Vaarallisen juhannuksen jälkeen

Vanhassa ”Polulle kauas”-blogissani kaikista eniten luetuin tai ehkä vain eniten avattu blogi kuviensa tähden kulki nimellä ”Vaarallinen juhannus”. Kirjoitin sen 19.6.2009.

Kirjoittelin menneinä vuosina todella ahkeraan kuten tein kaikkea muutakin enemmän.  Sitä voisin tässäkin pohtia, mutta jätän asian uinumaan ja annan ajan hoitaa. Nimittäin vaikeiden aikojen jälkeen edessä on usein auttamatta pohjaton uupumus ja muutoksen kohtaaminen, jolloin on paras antaa itselleen aikaa ja olla itsekseen. Nyt  minun on usein vaikea ymmärtää sitä mahdotonta innostusta, jonka turvin elin vuosikaudet ja selvisin läpi kaikkien vaikeuksien. Nyt kaikkein mieluiten kätkeytyisin kokonaan ulkomaailmalta. Se ei kuitenkaan ole mahdollista.

Tässä maisemassa koiranputket rehottavat entistä korkeampina ja entinen polkuni on lähes umpeen kasvanut ja ojan yli kulkevat laudat ovat mädäntyneet ja katkeilleet. Sen siitä saa, kun ei päivittäin kulje samoja polkuja. Kuljin tänään läpi pitkästä aikaa videoiden. Tämä kuva on aiemmilta vuosilta

"19.6.2009

Vaarallinen juhannus

Monenlaisia juhannuksia on vietetty, muttei koskaan näin ihania kuin nyt. Kun myöhään iltapäivällä nukahdin hetkeksi sohvalle lukiessani Tove Janssonin kertomusta ”Vaarallinen juhannus” luiskahdin ovelasti hetkeksi jopa unessani muumien maailmaan.  En olisi sieltä mielelläni pois tullutkaan.

Muumit ovat tulleet elämääni postikorttien kautta.  Lähettelen näitä kortteja ympäri maailmaa. Aika monelle kaukaiselle Postcrossing-harrastajalle minun lähettämäni Muumihahmo-kortti on ollut ensimmäinen. Vaikka Muumikirjoja on käännetty yli 30 kielelle, niin kaikki nuoret ihmisetkään eivät tunne niitä vielä. Itsekin olen vähitellen oppinut tuntemaan sen maailman kiehtovat ja viisaat hahmot.  Joka kerta lukiessani löydän myös jotakin, mikä saa minut hymyilemään. Kunpa mekin osaisimme suhtautua asioihin samanlaisella tyyneydellä kuin nämä hahmot, jotka uskovat kaikkien asioiden ratkeavan ennen pitkää.

” Hetken kuluttua Muumipeikon äiti sai ensimmäisen kerran tarkastaa keittiötään ylhäältäpäin. Hän tirkisti aivan lumoutuneena alas hämyiseen vaaleanvihreään akvaarioon. Liesi, pesupöytä, penkit ja likaämpäri häämöttivät veden läpi pohjalta. Mutta kaikki pöydät ja tuolit uiskentelivat ympäri ylhäällä katonrajassa. Kylläpä on kauhean hullunkurista, sanoi Muumimamma purskahtaen nauruun. Hän nauroi niin makeasti, että hänen täytyi istahtaa keinutuoliin, sillä keittiö näytti totisesti virkistävän uudenlaiselta.”

Tulivuoren purkauksen aiheuttama valtava hyökyaalto merestä on juuri juhannuksen aikaan peittänyt muumien asuintalon ja sen alakerta on veden vallassa. Muumipappa sahaa rikki lattian, jotta he pääsevät hakemaan alakerrasta aamiaistarvikkeita. Muumimamma miettii jopa, että onko hän muistanut kiertää kahvitölkin kannen kiinni. Muumipeikko sukeltaa alas ruokakomerolle ja tuo tarvittavan, myös sen kahvitölkin. Äiti henkäisee ilosta, kun huomaa, että hän oli toden totta muistanut kiertää kannen kiinni. Yhdessä he toteavat, ettei heillä ole koskaan ollut niin jännittävää aamua.

Tämä postikortin kuva on samaisesta tarinasta. Siinä pikku Myy on tulvassa löytänyt Muumimamman ompelukorin kellumasta ja kömpinyt angoralankakerän keskelle nukkumaan. Kori keinui kaislikkoon ja tarttui liejuun, kunnes ahvenkoukku tarttui siihen. Kaivattu Nuuskamuikkunen oli sattunut paikalle, (Tove Jansson)

Nuuskamuikkunen on Muumipeikon paras ystävä. Hän on kiehtova olento:

”Nuuskamuikkkunen oli rauhallinen ja tiesi valtavan paljon asioita, mutta hän ei puhunut niistä turhaan. Vain joskus harvoin hän kertoi matkoistaan ja silloin Muumipeikko tunsi aina itsensä ylpeäksi, aivan kuin olisi päässyt jäseneksi johonkin salaseuraan. Muumipeikko meni aina toisten mukana heti ensilumen tultua talvipesään. Mutta Nuuskamuikkunen lähti vaeltamaan kohti etelää ja palasi Muumilaaksoon vasta seuraavana keväänä.”

 

Tässä tarinan kuvassa Niiskuneiti ja Vilijaana poimivat kukkavihot ja tekevät juhannustaikoja. (Tove Jansson)

Tänä vuonna hän ei tullut, mikä on tehnyt Muumipeikon surulliseksi. Pikku Myy ja hänen siskonsa Mymmelin tytär pelottelevat, että varmaan Mörkö on syönyt hänet. Nuuskamuikkusella oli kuitenkin vielä eräs tehtävä tehtävänä, jonka saattoi toimittaa vain juhannuksena. Monivivahteinen, rikas tarina johdattaa usean opetuksen kautta lopuksi kaikki erilleen joutuneet hahmot takaisin yhteen perheen väliaikaisena asuinpaikkana toimineeseen teatterikulissiin kesken Muumipapan kirjoittaman näytelmäesityksen.

Muumit ovat viime aikoina olleet muutenkin kovasti esillä. Jopa tämän päivän Helsingin Sanomissa oli Jaakko Lyytisen  kirjoittama nimellä ”Muuministinen manifesti” otsikoitu kolumni, joka päättyy minua lohduttaviin sanoihin samasta ”Vaarallinen juhannus” –tarinasta:

”Ei vielä. Heillä oli aikaa; edessä oleva kesä oli pitkä ja täynnä lupauksia.”

Juhannusaatto on lopuillaan. Sää on ollut kolea, vaikkei paljon ole satanutkaan.. En viitsinyt lähteä valokuvaamaan noin pilvisessä ja koleassa säässä, vaikka eilen niin ajattelin. Koiranputkimetsä oli niin kiehtova kokemus, että haluan kokea sen uudelleen. Katselen tällä hetkellä maailmaa kotona joka päivä vähän eri näkökulmasta. Sänky on nyt olohuoneessa ja herätessäni näen isoista ikkunoista pilvet ja puun latvat tai voin seurata akvaariokalojen kisailua. Talon vesivahinko ei onneksi ole ollut hyökyaalto, joka olisi pakottanut menemään  katolle saakka katsomaan omaa kotia muumien tavoin ylhäältä alaspäin, mutta tämä tilanne  pistää  myös ajattelemaan asioita eri näkökulmista. Se sai minut myös ottamaan omat asiani pöydälle. Se ei ole mitenkään uutta, että kun sen teen, jälki tulee olemaan perusteellista. Jotkut asiat ovat vain niin hirveän vaikeita syystä, että aikoinaan on lähtenyt leikkiin rakkaudella ilman mitään laskelmointia. Ja on ajatellut, että kaikki ongelmat pystyy selvittämään. Mutta on olemassa ongelmia, joiden edessä on voimaton  eikä pysty toista ihmistä auttamaan, jollei tämä edes halua muutosta. Jonakin päivänä sitten ei enää olekaan paluuta entiseen. Muumimamma osaisi sen varmaan kiteyttää pariksi sanaksi. Ne saattaisivat hyvien ystävieni tuen lisäksi auttaa minua tulevina viikkoina, kun tarvitsen ylimääräisiä voimavaroja.”

Nyt 18.6.2013

Tulevista viikoista tulikin sitten tulevia vuosia, jotka toivat eteeni yllättäviä asioita. Kesäkuussa  2009 olin vasta aukaisemassa ovia tulevaan. Nyt tekisin monia asioita toisin enkä menisi vaikeimman kautta kuten menin.  En luottaisi ihmisiin niin paljon kuin luotin, mutta jälkiviisaus ei auta.  Me olemme täällä oppimassa asioita ja joskus tarkoitusta on mahdottoman vaikea ymmärtää.

Tarinasta Taikatalvi, sopii tähän kesääni.

Muuten muumeista vielä. Sunnuntain Hesarissa oli taas runsaasti luettavaa, mutta paras juttu oli Venla Pystysen kirjoitus ”Kuka on Vilijonkan mies? Minäpä tiedän!” Hän oli esittänyt kysymyksen muumeista väitöskirjan tehneelle Virve Happoselle, joka ei tiennyt sitä. Mutta toimittajapa tiesi, koska oli 9-vuotiaana kirjoittanut Tove Janssonille ja kysynyt asiaa saaden vastauskirjeen. Kirjeen mukaan Vilijonkan mies on tutkimusmatkailija, joka on lähtenyt Borneon saarelle tutkimaan sen tuntematonta luontoa eikä hänestä siihen mennessä ollut kuulunut mitään.

Kirjoitellaan vaan edelleen ahkerasti kirjeitä, kortteja, päiväkirjaa ja blogeja. Ja muuallekin kuin Facebookiin, jossa virrassa asiat elävät vain niin kovin pienen hetken.

Tuusulanjoella