perjantai 4. lokakuuta 2013

Aallokossa ja virtauksessa

Joskus on otettava itseään niskasta kiinni ja tehtävä jotakin, lähdettävä jonnekin. Täytyy kyllä myöntää, ettei se enää ole niin helppoa.  Kaikki jutut eivät enää jaksa kiinnostaa uudelleen. Opiskelujen myötä tuli käytyä mahdottoman monissa paikoissa. Oli pakko käydä lukemattomissa museoissa ja pyytää niistä merkintä museokorttiin. Lisäksi saimme tehtäviä, jotka sitten esittelimme omalla tai suuremmalla ryhmälle  joko jossakin museossa/rakennuksessa/omassa luokassa  teoksen äärellä tai ilman sitä. Valmistelimme esittelyt etukäteen, kukin sai eri aiheen.  Meillä oli esittelyjä kaksin ja yksin ja aiheet olivat laidasta laitaan. Usein esittelyjä tehdessä tuli paneuduttua aiheeseen niin perusteellisesti ja monelta kantilta, että materiaalia kertyi liiankin runsaasti.  Esitys tuli typistää 10 minuuttiin. Esityksistä oli lisäksi tehtävä kooste, jonka pituus oli myös rajattu. Aika usein lipsahdin yli ja joskus tuli negatiivista palautetta opettajalta. Mutta tarkoitus olikin, että opimme myös kestämään palautteet. Tässä vaiheessa ei vielä voinut paljon puolustella tai argumentoida vastaan.



Eilen olin menossa tyttärentyttäreni Annan kyydissä Helsinkiin tarkoituksena mennä Nordean seniorien tapaamiseen Töölön palvelutalolle, mutta oli jostakin syystä aikamoinen ruuhka ja olisin myöhästynyt reilusti, joten lähdin Annan seuraksi ostoksille. Samalla pääsin kävelemään Kisahallilta keskustaan ihaillen Hesperianpuiston syksyä.


Kun nyt ajattelen taaksepäin, huomaan, että opiskeluni jäi henkisesti puolitiehen. Viimeinen opiskeluvuosi oli muutenkin tuskaisa sairastumiseni ja siitä johtuvan epätietoisuuden vallassa, mitkä yhdessä lannistivat minua välillä melkein maanrakoon. Jouduin opettelemaan toisenlaista selviytymistä, mikä jätti pääaiheen varjoonsa. Onneksi iäkkäillä ihmisillä on jo aikamoinen elämän koulu takana auttamassa selviytymistä eteenpäin. Kokemus auttaa paljon, mutta joskus se tuntuu myös esteeltä ja asettaa silloin raja-aitoja vanhempien ja nuorempien väliin.



Kaikenikäisten on hyvä välillä heittäytyä uusiin asioihin ilman ennakkoluuloja ja – asenteita. Aika moneen olen viime vuosina lähtenytkin mukaan.  Jotkut jutut olisivat saaneet jäädä väliin. Oikeusjutun jälkeen olen sitä mieltä, että se oli täysin turha ja naurettava kaikilta osin. Menin useampaan lankaan täysillä, vaikka sisimmässäni jokin sanoikin, että pieleen menee.  Jouduin syyllistämään itseäni, vaikka minun olisi pitänyt uskoa itseeni ja ensisijaisesti kuunnella omaa talonpoikaisjärkeäni.  Sekin tuntui olevan hukassa ja liian monet äänet ulkopuolelta sekoittivat minut.  Oli mahdotonta hypätä kelkasta pois, koska olin jo loukussa.

Jälkikäteen olen ajatellut, mitä opin siitä. Kokemuksethan ovat tavallaan opiksi meille, vaikka niitä voi olla vaikea nähdä niin. Opin toki paljonkin, mutta tarvitsenko enää sitä osaamista siinä mitassa kuin olisin tarvinnut nuorempana. Opin tuntemaan ihmisiä, ihmisen mustaa puolta.  Olisin tarvinnut sitä osaamista joskus aiemmin, jotta olisin tunnistanut ne ominaisuudet ihmisissä aiemmin.

Harvinainen kuva syksyltä 1973, kun olin sisareni Raijan kanssa muuttamassa Riihimäelle. Kuvassa myös Christina. Minnehän tuo ruskea kirjahylly sittemmin joutui? Isä silloin meitä auttoi. Kiitos.


Etsin tässä eräänä päivänä jotakin tietoa vanhoista päiväkirjoistani ja käsiini osui vihko. johon olin kirjoittanut pariin otteeseen ajalla 2004 ja 2005, kun mustakantiset Moleskine-kirjani olivat loppuneet enkä ollut saanut hankittua uutta. Siihen aikaan ja pitkään viime vuosiin saakka kirjoitin ylös kaiken, erityisesti aamut.  Olen kirjannut asiat mahdottoman seikkaperäisesti ylös. Missä olen parhaillaan, mihin aikaan ja mitä ajattelen, millä mielin olen lähtenyt kotoa, mitä on muistettavaa, mitä tehtävää.  Myös ulkoiset olosuhteet bussin ulkopuolella saavat osansa. Usein aika valaisevaa tekstiä juuri siitä hetkestä. Taisivat vaikeimmat vuoteni alkaa juuri silloin eikä vasta viisi vuotta sitten. No, miten sitä nyt katsoo.

Alex poikkeaa välillä lukemaan vauvakirjojaan.

Joku toinen varmaan polttaisi tuollaiset kirjat, mutta minusta sellainen tuntuu vielä mahdottomalta ajatukselta.  On kiva välillä tarkastella entistä itseään ja toisaalta palata johonkin hetkeen ennen kuin tuli muutoksia ympäristöön, olosuhteisiin, itseen.  Kirjoittamalla olen päästänyt aina aikanaan irti ja sulkenut asiat omaan aikaansa ja ympäristöönsä. En raahaa niitä mukana paitsi tietenkin aina välillä kirjoittaessani, mutta harvoin haluan palauttaa niitä puheen tasolle. Se on joku toinen Merja, joka on elänyt silloin. Itse asiassa vähän samaa yritän selvittäessäni kenen tahansa henkilön elämän taivalta.

Näkymä 2.10. makuuhuoneen ikkunasta takapihalle. Ikkuna on edelleen pesemättä.


Tässä päivänä muutamana keskustelin kävelylenkillä ystävän kanssa muistamisesta. Muistamme asioita jokainen omalla tavallamme.  Jotkin elämän kokemukset, vaikeat vaiheet saattavat vaikuttaa niin, että lähes kaikki unohtuu. Minulla on pitkiä vuosia, erityisesti 1980-1990-luvuilla, joita voin nyt tarkastella vain valokuvista tai hajanaisista muistiinpanoista.  Osa menneestä elämästä on sitten niissä lukemattomissa päiväkirjoissa, kirjeissä ja yllätys yllätys kohta viimeiset 10 vuotta myös valokuvissa.  Joskus muistoja löytyy helposti lisää, kun keskustelee jonkun toisen kanssa, joka on elänyt samaan aikaan.  Jotkut sanovat, että he eivät halua edes muistaa mitään.


ja tapaa kaksoisveljensä peilissä.
Ihmisen elämän tai minkä tahansa kohteen elämänkaaren rajaaminen lyhyeen aikaan, on todella vaikeata. Mutta niin vain on joissakin tilanteissa tehtävä.  Kuljemme tässä maailmassa keskiverron mukaan tai varmaan nipistämme siitäkin. Pintapuolisuus onkin pikkuhiljaa muodostunut sen keskiverron ihanteeksi. Mitä vähemmällä vaivalla ja enemmällä huvituksella menemme eteenpäin, sitä parempi. Äärimmäisyydet ovat myös sallittuja, mutta normaali elämänkulku on liian tylsää. Se, mistä meistä useimman elämä koostuu.

Näitä ajatuksia tuli mieleeni, kun otan pian käsiteltäväksi kaiken sen materiaalin, joka kertyi opiskelun aikana. Nyt suurin osa siitä lentää roskiin. Otan talteen vain historiallisen aineiston, jos osaan sen valita. Nykyään on paljon muutakin, jota kyseenalaistan. Elämä on yhtä aallokkoa ja virtausta.


Siis ei mitään erikoista. Lehdet ovat tulleet hitaammin kuin viime syksynä alas. Pakkasta on ollut parina yönä. Ruohon leikkasin tänään. Katolle on uskaltauduttava joku päivä, koska rännit ovat täynnä männynneulasia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti