri kuuluu olennaisena ja uskomattoman
laajana osana taidehistorian opintoihin. Siksi olenkin viime aikoina perehtynyt
taloihin lukemalla useita kirjoja. Tehtäviemme puitteissa olemme saaneet osan
kirjavinkeistä opettajaltamme, osa on sattumalta käsiini joutuneita. Kirjat käsittelevät
meille kaikille hyvin tärkeää aihetta kukin omasta näkökulmastaan, omaa
elinympäristöämme, kotiamme, tilaa, jossa vietämme suurimman osan ajastamme.
 |
| Mainittu läheinen talo alkoi valmistua. Kuva syyskuulta 2011 |
On helppoa pysytellä tietämättömänä, kun nykyaika
kuuluu uusavuttomille ihmisille, joita kiinnostaa vain pintapuolinen tieto, jos
sekään. Lehdissä annetaan ohjeita niin typeristä asioista, että vanha
konkarikin joskus menee lankaan ja alkaa uskoa kaikkea hömpötystä sen sijaan,
että perehtyy asiaan syvällisemmin. Vaikkapa oma kuntamme esittelee
kaavoitushankkeet kapulakielellä, jota ei pysty ymmärtämään. Olisi oikein vaatia
kielen kääntämistä. Tämä tuli mieleeni, kun mietin, missä vaiheessa lienee uuden
rivitalon rakentaminen taloni kulmille.
En ole estänyt rakentamista saati pahemmin
miettinyt, miten olisin asiaan voinut vaikuttaa. Kun rakentaminen alkaa, rauhani
on silloin tipotiessään, se saattaa jopa vaikuttaa tämän tontin puihin ja
kasveihin. Kävin eilen hankkimassa tonttiani/taloani koskevaa nippelitietoa
esseetäni varten oman kuntani arkistosta. Sain äärimmäisen hyvää palvelua
arkistosihteeri Aino Ollikaiselta. Kohtaaminen toi minulle myös paljon aivan
muihin asioihin liittyen hyviä ajatuksia edelleen vaalittaviksi ja
työstettäviksi.
Lukemistani kirjoista erityisen viisas kirja on
nimeltään ”Talojen kieli”. Kirjan on kirjoittanut Kaj Nyman ja se on ilmestynyt
Rakennusalan Kustantajilta vuonna 1998. Kirja osui käsiini paikallisesta
kirjastosta. Googlaamalla sain selville,
että Kaj Nyman on arkkitehti ja FT ja yhdyskuntasuunnitelun emeritusprofessori,
joka on ollut esillä erityisesti Savonlinnan ohitustieasiassa.
Kirjan takakannen teksti kertoo seuraavaa:
”Talojen kieli on sitä arkkitehtuuria, jota kaikki osaavat, äidinkielen tavoin. Arkkitehtuurin kuvilla on vastineensa jokaisen sielussa, jokainen ymmärtää pilarin ylpeyttä, suojaisen tilan lämmintä syliä, kivimuurin peräänantamattomuutta, ison ikkunan avomielisyyttä, pienen ikkunan salaperäisyyttä. Talot ovat kaikkien asia.”Miksi arkkitehtuurista on kuitenkin meidän kulttuurissamme tullut kummajainen, johon harva pystyy solmimaan henkilökohtaisen suhteen? Voimmeko löytää uudestaan talojen kielen, joka on jokaisen äidinkieli?
Hesarissa tänään oli myös kirjailija Riku Korhosen kolumni. Luen ne aina tarkkaan, koska ne ovat erityisen osuvia ja hyviä. Ja osuu minuunkin tänään, varsinkin kun lukee tämän kirjoituksen. "
Kolumni löytyi silloin vielä netistä, muttei enää. Onhan se minulla jossakin lehtileikkeenä, mutta en lähde sitä nyt esimään.
Eipä tänään muuta kuin hienoja pakkaspäiviä ja punaisia poskia kaikille lukijoilleni!
 |
| Talo näkyy hyvin ikkunoista ja pihalta. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti