torstai 14. tammikuuta 2016

Anima regni

Tukholmassa oli aiemmin Kolmen kruunun linna (Tre kronor), vanha kuninkaan linna. Linna lienee rakennettu 1200-luvulla alunperin Birger Jaarlin aikana. Hän oli myös rakennuttamassa Hämeen linnaa  edeltävää Tavastborgia, joka lienee ollut Hakoisten linna (Herman Lindqvist).  Tukholman vanhasta kuninkaanlinnasta löytyy kuvia sekä 1500- että 1600-luvulla. Se paloi raunioksi toukokuussa 1697. Palossa tuhoutui myös valtionarkiston keskiaikaisia asiakirjoja.



Olisi mielenkiintoista käsitellä kaikkia Suomelle tärkeitä merkkihenkilöitä yksi kerrallaan, lähinnä tietysti vain siltä osin, kun tunnen heidän vaikuttaneen tavallisen suomalaisen historiaan. Mielenkiintoisinta on erityisesti aika, josta meillä on olemassa kirjallisia dokumentteja koskien omia sukutilojamme.


Tre Kronor 1500-luvulla
Birger Jaarli liitti Hämeen kristikuntaan. Senaikaisen Ruotsin ja Venäjän raja, jos sitä voi rajaksi vielä edes kutsua,  oli silloin Kymijoella. ”Ryssänkivi” oli merkkinä Kymijoen erään suuhaaran rannalla muistona tästä (Herman Lindqvist s. 48). Häme sijaitsi silloin suunnilleen ”suolamerestä suolamereen” eli Satakunnan rannikolta Uudenmaan rannikolle.

Oma synnyinkyläni lienee jo silloin ollut olemassa. Saattoi olla asumuksiakin.  Asutustietoja on kerätty  eri asiakirjoista 1500-luvulta (alkaen 1539) Jalmari Finnen rakentamaan historialliseen aineistokokoelmaan nk. Suomen asutuksen yleisluetteloon. Aluejako löytyy täältä.  Oman renkolaisen syntymäkotini ensimmäiset tiedot löytyvät 1539 alkaen täältä.

Tre Kronor  1661.
Häme on Suomen vanhimpia alueita. Noihin aikoihin 1200-luvulla Suomeen saapui paljon uudisasukkaita. Uutta väestöä tuli sitten koko ajan ja myöhemmin myös Karjalaan. Herman Lindqvistin kirja kertoo aiheesta hyvin monipuolisesti viitaten muihin tutkimuksiin.  Lienee aiheellista lukea myös Kari Tarkiaisen kirja ”Ruotsin Itämaa”.

Palaanpa taas alkuun, vuosisataan, jolloin Tukholman Tre Kronor-linna paloi. Kustaa II Adolf oli kaatunut 6.11.1632 Lützenissa vain 38 vuotiaana. Ruotsi lähti sotaan mukaan auttamaan Saksan luterilaisia mutta myös hakemaan omalle maalleen lisää valtaa.  Kolmekymmentä vuotta kestänyt sota päättyi vasta 1648 Westfalenin rauhaan. 

Ruotsalaiset olivat sodassa mukana loppuun saakka ja toivat sittemmin Ruotsiin valtavan määrän rikkauksia Euroopasta. He saivat myös valtaansa isoja alueita Saksan Itämeren rannoilta kuten Pommerista. Ruotsalaiset, siis myös suomalaiset ryöstivät mm. Prahan kaupungin. Rauhan jälkeen Ruotsi oli pohjoisen Euroopan mahtavin maa. Mutta vain alueellisesti.

Siinä vaiheessa Karjala kuului myös Ruotsin valtakuntaan jo aiemmin käydyn Venäjän sodan ja Stolbovan rauhan jälkeen. Tre Kronor –linnassa hallitsi kuninkaan kuoltua omassa kansliassaan tuolloin Axel Oxenstierna, jonka kanssa Kustaa II Adolf oli juhlinut aikoinaan kuninkaan 22-vuotis-syntymäpäivää Käkisalmen linnassa 1616 ja seuraavaa uutta vuotta Pähkinälinnassa.  Oxenstierna oli valtakunnankansleri, jonka toimistoa linnassa kutsuttiin otsikon nimellä ”Anima regni". Se tarkoittaa kuningaskunnan sielua. Kuninkaan kuoltua seuraava hallitsija hänen tyttärensä Kristina oli vasta 5-vuotias, joten Oxenstierna sai hallita maata ja suhteita vieraisiin valtioihin aina Kristinan täysi-ikäisyyteen saakka.

1600-luvun aikana kehitys valtakunnassa oli ripeätä. Suomessa hallitsi kenraalikuvernöörinä Pietari Brahe pariinkin otteeseen.  Pietari Brahe sanoi maassa viettämiensä vuosien jälkeen: ” Minä olin maahan ja maa minuun tyytyväinen.”

Samoihin aikoihin, kun Brahen aika Suomessa päättyi 1654 kuningatar Kristiina luopui kruunusta ja muutti. Roomaan. Siitä minun oikeastaan pitikin tänään kirjoittaa tai täydentää lähes pari vuotta sitten aloittamani teksti, mutta kävi vähän toisin. Elämä kun on yhtä opiskelua.

Kuningas tai kuningatarkin voi olla kuningaskunnan tai valtakunnan sielu. Tai mikä muu asia tai ihminen tahansa. Kaikki on taas kerran kiinni näkökulmasta. Kirjoittaessani annan kuitenkin mielikuvituksen viedä minua eteenpäin.



3.3.2014 aloitin kirjoittaa seuraavasti:

”Lienee taas aika kirjoittaa päivitystä. Toisaalta eihän tämä sellaista ole vaan paremminkin mielen ailahtelevaisuutta. Mihin minua viedään oman mieleni kierron mukaan, siksi sitä voin kutsua. Ne virikkeet ympärillämme ovat niin mahdottoman runsaat, että tänään on vaikea tietää, mitä huomenna ajattelee. En nyt tarkoita mitään ajankohtaista maailman tapahtumiin, päivän uutisiin tai ylipäänsä tämän hetkiseen omaan tilanteeseeni viittaavaa vaan sellaista täysin henkilökohtaista, oman pienen mielen ympärillä kuohuvaa. Joskus ne ovat niitä asioita, jotka herättävät kesken unien, joskus niitä on useita taistelemassa pääsystä pinnalle. Loppujen lopuksi sitten, kun sormet ovat asettuneet näppäimistölle kirjoittamaan, sitten vasta se valinta syntyy. Ihan itsekseen, pakottamatta. Toisinaan ei tahdo syntyä mitään, silloin onkin paras alkaa puuhailla jotakin muuta tai levätä.


Villa Corsinin ikuunasta kukkulalle päin.
Elän tavallaan erikoisessa murroskohdassa ja on jännittävä nähdä, mihin suuntaan elämäni tulee kiertymään.  Jos ulkoisissa olosuhteissamme tapahtuu jotakin, se on aina muutos, jolla on vaikutuksensa elämäämme.  Kun eilen lähdin käymään talolla katsomassa, missä vaiheessa siellä oltiin, tunsin olevani masokisti, joka aina välillä kiusaa itseään sillä hirveällä muutoksella, joka omaa kotiani on kohdannut. Näkisittepä rakennustyömaan!  Nyt jätelavat oli viety pois ja sisällä puhalsivat kuivauslaitteet. Seinien alaosat oli kokonaan purettu avoimiksi ja kaikki lattiat olivat betonia. Maallikon silmin tilanne näytti kohtuullisen hyvältä eikä asiasta ole mitään minulle päin kuulunut. Sanon kuitenkin, että mieluummin olisin tällaiselta asialta säästynyt ja käyttänyt siihen jatkossakin uhrattavan energiani johonkin muuhun.

Siitähän en edelleenkään kirjoita. Jostakin mieleni syvyyksistä viime keväinen Rooman matka lähettää pieniä väristyksiä. Näen itseni kulkemassa siellä Rooman yläpuolella Janunculus-kukkulalla ja miettivän, missä oikein on se palatsi, jossa meidän kuningattaremme silloin kauan sitten asui Roomassa. Jos olisin päässyt sisään kukkulan rinteessä olevaan puutarhaan, olisin voinut kulkea sitä pitkin siihen palatsiin. Kovin väärässä eivät ajatukseni olleet. ”




Tästä sitten jatkan tänään tammikuussa armon vuonna 2016.

Kuninkaiden ja kuningattarien jalanjäljillä on mielenkiintoista kuljeskella. Niin on aina ollut, lapsuudesta saakka. Nyt en kuitenkaan pohdi sukujuuria. Kaikki tietävät, että Kristina oli Ruotsin suuren kuninkaan Kustaa II Adolfin ainoa avioliitossa syntynyt tytär, jonka isä kuoli varhain ja josta tuli sitten kuningatar ja lopuksi hän luopui kruunusta ja muutti Roomaan.

Olen päässyt Roomaan vain kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla olen aistinut voimakkaasti, että Kristina asui siellä. Tai oikeastaan olen tuntenut, että siellä on asunut monta tärkeää menneisyyden ihmistä., vaikkapa Pyhä Birgitta ja monta kuuluisaa taiteilijaa. Koko Rooma kuiskii heidän tarinaansa. 

Ensimmäisellä kerralla Roomassa oli erityisen vaikuttavaa kulkea Porta de Popolon läpi. Teimme niin joka ikinen aamu ja ilta, koska asuimme siinä lähellä. Porta del Popololle, jota aiemmin kutsuttiin Porta Flaminiaksi, johti ja johtaa edelleen pohjoisesta tuleva maantie Via Flaminia. 


Tuo mainitsemani teksti näkyy portissa takana vasemmalla.
Tätä tietä pitkin ja tuon portin kautta saapui kaupunkiin 23.12.1755 myös kuningatar Kristina ison seurueen kanssa.  Silloinen paavi Aleksanteri VII, joka muuten oli vasta samana vuonna valittu paaviksi, antoi kaivertaa portin sisäosaan Piazza del Popolon puolelle tekstin FELICI FAVSTOQ(ue) INGRESSVI ANNO DOM MDCLV. Se on käännettynä ”Onnelliselle ja suotuisalle saapumiselle Herran vuonna 1655.

Porta de Popolo ja aukio Piazza del Popolo ovat minusta erityisen mielenkiintoisia. Olisin ehdottomasti toisellakin Rooman käynnillä halunnut päästä asumaan sinne lähelle. Pakotin eräänä päivänä jopa opiskelutoverini aukiolle Galleria Borghesen käynnin jälkeen. Nimittäin aukion vieressä on yksi Rooman kukkuloista Pincion kukkula, jonka takana sitten aukeaa tuo Villa Borghesen puisto. Palasimme kaupunkiin sitä kautta. 


Tämä on kukkulalla ottamani kuva. Puutarhan portti oli suljettu, eli lienee koko puutrha ollut suljettu. Tästäkin olisi varmaan päässyt muuten sisään.
Kristina asettui Roomassa asumaan lopuksi Tiberin rannalla olevaan palatsiin Palazzo Riarioon, jossa hän asui kuolemaansa 1689 asti. Tuota palatsia ei ole enää jäljellä. Sen paikalle rakennettiin 1700-luvulla Corsinin suvun toimesta Palazzo Corsini.  Huvilan puutarhan vieressä sijaitsivat puutarhat, jotke lienevät myös aikoinaan kuuluneet paikalla olleille huviloille.  Nykyään puutarha Orto Botanico kuuluu Rooman yliopistolle. Palazzo Corsini kuuluu nykyään Italian valtiolle. Palatsiin on ”siirretty” vanhasta Riarion palatsista Kristiinan kuolinhuone.

Corsinin palatsin taidegalleriassa ei saanut kuvata. Vierailimme siellä samana päivänä, kun lähdimme kotiin. Olin ollut aiemmin viikolla yksin kävelyllä puiston toisella puolelle, korkean rinteen yläpuolella Janiculum-kukkulalla, siellä, missä sijaitsee Villa Lante. Tuo nykyään Suomelle kuuluva huvila on rakennettu jo 1531. Siellä kulkiessani mietin noita ajatuksia, joista aloitin sen blogin, jota en saanut koskaan valmiiksi.


Kirjailija signeeraa.
Tämän jutun otsikko ei ehkä ole sopiva, mutta se kuulosti niin hienolta. Olen lueskellut tässä (vihdoin) Herman Lindqvistin kirjaa ”Kun Suomi oli Ruotsi”. Se ilmestyi suomen kielellä 2014. Ostin kirjan kirjamessuilta samana vuonna ja kävin hakemassa siihen kirjailijan signeerauksen. Lukemiseni on yhtä hidasta kuin usein myös kirjoittamiseni. Monta muutakin kirjaa hyppää avukseni. Lennän paikkojen yllä Google Earthissä, tutkin valokuviani ja valitsen juttuuni sopivia. Ehkä sopivaa puuhaa, kun on vilustunut ja välillä väsyttää niin mielettömästi.

Kuningatar Kristiinan elämänkerran kirjoittanut Peter Englund (Silvermasken - en kort biografi över drottning Kristina, 2006) kertoo, että joulukuussa 1965 Kristinan hauta Pietarinkirkon alla olevassa kryptassa avataan. Miksi, sitä ei kerrota.


Villa Corsinin käytävää.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti