maanantai 6. elokuuta 2012

Kreetan muistoja

Kuvablogin puolelle olen keräillyt omiin kansioihinsa runsaanlaisesti kuvia matkoilta eri paikkoihin.  Nyt kun pääsy sinne on edelleen estynyt, en halua enkä voi viitata linkillä sinne. Parin viime päivän aikana olen erityisesti kaivannut Kreetalle kuten varmaan osa Facebook-kavereistani on huomannut. En siksi voi olla kirjoittamatta eräästä matkoihini kiinteästi liittyvästä aiheesta, matkapäiväkirjan pitämisestä. Samalla saan tuoda joitakin kuvia tännekin. Niitähän kun riittää. Materiaalia sekä kuvallista että kirjallista on niin paljon, että voin milloin tahansa palata aiheeseen milloin mistäkin näkökulmasta.



Kun luin Kreeta.infon sivuilta Omaloksen tasangosta, kaivoin esiin valokuvat ja matkapäiväkirjan ja jopa matkalla mukana olevat opaskirjat tarkistaakseni siellä käyntini ajankohdan ja mitä olin kirjoittanut. Mutta matkapäiväkirjan teksti ja kuvatkin loppuivat ennen tasangolle saapumistamme. Tasanko levisi silmieni edessä kiehtovana ja mielenkiintoisena, mutta väsymys oli jo iskenyt. Yritin silloin taas kerran paikallistaa jotakin luolaa lähistöllä, mutta.... Muistot alkavat palata jo siitä vähästä, että kohdistaa näkökulman johonkin hetkeen. Tuoksut, äänet ja sää ovat paikalla.

Skootterilla ajo korkeilla paikoilla ja usein pieniä teitä pitkin alkaa iltapäivällä jo uuvuttaa, vaikka olisi kuinka kiinnostunut. Silloin pitää myös tarkoin tietää, milloin on aika lähteä paluumatkalle, ettei joudu ajamaan pimeässä. Syyskuun lopussa ja lokakuun alussa voi myös vesisade yllättää kuten meille muutaman kerran kävi. Onneksi syksyisin sade on lämmintä, mutta sen vuolaus teillä ja kaduilla oli pelottavaa. Autolla ajaessa saattaa olla muita ongelmia, kuten kevään 2007 matkalla koimme.

Myöhään iltapäivällä jälkeen olimme Kali Limeneksen rannalla. Näkymät eivät ole mitenkään mieltäkohottavia.

Osuin Kreeta.infon sivuilla videoon, jossa ajetaan kohti Kali Limenesiä. Se löytyy täältä monien muiden Kreetan videoiden joukossa.  Kali Limenes (Hyvätssatamat) on menneinä aikoina ollut siis hyvä satama matkalla Välimerellä, jossa säät erityisesti syksy/talviaikaan ovat pakottaneet etsimään rantautumispaikkaa myrskyn yllättäessä. Näin kävi myös aikoinaan, kun apostoli Paavalia kuljetettiin Roomaan vankeuteen joskus vuosien 59-61 välillä. Lähistöltä löytyy luolia, joissa paikallisen perinnetiedon mukaan häntä pidettiin vangittuna. Paavalin myötä kristinusko rantautui Kreetalle.


Kreetan matkalta Helmi sai inspiraatioita maalauksiinsa.

Kreetan saaren historiallisten raunioiden kaivelu vaatisi suoraan sanoen pitempää oleskelua saarella. Pienelläkin alueella yksi päivä ei tunnu miltään, kun minussa asuva tutkimusmatkailija herää eloon. Meitä on monenlaisia turisteja, saamme ilon hetkiä niin erilaisista asioista. Olen huomannut sen monta kertaa matkoillani kautta elämän. En jaksa kiinnostua ruoasta, juomasta ja huvituksista sen enempää kuin tyydyttääkseni nälkäni ja janoni. Keskustelen mielelläni ihmisten kanssa saadakseni vastauksia kysymyksiini ja täydentääkseni tietojani, mutten jaksa small talkia.

Olen silti ollut pakotettu menemään kaikenlaisiin possujuhliin ja juominkeihin, koska matkaseurani on sitä halunnut. Niiden jälkimainingeista riittää myös muistoja erityisesti Kreetalta. Eräänkin kerran, saattoi olla jopa sama matka, josta liitän tähän juttuun pienen palan, palasimme mahdottoman juopuneina jostakin matkatoimiston tilaisuudesta ja eksyimme hautausmaalle. Hukkasin piilolinssini ja olisi pitänyt ottaa matkakumppanista kuva haudassa tai jotakin vastaavaa. Alkoholi laittaa myös mielikuvituksen liikkeelle, mitä piristettä, ärsykettä tai lisuketta en ole itse koskaan tarvinnut hauskaa pitääkseni. Mutta olin nuorempana helpommin vietävissä.  En välitä tilapäisistä vaikeuksista, joita ympäristö aiheuttaa. Matkakumppanini ovat varmaan sen huomanneet ja voi olla, etten saa heitä välttämättä enää seurakseni. Yksinkään ei ole aina kiva matkustaa.

Palaan niihin matkapäiväkirjoihin, joita on olemassa lähes kaikilta matkoiltani.

1.10.1996 kirjoitin Kreetalla seuraavaa:


"Heräsimme kello 8:n aikoihin. Söimme ja leikimme kissojen kanssa, joita loppujen lopuksi oli viisi pentua. Niistä erityisesti yksi kiintyi meihin, kun syötimme sille juustoa, makkaraa ja maitoa. Aurinko yritti kovasti tunkea pilvien välistä esiin, joita (pilviä siis) tuntui olevan paljon. Muutimmekin matkasuunnitelmaa päättäen Omaloksen sijaan lähteä Rodoposin niemimaalle,

Matkaan lähtiessämme aurinko paistoi. Plataniaksessa (hotellimme oli Agia Marinassa) huomasin kameran jääneen. Jäin hoitamaan edellisenä päivänä hoitamatta jääneitä postiasioita (myöhästyimme edellisenä päivänä, kun posti meni kiinni kello 14.00) ja L lähti hakemaan kameraa. Nyt kirjoittaessani kello on 12.30 ja istumme kahvilassa Kolombarin kylässä. Juomme jääkahvia ja syömme leipää ja niin edelleen. Ja tomaattia.

Kolombarin jälkeen pidimme sadetta hetken tien varrella johannekseleipäpuun alla. Vieressä oli tynnyri, jossa koira oli kettingillä kiinnitettynä. Otin paikasta pari kuvaa.

Tässä kuva kun olen sen johanneksenleipäpuun alla pitämässä sadetta. Koiratynnyri on oikealla.

Kello 14 olemme risteyksessä Aspra Nera takana, Rodoposiin 2 km oikealle ja Ravdouhaan 2 km suoraan. Menemme ensin Rodopokseen. Ajoimme 100 metriä ja käännyimme pilvien pelottamina . Päätimme vilkaista Ravdouhan rannan. Matkalla alas oli vanha pyykinpesupaikka ja kappeli plataanin varjossa oliviipuiden ympäröimänä. Tutkimme paikan kunnolla ja jatkoimme alas rannalle.

Kello 15. Kaikki tavernat kiinni. Kissamos oli jo peittynyt paksuihin pilviin. Pienen tauon aikana, alkoi nimittäin sataa, seurasimme kuinka kylän miehet kokoontuivat veneiden luokse. Päätimme palata  ylös. Kello 15.30 olimme taas kappelin luona pesualtaiden äärellä sadetta pitelemässä.

On todella kummallista, että muutaman kilometrin matkalla juuttuu jonnekin eikä tahdo millään päästä pois. Mies aasin ja kahden lampaan kanssa kulki ohitse ja tervehti. Katsotaan, mitä seuraa.

Olimme takaisin hotellilla noin kello 16.45. Läpimärkinä."

Kali Limenes

Kali Limenesin reitin kirjoitin 16.4.2007 tarkkaan muistiin, mutta paikan kuvaus on lyhyt. Autoa ajaessa ja reittejä valitessa ja karttoja välillä tutkiessa ei ehdi paneutua kirjoittamiseen. Onneksi nykyään runsaasti röyhyävä kuvaaminen auttaa selvittämään omia polkuja jälkikäteen,

" 15.45. Kali Limenes. Vihdoinkin. Aika rähjäinen viimeisen rannan kylä. Söimme pienessä kuppila/kaupassa kreikkalaisen salaatin ja joimme päälle kreikkalaisen kahvin."

Helmi etsii muistoja tärkeän paikan rannasta.

Palattuamme kävimme syömässä Chani Kokkinissa (Kokkini Hani), joka oli rantapaikka Iraklionista itään ja muutaman kilometrin päästä sisemmälle sijaitsevasta Elian kylästä, jossa asuimme. Istuessamme syömässä koimme oudon hetken, kun maa alkoi täristä. Se oli maanjäristys Kreikan länsirannikolla, joka tuntui siis Kreetalla saakka. Ei mikään ihme, että maa järkkyi sinä päivänä,  sillä toinen matkakumppanini Helmi, pikkuserkkuni, täytti ko. päivänä 75 vuotta, jonka toivomuksesta vierailimme sinä päivänä Kali Limeneksessä Paavalin ja mahdollisesti jopa Jeesuksen jalanjäljillä. Tästä päivästä olen kirjoittanut pitemmän tarinan kuvablogissa 16.4.2008.

Nyt kun en ole aikoihin päässyt matkustelemaan, voin nautiskella vanhoista matkoista mielin määrin erittäin runsaiden kuvasaaliiden kera. Oikeastaan onkin hyvä palata niihin myöhemmin, ne kirkastuvat mielessä aivan uudella tavalla. Ja on hyvä, että on noita matkapäiväkirjoja.  Vaikka on muutakin tekemistä, mutta tarviiko aina tehdä jotakin?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti