sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Kotilammen ympärillä

Karjalan kannaksen Kuolemajärven pitäjässä on Kuolemajärven historian mukaan ollut useita vesistöjen laskemiseen,  perkaukseen ja soiden kuivattamiseen liittyviä hankkeita. 



Viipurin läänin verollepanokartat, Kuolemajärven Karjalaisten kylän omistuksia 1773.

Taavetti Inkisen suurtyö 

Tunnetuin pitäjän vesistöihin liittyvä projekti on ollut Taavetti Inkisen suurtyö. Hänen kotitalonsa lähistöllä oli Kotilampi-niminen  68  hehtaarin laajuinen lietealue ja sen ympärillä satojen hehtaarien suuruinen suoalue. Hän ehdotti lammen rannan omistajille, että nämä antaisivat hänen laskea lammen. Siitä hänelle annettaisiin palkkioksi täten syntynyt vesijättömaa.  Nämä suostuivat. Suunnitelma lammen laskemisesta laadittiin 1891.  Tehtiin kustannusarvio ja saatiin hankkeeseen kuvernöörin lupa.

Koska kartat ovat kiinnostavia ja erityisesti alueesta, joka meidän kannaltamme kuuluu nykyään menetettyyn maahan, tutkin vähän vanhoja ja uudempia karttoja. Kotilampi on vanhoissa kartoissa nimellä Karjalaisen lampi ja myöhemmin Kotilampi. Kun menetimme alueen, sitä kutsuttiin Kotilammen niityiksi. Alue on suoraan Karjalaisten kylän peltojen takana. Minulle on kerrottu, että aikoinaan lampea jopa kutsuttiin järveksi. Isoisäni isän Abraham Joosepinpoika Sirkiän (1849 - 1903) sisar Beata (1843 - 1933) on kertonut soudelleensa järvellä. Beata Joosepintytär Sirkiä kuoli 1933. Moni muukin lienee kertonut samaa, mutta niin vain muistot häviävät ihmisten kuollessa. Käsittääkseni Taavetti Inkinen asui läheisessä Yläkirjolan kylässä, jonne hänen isänsä oli tullut avioon.

Taavetti Inkinen ryhtyi seuraavana vuonna työhön. Apuna hänellä oli aluksi Esaias Anttalainen. Kotilammen  laskemiseksi piti kaivaa lähes kolmen kilometrin pituinen Ahvioja.  Ahvioja on tullut tutuksi Ahvijokena  tai jopa Ahvenjokena Mannerheim-linjan kulkiessa sitä pitkin talvisodan aikana.

Tästä linkistä klikkaamalla pääset katsomaan tämän hetken kartalta, miltä alue näyttää nykyään; merkinnät ovat minun tekemiä. Kotilammen niityt löytyvät suunnilleen koordinantista 60.27843, 28.97219. Siitä oikealle levittäytyvät kuivatut pellot ja niiden takana kylä.


Viipurin kuvernementin revisionikonttorin kartta-arkistosta kopioitu kartta. Kartta kuvaa alueen metsiä, jotka soveltuisivat saha- ja rakennuspuiksi. Vuosiluku 1773.

Muut mukana olleet

Inkisen ja Anttalaisen apuna hankkeessa oli kolme muuta talonpoikaa.  Käytän lähteenä Kuolemajärven historiaa, joka on ilmestynyt Kuolemajärvi-säätiön kustantamana 1957. Kirjan sivuilla 388 - 392 kerrotaan aiheesta. 

Tutkin tällä hetkellä pääasiassa asioita sukututkimuksen näkökulmasta, mistä syystä nimet ja henkilöiden suvut ovat minulle tärkeitä. Meillä ei ole aina henkilöiden osalta mahdollista käyttää mitään muuta lähdettä, joka valaisisi aihetta yksinkertaisia faktoja enempää.  Siksi olenkin käynyt läpi henkilöiden sukutaustat, joista löytyi mielenkiintoisia asioita ja sukututkimus tai paremminkin suvun historia hyppäsi ehkä askeleen eteenpäin saadessaan lisää sisältöä.

Taavetti Mikonpoika Inkisellä (1843 -1916) oli siis kaiken kaikkiaan koko hankkeen aikana mukana neljä muuta aikalaistaan, jotka kaikki kuitenkin yksi kerrallaan muutaman vuoden kuluttua väsyivät, koska katsoivat työn olevan hyödytöntä. 

Muut mukana olevat henkilöt olivat Esaias  Jaakonpoika Anttalainen (1832 -1900), Taavetti Antinpoika Kukko (1843 – 1917), Jaakko Mooseksenpoika Inkinen (1847 – 1910) ja Matti Kirjonen ent. Kilkki (1849 – 1928).

Kumppanien väsyessä Taavetti Inkinen jäi yksin viemään raskasta hanketta eteenpäin. Tässä toteutui kunnolla kuolemajärvisten  suo, kuokka ja Jussi, uudisraivaajahenki. Historiateoksessa viitataan myös Saarijärven Paavon henkeen. Taavetti sai kaivettua ojan valmiiksi ja 1912 Kotilampi oli kuivatettu.




Kuivatuksen jälkeen

Hän ei kuitenkaan hyötynyt hankkeesta, sillä lammen pohja ei soveltunut maanviljelykseen. Mutta työstä oli sittemmin suurta arvoa Kuolemajärven Karjalaisten kylän asukkaille. Kylän tuleva vauraus perustui tälle työlle, Taavetti Inkinen vapautti viljelylle 247 hehtaaria peltoa, joka jakaantui historiateoksen mukaan 45 talolliselle kylästä ja kymmenelle muualla asuvalle.  Pellot leviävät viljeltyinä siinä silmiemme edessä nytkin käydessämme vierailuilla kylässä tai ajaessamme sitä kautta kohti Kuolemajärven kirkonkylää. Tässä linkki valokuviin, joiden joukossa toukokuussa 2014 bussin ikkunasta ottamani kuvat kohti noita peltoja. Muistomerkkikin näkyy kuvissa.




Taavetti Inkinen kuoli muutama vuosi työn jälkeen 28.10.1916  seitsemänkymmenenkolmen vuoden iässä.  Vaikka hän ei elinaikanaan saanut työlleen kannatusta ja palkkaakin hän sai vain 1000 markan suuruisen valtion palkinnon, jälkipolvet ovat arvostaneet häntä.  Hänen patsaalleen viedään kesäisin matkailijoiden toimesta kukkia. 

Tässä kesällä 2012 Sirkiän sukuseuran puheenjohtaja Ritva Kukko vei muistomerkille sukuseuran kukat. (kuva ei ole minun)



Karjalaisten kylän keskellä,  Soitunmäellä seisoo siis edelleen muistomerkki. Alun perin se pystytettiin sinne 1929 Viipurin läänin ja Kuolemajärven maanviljelysseuran toimesta.  Patsas oli ylipäänsä ensimmäinen maanraivaajille pystytetty muistomerkki. Sen suunnitteli viipurilainen arkkitehti Jalmari Lankinen. Patsaan toiselle sivustalle tuli Juho Kurjen sepittämä säkeistö:  ”Suomalainen sisu sitkein tässä työn vei sankaruuteen. Koko kotiseudullensa aukoi ovet onnekkuuteen.”




Sodan kuljettua kylän yli, muistomerkki hävitettiin.  Kun Taavetti  Inkisen syntymästä tuli  14.6. 1993 kuluneeksi tasan 150 vuotta, muistomerkki koottiin ja paljastettiin uudelleen  samalle paikalle. Muistomerkin jalustarakennelma on alkuperäinen, mutta Jalmari Lankisen  kivipaasi oli kadonnut. Uusi tehtiin kuitenkin vanhan mallin mukaan.  Kivessä on vanha teksti: "Taavetti Inkisen työn muistoksi pystyttivät patsaan vuonna 1929 Viipurin läänin Maanviljelysseura ja Kuolemajärven Maamiesseura".

Jos pysähtyy  rantatietä ajettaessa ennen Karjalaisten kylän/Lautarannan risteystä Ahvijoen sillalla, voi nähdä, että ojan vettä käytetään ahkerasti juomavetenä.  Viipurista päin tultaessa silta on jonkin matkaa ennen vasemmalle Karjalaisten kylälle johtavan tien ja oikealle kääntyvän kylän satamaan Lautarantaan johtavan tien risteystä.  Sillan tienoilla kannattaa pysähtyä muutenkin, sillä siinä lähellä on runsaasti jäännöksiä talvisodan aikaisista bunkkereista mm. Inkilä 7. Täältä voit katsoa joitakin paikalta ottamiani valokuvia.

Taavetti Inkisen työ elää siis edelleen, vaikka harvoin tulemme sitä ajatelleeksi. Myöhemmin myös muita paikkakunnalla virtaavia jokialueita perattiin ja saatiin viljelysaloja paremmin hyödynnettyä. Ajatukseni tähän kirjoitukseen lähti tutkiessani Kuolemajärven karttaa ja jokien kulkusuuntia. Onneksi on olemassa Google maps ja vanhat Karjalan kartat. Niiden kertomisvoima on valtava, kun malttaa ja jaksaa uhrata aikaansa.

Pitäjän läpi virtaa useita jokia. Ahviojakin muuttui pikkuhiljaa karttoihin joeksi ja siitä tuli merkittävä jo pelkästään sotatoimien takia.  Karjalan kartoissa, jota käytän pääasiallisena tutkimuslähteenäni joki kulkee nimellä Ahvenjoki, jota on myös käytetty sotaa koskevissa kirjoituksissa. Monen joen ympäristöt ovat nyt asumatonta metsäseutua, vaikka joskus niiden varsilla on ollut kyliä. Jätänkin vesistöjen tarkemman tutkimuksen myöhemmäksi ja tapani mukaan tarkastelen yllämainittujen miesten sukuja.

Taavetti Inkisen sukujuuria


Suurhankkeen isä Taavetti Mikonpoika Inkinen syntyi 14 kesäkuuta 1843 Kuolemajärven Yläkirjolan kylässä Mikko (Michel) Matinpoika Inkisen ja Helena Gabrielintytär Mamian vanhimpana lapsena. Taavetin isä Mikko oli naidessaan Helenan 1842 tullut Inkilän kylästä vävyksi Helenan isän Gabriel Yrjönpoika (Jöran) Mamian taloon Yläkirjola n:o 2:een.

Taavetin isän Mikko Matinpoika Inkisen isän Matti Martinpoika Inkisen vaimo eli Taavetin isoäiti sattuu olemaan  Helena Sofia Juhontytär Danski, joka oli syntynyt Karjalaisten kylässä äitinään Margaretha Adamintytär Kampari, eräs äitini isän puoleisista esiäideistä. Olen kirjoittanut hänestä blogissani  Esiäiti nimeltä Margareta.  Lukemaan blogini pääset vaikka  tästä.

Helena Sofian velipuoli  Jooseppi Tahvonpoika Sirkiä syntyi 1803  Margaretha Kamparin toisesta avioliitosta  ja on useimman Sirkiän sukuun kuuluvan esi-isä. Hänen puolisonsa Margarethan kautta olemme kaukaista sukua entistä laajemmalti.

Taavetti Inkisen äidin Helena Gabrielintytär Mamian äidinpuoleinen  isoäiti on puolestaan 1766 Karjalaisten kylässä syntynyt Saara Matintytär Kukko, joka on mennyt naimisiin Kirjolan kylän Hovi-sukuun.  Saara sattuu olemaan 1803 syntyneen Helena Paulintytär Kukon  serkku, koska tyttöjen isät Matti ja Pauli Kukko ovat veljeksiä.

Helena Paulintytär Kukko meni sittemmin naimisiin edellä mainitsemani esi-isäni Jooseppi Tahvonpoika Sirkiän kanssa ja hänkin on siis meidän sirkiäläisten esiäitejä.

Pelkistetysti sanottuna Taavetti Mikonpoika Inkinen on ollut isänsä kautta oman isoisäni Abraham Abrahaminpoika Sirkiän pikkuserkku.  Äitinsä kautta hän on ollut minun äitini neljäs serkku, sirpaleserkku siis.

Huomaan myös, että Taavettin Inkisen tytär Rosa on Inkisen sukuseuran Kaarina Hannulan äiti.

Joku lukijani saattaa ihmetellä, miksi tutkin näitä sukulaisuuksia näinkin tarkkaan. En osaa sitä sen paremmin selvittää kuin, että on kiehtovaa tarkastella asioitta erityisesti tältä kantilta ja pohtia sitäkin, miten nuo ihmiset aikanaan ovat ymmärtäneet sukulaisuutensa vai onko sillä ollut ylipäänsä sen kummempaa merkitystä. Eiväthän nykyäänkään useat tunne enää edes serkkujaan saati sitten pikkuserkkujaan. Me sukututkijat olemme outoa väkeä.



Esaias Anttalaisen sukujuuria


Jatkan tutkimustani eteenpäin ja tulen Esaias Jaakonpoika Anttalaiseen, joka oli Kuolemajärven historian mukaan Taavetti Inkisen ensimmäinen työskentelykumppani  1890-luvun alussa, kun kuvernöörin lupa oli saatu.

Esaias Jaakonpoika Anttalainen (sukututkimuksen toisissa lähteissä löytyy myös nimellä Anttolainen, nimi kirjoitetaan joskus myös Antalainen) oli tuossa vaiheessa jo lähes 60-vuotias mies. Hän oli jäänyt leskeksi puolison Beata Henrikintytär Tähkäpään kuoltua kesällä 1886. Heillä oli syntynyt ainakin kuusi lasta, joista neljä oli kuollut joko syntyessään tai vauvoina, Yksi tyttäristä Loviisa nimeltään oli kuollut 8 vuoden iässä käärmeen pistoon. Vanhin lapsista Helena oli mennyt naimisiin samasta kylästä olevan Samuel Simonpoika Kukon kanssa, mutta hänkin kuoli jo 1892.

Esaias Anttalainen itsekin kuoli jo vuonna 1900, joten hän ei nähnyt  projektin toteutumista.  Häneen en löydä sukulaisuussuhteita omista esivanhemmistani. Näyttää vahvasti siltä, että kaikki hänen jälkeläisensä kuolivat eli siltä osin suku hävisi kokonaan. 

Kommentti myöhemmin: Esaias Jaakonpojan 1824 syntynyt sisar Regina kyllä avioitui Sirkiän sukuun menemällä naimisiin Antti Taavetinpoika Sirkiän kanssa. Hänen poikansa 1860 syntyneen Jaakko Antinpoika Sirkiän pojan Taavetti Jaakonpojan jälkeläisistä suku on kyllä jatkunut. Saattaa olla muidenkin kautta, mutta niistä minulla ei ole vielä tietoa.





Taavetti Antinpoika Kukon sukujuuria


Taavetti Antinpoika Kukko oli Taavetti Inkisen ikätoveri. Taavetti Inkisen äidin Helena Gabrielintytär Mamian kautta he olivat kaukaista sukua keskenään, koska Helenan äiti Agneta Hovi kuului äitinsä kautta Kukon sukuun.  

Taavetti Kukko oli Kuolemajärvellä hyvin tunnettu henkilö, sillä hän toimi kirkkoväärtinä  ja  kunnallislautakunnan esimiehen toimessa vuoteen 1906 saakka, todennäköisesti alkaen vuodesta 1879 tai 1882. Hänestä on Kuolemajärven historiassa kirjoitettu paljon (sivut 266 – 268). Kun meillä oli viime vuonna syyskuussa sukukokous (Kuolemajärven Sirkiät) pidin pienen esityksen kertoen Karjalaisten kylästä ja Taavetti Kukosta käyttäen silloinkin historiakirjaa lähteenä. Silloin en vain vielä tajunnut, että hän tulisi eteeni uudelleen tätä kautta.

Taavetti Kukon sukujuurissa on äidin puolelta Karjalaisten kylän Tähkäpään sukua kauas menneisyyteen. Isänsä puolelta hän on siis Kukkoja ja on ollut isoisäni pikkuserkku.

Matti Kirjosen sukujuuria


Nuorin hankkeessa mukana olleista on oikealta nimeltään Matti Samuelinpoika Kilkki, joka muutti nimensä Kirjoseksi avioiduttuaan Hatjalahdesta kotoisin olevan 1853 syntyneen Maria Taavetintytär Kirjosen kanssa.

Maria Taavetintytär Kirjosen  vanhempi 1850 syntynyt sisar Eeva Taavetintytär Kirjonen oli äitini isänpuoleinen isoäiti. Hänen jopa äitini on tavannut lapsuudessaan.  Matti Kirjonen toimi lautamiehenä.  Marian ja Eevan isä Taavetti oli naimisissa  Helena Abrahamintytär Riskin kanssa ja sitä kautta sukulinja kulkee suoraan äitiini. Näistä kirjoitin aikoinaan blogissani 16.7.2014. En tosin silloin vielä tiennyt tätä yhteyttä enkä paljon muutakaan.

Itse Matti Kirjosen osalta en aluksi löytänyt sukulaisuussuhdetta Taavetti Inkiseen ja omiin sukuhaarohini. (Kommentti myöhemmin selvinneistä: Taavetti Inkiseen johtaa suhteellisen läheinen yhteys (kolmas serkku) Potinkarojen suvun kautta. Kaiken lisäksi Matti Kirjonen (Kilkki) oli itse asiassa kolmas serkku äitini toiselle isoäidille Beata Aikamiehelle Tahvo Matinpoika Mamiasta (1724-1782) lähtevää sukulinjaa pitkin. Samoin hän oli neljäs serkku toiselle aiemmin mainitsemalleni äitini isoäidille Eeva Kirjoselle yhteisen esi-isän ollessa Yrjö Erkinpoika Muurinen (1694-1757.)

Matti ja Maria Kirjosen perheeseen syntyi paljon lapsia, mutta kuolema korjasi ainakin heistä seitsemän  joko aivan vauvana tai pikkulapsena. Laskujeni mukaan vain neljä lapsista kasvoi aikuiseksi ja meni naimisiin jatkaen sukua.  Äskettäin olen ollut yhteydessä erään henkilön kanssa, jonka isoäiti oli Matti ja Maria Kirjosen tytär. Tätä kautta syntyy serkku-pikkuserkku-yhteyksiä montaa kautta (Kirjoset, Kukot ja jopa Mamiat äitini äidin kautta).






Jaakko Inkisen sukujuuria

Jaakko Mooseksenpoika Inkinen oli Taavetin naapuri ja serkku ja isänpuolisen isoäitinsä puolelta myös siis tuota Danskin sukua. Jaakon tiedoissa rippikirjassa lukee, että hän olisi ollut maakauppias. Hän sai Uudeltakirkolta olevan puolisonsa Maria Jeremiiantytär Riikosen kanssa ainakin viisi lasta, kunnes vaimo kuoli syksyllä 1893.

Seuraavana kesänä 1894 hän otti vaimokseen Karoliina Taavetintytär Sirkiän, joka on alunperin kotoisin Koiviston Kaipialan kylästä.  Suku on kylläkin lähtöisin Kuolemajärveltä Karjalaisista/Hatjalahdelta.  Karoliina oli jäänyt aiemmin leskeksi miehensä Kristian Joosepinpoika Hietasen kuoltua 1891. Katariinan ja Kristian Hietasen tytär Loviisa Kristianintytär meni sittemmin avioon äitinsä  toisen miehen Jaakko Inkisen vanhimman pojan Moses Inkisen kanssa.

Jaakko Inkisellä oli ensimmäisestä avioliitostaan ainakin viisi lasta, jotka olivat syntyneet vuosien 1875 – 1891 välillä, mutta Karoliina Sirkiän avioliitosta Kristian Hietasen kanssa löytyy kaksi tytärtä, joista toinen em. Loviisa ja toinen Vilhelmiina Hietanen s. 1892 kasvaa aikuiseksi ja saa hyvät maininnat kansakoulun köynnistään, kirjoitustaidostaan.  Jaakon puolisona Katariinakin kuolee ennen miestään eli jo 1904. Jaakon aika päättyy 1910.  Uudempiin tietoihin en pääse, mutta onhan tässäkin jo purtavaa riittävästi.


Lopuksi

Niin se vain on, että historian hämärästä jää joitakin jälkiä talonpoikaisista suurista ihmisistä kuten jäi Taavetti Inkisestä. Tällä hetkellä en pääse lisätietoihin tuosta varsinaisesta hankkeesta. Kuolemajärven historiassa tästä aiheesta kerrotaan sivuilla 388 - 392. Sirpaleita löytyy muualtakin. Koska teoksesta puuttuu henkilö- ja paikannimiluettelo, on vaikea löytää tarvitsemiaan tietoja. Historiateos ei myöskään kerro tarkemmin lähteitä. Oletan tietojen olevan paljolti aikalaisten ja suvun kertomaa. Joka tapauksessa tunnen suurta kunnioitusta tällaista miestä kohtaan, jonka kaltaiset yleensä häipyvät historian hämärään ja unohtuvat kokonaan, kun ketään ei ole enää kertomassa heistä. Hänen kerrotaan olleen monitoiminen ja työteliäs, koko pitäjän luottamusmies, joka toimi mm. lautamiehenä, toimitti talonjakoja, kirjoitti perunkirjoja ja antoi lainopillisia neuvoja. Hänen kerrotaan käräjillä vaikuttaneen nuorien tuomarien päätöksiin. 

Olen itse molempien vanhempieni kautta ikivanhojen talonpoikaisukujen jäsen, mistä seikasta olen hyvin ylpeä. Haluan jatkossakin kirjoituksillani kunnioittaa nimenomaan tällaisia henkilöitä.  



2 kommenttia:

  1. Hei Merja! Oletpa taas paljon tehnyt sukututkimusta ja muutakin tutkimusta.
    Matti Kirjosta (isoäitini isä) koskien olen saanut tiedon, että Matin ja Marian lapsista aikuisiksi elivät Taavetti Matinpoika (s. 30.9.1893 k. 7.7.56 Aurassa), Loviisa, Ida Matintytär s. 14.7.1887 ja isoäitini Anna s. 20.7.1889 k. 6.1.1967 Aurassa. Olin paikalla äitini ja tätini kanssa, kun Anna mamma kuoli kotonaan rauhallisesti. Joitain yo tietoja olen saanut äitini serkun vaimolta Saara Kirjoselta, edesmenneen Taavetti Kirjosen miniältä. Terveisin Marketta

    VastaaPoista
  2. Sunnuntaina juttelin naapurin Eevin kanssa. Hän muisteli lapsuuttaan Laatokan rannalla Lumivaara/Jakkimassa sekä lottana oloaan. Eevi on 95 vuotia mutta muisti on terävä.

    VastaaPoista