keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Sekasorrossa

Miten minä rauhallinen, tasapainoinen, positiivinen, tervejärkinen, realistinen, ystävällinen ihminen ja ties mitä omasta mielestäni, jouduin sellaiseen kierteeseen elämässäni, josta ei tahdo tulla loppua. Olen sitä mieltä, että olen jo läksyni oppinut enkä tarvitse enää lisää koettelemuksia, mutta jokin, olisiko se jokin sittenkin omassa sisimmässäni on päättänyt, että ei, ei, vielä ei ole tarpeeksi kyykytetty, et ole vielä hioutunut timantiksi.  En edes pidä itseäni mitenkään omahyväisenä, vaikka mainitsin tuo adjetiivit määritelläkseni itseäni. Olen toistuvasti ystävälleni sanonut olevani vain henki. jolla kyllä on näkyvä keho ja olen tämän näköinen kun olen. Mutta olen myös maininnut, että se henki ja sielu ovat ne tärkeimmät, mutta täällä maailmassa niitä kantamaan tarvitaan jokin teline, se minä, josta otan vaikkapa niitä selfietä. Se minä, joka on vanhentunut rauhalliseti siitä lapsesta ja nuoresta tytöstä ensin keski-ikään ja nyt jo vanhuuden partaalle. Koettelemukset ovat vain näinä elämän loppupuolen vuosina kiihtyneet ja kasaantuneet.

Kuva on viime vuoden alkupuolela. Nyt seinät ovat tyhjiä, kun en halua tehdä niihin reikiä. Taulut varastoituna.
Nyt istahdin kirjoittamaan kesken talossa tehtävää ikkunoiden vaihtoa. Pitäisi varmaan mennä ottamaan joitakin kuvia. Vaihto alkoi niistä kahdesta huoneesta, joita ei vesivahingon takia, avattu ja jotka toimivat remontin ajan kiinteiden kalusteiden varastona. Kun ikkunoiden vaihtajat saapuvat tänne olohuoneeseen, joudun siirtymään muualle.  Poraamisen ja hakkaamisen äänen suljen korvistani, kuulen ne enää vaimeasti. Olen poistunut kirjoittamisen maailmaan, vaikka kirjoitankin siitä, mitä todellisessa maailmassa tapahtuu. Itsehän tämän aiheutin, olin jo 2008 ostamassa muutamaa uutta ikkunaa ja hinta-arvio oli annettu, mutta minut naurettiin hulluksi. Minkä taakseen jättää sen edestään löytää.


Menneinä vuosina en saanut esittää mitään korjaamiseen ja rakentamiseen liittyvää, kun talon isäntä tiesi kaiken ja ylimielisesti haukkui minut tietämättömäksi ja asioita ymmärtämättömäksi. Olisin halunnut  tietää ja osata. No, nyt olen kyllä saanut viimeisten vuosien aikana opetella asiat, useimmiten kyllä kantapään kautta.  Suurin osa opetuksista on tullut eteeni niitä tahtomattani, saati esille manaamattani. Taisin tässä kesällä kirjoittaa tai ääneen ajatella, että voisin jo vaikkapa perustaa rakennus- ja korjausfirman. Osaisin varmaan sitä ainakin hyvin johtaa ja valvoa. Tekijäksi minusta ei sentään olisi, enkä edes haluaisi. Keväällä talon toinen omistaja  yritti vielä alistaa minua pyytäen hankkimaan jonkun muun valvomaan remonttia, koska minusta ei siihen ole. No jaa.  En tietenkään hankkinut, vaikka pelotus hetken toimi ja sai minut  vanhaan tapaan hetkeksi raiteiltani. Olen sentään jotakin näissä pyörityksissä oppinut. Mutta kiitos, niitä  opetuksia on ollut jo riittävästi, tiedän, mistä kenkä on puristanut. Haluan jo jatkaa eteenpäin omalla polullani. Please!


Uudet henkisen tien opiskelut ovat jo pitkään olleet meneillään tai ovathan ne olleet koko ajan. Limittäin ja lomittain me opimme noita elämän totuuksia ja hioidumme siksi, miksi meidän on tultava. Kiitän joka päivä niistä oivalluksista, joita saan. Mutta tämä toinen juttu saisi jo tulla päätökseen. Olenhan jo kauan sitten päättänyt, että haluan lähteä.  Kahdeksan kuukauden asuminen kerrostalossa näytti myös minulle, kuinka se asumismuoto puutteistaan huolimatta jättää runsaamin aikaa kaikelle muulle. Puutarhan puuttuminen ei kaada maailmaa. Pari kertaa olen näiden viimeisten vuosien aikana ollut päästää irti kokonaan. Oli niin paljon vaikeita asioita taloudellisesti ja oikeusjutun parissa, että ajatus pistää ranttaliksi tuli mieleen. Eihän herran tähden minulta odoteta juuri sitä?  Että jättäisin laskuni ja lainani maksamatta ja antaisin kaiken mennä ulosottoon ja loppujen lopuksi pakkohuutokauppaan.  Ja kaiken saisivat muut hoitaa.  


No, tulihan tuo  tänä aamuna taas mieleen, kun ajattelin edessä olevaa päivää ja seuraaviakin päiviä. Luin lehdestä ilmoituksen kiinteistöjen huutokaupoista. Siinä ei sanottu, että pakkohuutokaupoista, mutta niitähän ne olivat. Ihmiset joutuvat varmaan tällaisena aikana pahoihin tilanteisiin. Sitten on meitä, jotka kestävät, kestävät, kestävät katkeamatta. Miksi? 

Ikkunapakkaukset tulivat jo viime viikon maanantaina. Onneksi talvi ei ehtinyt tulla. 
Muutenkin usein tulee mieleen muita kuunnellessani kuten eilenkin Helsingissä entisten työkavereiden kanssa kulkiessa, että miksen minä voi jo vapaasti irrotella? He ehtivät käydä risteilyillä, jalkahoidoissa, matkoilla, usein teatterissa ja elokuvissa.  Turpeessa olen edelleen kiinni?


Olen usein siirtynyt sitten kauas menneisiin aikoihin ja ajatellut niitä vaikeuksia, joita aiemmilla sukupolvilla oli. Ihminen kestää sen, mitä voi kestää. Taakka ei voi olla kestämistä suurempi. Ihminen on yksin. Jokaisen on yksin, omasta näkökannastaan liiikkeelle lähtien on mietittävä ne omat asiat, joista elämän sattumukset yrittävät vähän kerrallaan muistuttaa, varoittaakin. Tie on pitkä ja okaita täynnä, mutta mitä pikimmin sille löytää, sitä enemmän on aikaa. Sille tielle lähteminen kannattaa.  Minäkin jätän pohdinnan omalta osaltani nyt tähän, otinpa vain taas kerran esiin.. Sen vain sanon, että avoimmuudesta en luovu. Se on minun vahvuuteni. Eli jos joku päivä pistän ranttaliksi, tulen senkin blogini lukijoille kertomaan. Jos se nyt edes kiinnostaa.

Viittaa risteykseen, josta ajan tänään Karjala-talolle. Eino Heinosen kuva vuodelta 1950 Mäkelänkadun ja Pohjolankadun risteyksestä kuvattuna Helsingin kaupungimuseon Rasvaletti-näyttelyssä . Näyttely on siellä vielä tämän kuun loppuun. Suosittelen. Nimi ei tee näyttelylle oikeutta.
Tarjosin pojille  työn välisssä kahvit ja korvapuustit. Osa ikkunoista on jo paikallaan, he saapuvat nyt tähän olohuoneeseen ja joudun varmaan kohta siirtymään tai ainakin pukeutumaan, vetämään sormikkaat käteeni ja pipon päähäni. Mutta ei se mitään. 1800-luvulla ihmisiä paleltui maanteille, löytyi kuolleina. Muistaakseni hämäläisen sukuni tiedoista olen kirkonkirjasta löytänyt maininnan paleltumisesta. Olivat rakennukset myös silloin erilaisia, talvet ehkä usein ankaria. Silloin oli yksinkertaiset ikkunat ja seinät, joista tuuli saattoi tulla sisään.

Takkahuoneen ikkuna poistettu.
Tässä tuli myös mieleeni se, kuinka kesällä 2009 ja vielä seuraavankin kesänä ja myöhempinä vuosina yritettiin mieltäni häiritä kovalla metelillä. Tontin ulkopuolella tehtiin katutöitä useaan otteeseen, kaivettiin kuoppia putkille ja sitten paikattiin. Lähelle alettiin rakentaa lisää taloja, joista rakentamisista minuakin, naapuria informoitiin. Tyttärenpoikani Arttu usein tänne tulleessaan, meni pihalle huutamaan: Olkaa hiljaa. Niin vain, että ei vanhanakaan rauhaan pääse, kaikki vain tuntuu kiihtyvän kiihtymistään.

Eilen melkein kuin oma ensimmäinen kamerani (isäni vuodelta 1937)  löytyi Hakasalmen huvilan näyttelystä. Kotelokin samanlainen
Huomaan itsekin, että en aivan pysty keskittymään ja siirtymään muuhun tilaan (henkiseen) tässä hässäkässä. Parhaillaan asentajat yrittävät sovittaa takkahuoneen ikkunaa. Illalla on tiedossa Helsingin Kuolemajärvi-kerhon tapaaminen Karjala-talolla. Hetkeksi muuta. Loppuviikon sitten siivoan tätä sekamelskaa.

Vaikka olohuoneen ikkunat ovat juuri meneillään, minä istun edelleen tässä kaiken keskellä tyynen rauhallisena.  Enkä ole vielä tarvinnut käsineitä ja pipoa. Ihan turhaan tätä jännitin! Seuraavaksi jään miettimään erästä omituista unta, joka minun oli tuoreeltaan kerrottava nauhurilleni. Voiko oikean elämän ja unen sekoittaa niin, että unessa lähtee miettimään, että aiempi episodi unelle on tapahtunut oikeassa elämässä ja jatko unessa. Vai mitenpäin asia nyt meneekään? 

Eilen illalla tuli vielä käytä kuuntelemassa hyvää esitystä Jokelan tiiliteollisuudesta, Jokelan historiasta ja tiilitehtaan omistajasuvuista. Esityksen piti Sanna-Kaisa Spoof, joka on tutkinut Jokelan tiilitehtaan vaiheita ja sen sosiaalista ja fyysitä miljöötä. Siitä kertoo mm.  väitöskirja "Savikkojen valtias" (Kansantieteellisen arkiston julkaisuja 43. Hki 1997) Tuusulan kunnan sivuilla Virtuaali-Tuusula-osiossa hyvin paljon tietoa tästä aiheesta. http://www.virtuaalituusula.fi/--Peltokaaren_nimisto--/sivu.tmpl?sivu_id=213

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti