lauantai 20. huhtikuuta 2013

Viisi vuotta


Kirjoitin tasan viisi vuotta sitten tähän loppuun lisäämäni blogi-kirjoituksen. Ajatella, että siitä on viisi vuotta.  Olen heräämässä viiden vuoden unesta.  

Aamulla puuhastelin jonkin aikaa puutarhassa haravoiden, siivoten ja leikellen oksia. Kevät on nyt tullut vauhdilla. Lumi ja jää häviävät ja kevätkukat avautuvat täyteen loistoonsa. On ollut niin mahdottoman kaunis keväinen päivä, että sinne ulos pihalle oli aivan pakko päästä. Vaikka työt sujuvatkin minulta nyt hyvin ja jaksan vaikka mitä verrattuna vaikkapa viime syksyyn, en uskalla rasittaa itseäni liikaa matkan ollessa edessä. Toivottavasti puutarha odottaa kukkineen ja töineen paluutani. Tänään siellä oli vielä aivan liian märkää. Oli myös korkea aika miettiä, mitä otan matkalle mukaan.  Sainkin asiat hoidettua niin, että voin huomenna ottaa kevyemmin. Kirjoitinko viimeksi, että ympyrä on sulkeutunut?  Siltä nyt tuntuu, kun olen palannut kevääseen 2008.


Nämä kuvat ovat tältä aamulta.



Silloin valmistauduin jäämään eläkkeelle. Seuraavat kommentit nappasin päiväkirjastani, jota kirjoitin joka päivä. Bensiini 95 maksoi 1.404 e. Suunnittelimme pikkuserkkuni Helmin kanssa kesän näyttelyä Perniön lainamakasiinissa. Olin masentunut. Mies tuli pitkältä lomalta Thaimaasta ja aloitti älyttömän juopottelun. Kärsin silloinkin vanhenemisesta, olin usein päänsäryssä ja väsynyt. Polveni olivat jäykät, olin lihava ja tukkani alkoi harmaantua enkä jaksanut enää niin paljon kuin ennen. Ruumiillista työtä jaksoin tehdä noin 5-6 tuntia ja henkistä enemmän, mutta sitten olenkin täysin uupunut. Tuhlasin energiaani tekemällä kymmeniä asioita samanaikaisesti sekä työssä että kotona. Mikä on muuttunut viiden vuoden aikana? En jaksa enää edes noin paljon, mutta vaalin tarkemmin omaa rauhaani ja valikoin tarkemmin, mitä teen.

Mutta päiväkirja on, kun ohittaa nuo omat tuntemukset, todella mielenkiintoinen. Paljon lehtileikkeitä, informaatiota, aforismeja, kirjeitä, valokuvia, kortteja, pääsylippuja. Väriä ei silloin elämästä puuttunut.

Tämä kuva on huhtikuulta 2008.

Tässä sitten blogikirjoitukseni viiden vuoden takaa:

”Kun taakseen katsoo

Lomapäivän aamu! Aikaa tuntuu vielä olevan rajattomasti ja riittävän kaikkeen tekemiseen. Puutarhassa kukkivat krookukset, helmililjat ja pienet sinivuokkoesiintymät. Osa sinivuokoista on peräisin Maantiekylän metsistä ja osan siskoni toi Hämeenlinnasta. Krookukset ja helmililjat olen itse vuosien mittaan istuttanut. Näin keväällä tulee aina mieleen, että olisin voinut syksyllä piilottaa maahan kukkasipuleita vaikka kuinka paljon enemmän.

Keväisin puutarhurin sydämeni syttyy. Olen monta kertaa katunut, ettei nuorena ajatuksiini tullut ryhtyä ihan oikeaksi puutarhuriksi, mikä ammatti on mielestäni paras kaikista. Sen kun voi hyvin yhdistää muihin toiveammatteihini kuten valokuvaajan, taiteilijan, kirjailijan ja toimittajan ammatteihin. Mikään niistä ei omalta osaltani toteutunut nuorena. Johtuikohan se siitä, etten tajunnut ottaa sitä puutarhurin ammattia johtotähdeksi?  Se taisi olla niin lähellä minua, etten tajunnut.  Isäni oli maanviljelijä. Siitä syystä jouduimme sisarteni kanssa jo lapsina auttamaan rikkaruohojen kitkemisessä, heinäpellolla, sokerijuurikkaan harventamisessa, viljan pussittamisessa ja kaikissa muissa lapsillekin sopivissa maatalouden töissä. Työ oli lapsen mielestä raskasta ja tylsää verrattuna leikkeihin. Niinhän on puutarhan hoitokin osittain. Ylläpitoon menee uskomattoman paljon aikaa. Kun on päivien ajan haravoinut, siivonnut, lakaissut ja rahdannut roskia kasoihin ja järjestänyt pois, muokannut maata, ei energiaa tahdo riittää enää suunnitteluun ja toteuttamiseen. Mutta kaikki vaikeat asiat pitävät takanaan hyviä asioita, joka on ikään kuin palkinto. Ehkä siitä on koko elämässä kyse, kunhan vain osaa oikein katsoa asioita.


Vaikka nuorena hetken taistelinkin noiden muiden ammattihaaveideni puolesta, annoin loppujen lopuksi periksi (isäni iloksi?) ja suuntauduin kaupalliselle alalle.  Hautauduin sitten pankkimaailmaan kymmeniksi vuosiksi. Saavutukseni siellä eivät tällä hetkellä tunnu yhtään miltään, kun niitä ei oikeasti ole.  Tarvitsen aikaa pystyäkseni katsomaan asioita kauempaa. Tämän 30 vuoden aikana koko Suomi on konekielistetty ja kaikki sähköisiin pankkipalveluihin liittyvät asiat tuntuvat itsestäänselvyyksiltä.  Omituista on myös se, että jossakin vaiheessa tuntui varmaankin, että oma firma oli kuin elävä olento, jonka hyväksi teimme työtä.  Vaikka viimeisen vuoden aikana olen ajatellut paljon tätä lyhyttä, mutta toisaalta myös pitkää ajanjaksoa odottamani henkilökohtaisen muutoksen takia, en ole ollenkaan varma, haluanko enää myöhemmin siihen palata. Muistiinpanoni ajasta ovat hatarat tai olemattomat. Teimme mielettömästi töitä. Vaikka olen omasta mielestäni osannut ennakoida hyvin tulevaisuutta, en osannut ajatella sitä yksilön tasolla, omalla tasollani. Koimme samalla monta murrosta pankkimaailmassa kuten kaikki pankkifuusiot, kansainvälistyminen, tekniikan jatkuva kehittyminen.  Olisiko suurin muutos, jota en osaa edes nimetä, tapahtunut salakavalasti meidän sitä huomaamatta?  Emme ole ehtineet siihen mukaan, koska se koskettaa meidän sisintämme. Se tuntuu vaaralliselta. Olkaapa varuillanne! Kannattaa aina ensisijaisesti pitää huolta omasta itsestään.


Palaamme sieltä kaikesta kuitenkin takaisin puutarhaan. Jos joskus kesällä ehdin levähtämään riippukeinussani, tajuan varmaan myös työelämäni antaman opetuksen itselleni. Ja kun olen päässyt siitä kaikesta irti, pystyn toivon mukaan irtautumaan myös raskaasta taakasta, joka vielä on luovuuteni esteenä.  Uskomatonta, kun sanojen sisällöllä on eri merkitys, kun sen kirjoittaa tai kun sen lukee nyt tai myöhemmin!

Repisinkö tänä vuonna kaikki 16 marjapensasta pois? Ehkä jätän yhden karviaispensaan ja yhden punaherukkapensaan. Kaikki mustaherukkapensaat ovat aikansa eläneet ja toimenpiteeni eivät ole niitä kohentaneet. Olen jo 4 pensasta ehtinyt hävittää ja tilalle on kehittymässä lisää kukkamaata.  Uskomatonta, miten pitkät ja vahvat juuret marjapensailla on.  Kesät ovat lyhyitä eikä lopputuloksesta ole tietoa. Kun voikukat, rönsyleinikit, vuohenputket ja siankärsämöt valtaavat uusia alueita ja työntävät juuriaan jokaiseen vapautuneeseen maatilkkuun, tuntuu turhauttavalta jatkaa. Pitää vain osata katsoa, että ne kaikki ovat myös luonnon luomuksia ja kauniita omina itsenään.

Olen aina kerännyt kasveihin ja puutarhan hoitoon liittyviä kirjoja ja luen säännöllisesti minulle tulevia Kotipuuutarha-  ja Viherpiha-lehtiä ynnä kaikkea muuta kirjallisuutta. Mielelläni olisin käyttänyt vuosien mittaan niihinkin enemmän aikaani. Ihanin puutarhakirja kautta aikojen on Otavan suomeksi toimittama Karin Berglundin Unelmien kotipuutarha.  Vaikka olenkin valokuvien ja kuvien ystävä, niin myös sanat ja sisältö merkitsevät. Tässä kirjassa nuo asiat ovat kohdallaan ja lisäksi mukaan tulevat kasvien historia, taide ja kirjallisuus. Siis minulle siinä on juuri oikea yhdistelmä. Eeva Ruoffin kirjat ovat myös hyviä ja olen hankkinut niitäkin vuosien mittaan suureksi paisuneeseen kotikirjastooni. Paljon niistä on edelleen lukematta enkä edes löydä hyllystä helpolla etsimääni. Siksi olen aloittanut kirjojen luetteloimisen netissä olevassa palvelussa http://www.librarything.com/.

Muuten ehdotin tyttärentyttärelleni parisen vuotta sitten puutarhurin ammattia, koska silloin näytti siltä, että hänellä on samantyyppisiä kiinnostuksen aiheita. Nyt hän on siinä vaiheessa, että kaikki vanhempien ihmisen ehdotukset ymmärrettävästi kyseenalaistetaan.”

Molemmat haikailevat jo kesään. Voi söpöläisiä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti