lauantai 25. elokuuta 2012

Tulee mieleen kaikenlaista

Tällaisena päivänä voimavaroja vaatineen ponnistuksen jälkeen mieleen tulee kaikenlaista. Toisaalta vaikka olen vieläkin kovin väsynyt, olen helpottunut, että oikeudenkäynti on nyt ohitse. En pysty juuri nyt aloittamaan mitään sen kummempaa. Tällaistahan tämä elämä on ollut jo vuosia, mutta en tahdo siihen tältä osin tottua.


Tasan vuosi sitten 25.8.2011 kukkamaani kuvattuna taloa kohti näytti näin värikkäältä huolimatta kuivasta kesästä, en edes kastellut kukkia.  Tänä vuonna näköala on paljon ankeampi, koska en muokannut maata  vaan annoin kaiken kasvaa, miten kasvoi, rikkaruohojenkin. Olen kuvannut sen nytkin, mutta palaan siihen joskus myöhemmin.

Elämistäni kuvaa ehkä hyvin  kun joskus yöllä unen ja valveen välimailla, muistan yhtäkkiä, että minulla on joskus ollut kuvia tai oikea kotisivu jossakin paikassa, jonka olen unohtanut. Näin on käynyt jo aikoja sitten ennen kuin kuvablogin katkot alkoivat kesäkuussa. Se on melkein kuin en muistaisi, missä olen asunut. Tai että vaikkapa osa muistoistani on kokonaan hävinnyt, että olenkin vuosikaudet nähnyt pahaa unta.


Tältä talo ja kukkapenkki näyttivät heinäkuussa 2000 , kun muutimme tänne. Ero on iso.

Ette tekään varmaan halua ottaa uudelleen esiin asioita, joita tuskin muistaa ja joista haluaa päästä eroon. Jotkut asiat palaavat mieleen, mutta niitäkin pitää kaivella. Yleensä ne ovat muistoja eivät faktoja, lukuja ja päivämääriä, joita kysytään. Elämäni ensimmäisen oikeuskäsittelyn käytyäni, minun on todella vaikea ymmärtää monia siihen liittyviä asioita. Vaikka kävisin tuhat seuraavaakin käsittelyä, en ehkä oppisi ymmärtämään enkä luottamaan oikeudenmukaisuuden ehdottomaan toteutumiseen. Silloin jos jostakin syystä joutuisin oikeusputkeen, alkaisin ehkä suunnitella systeemin muuttamista. Kysymys on vakavista asioista, mutta minusta tuntuu edelleen, että niitä käsitellään liian heppoisin eväin ja pintapuolisesti. Jos haluaisin edetä, on minun olisi opeteltava systeemi alusta loppuun. Mutta on muitakin tapoja... Aika näyttää, millä tavalla käsittelen tämän julman jutun loppuun ilman katkeruutta. Onko totta tämänkin päivän Suomessa, että naisen sana miehen sanaa vastaan on merkityksetön.

Viime elokuussa viinirypäleeni olivat tähän aikaan kypsiä kuten kuvassa, mutta nyt ne ovat vielä vihreitä.

Tärkeämpää on selvitä. Sisareni toi taas eteeni ajatuksen, jota itsekin aikanaan paljon mietin. Miten suuresti tämä minun tapaukseni on vaikuttanut suuren joukon elämään pitkän ajan kuluessa. Miten se on ahdistanut minun lisäkseni muitakin ihmisiä ympäristössäni. Se on muuttanut ja kasvattanut minua ja muita. Ymmärrämme nyt ehkä paremmin, mitkä asiat tässä elämässä ovat tärkeitä.


 Aleksis Kiven kuolinmökki Tuusulan rantatien varressa  (kuvan olen ottanut  helmikuun alussa 2011) muistuttaa minua tämän hetkisestä ajatusmaailmastani. Kirjani, valokuva-albumini, vihkoni ja paperini eivät mahtuisi noin pieneen mökkiin. Kuitenkin ajatelkaapa sitä hengen paloa js sitä, mitä Aleksis Kivi loi siinä lyhyessä ajassa, minkä sai elää.  Meidän on hyvä muistaa, kuinka hyvin asiamme oikeastaan ovat ja vaikka menettäisimme kaiken,  jo pelkästään meissä itsessämme on kaikki, mitä tarvitsemme.


Joka tapauksessa suunta on eteenpäin käy sitten miten tahansa. En anna periksi vaan jatkan hyvien asioiden parissa hamaan loppuun saakka. Minussa itsessäni on kaikki, mitä tarvitsen vaikka kaikki muu vietäisiin minulta.

Hovioikeudesta lähtiessämme me taas kuvailimme hetken siinä  ulkopuolella mahtavien näkymien edessä. Sisareni Heljä otti tämän kuvan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti