sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Yhteiskunnan tukipylväät



Naiivi nainen on innostunut entistä enemmän terveysasioista ja niiden syvällisestä selvittämisestä. Vähän vielä aristelen toisen nivelreumablogini julkistamista, mutta olen alkanut eilisestä lähtien siirtää sitä nettiin. Olen muutenkin viime aikoina uneksinut paljon asioista, jotka ovat johtaneet minut ajattelemaan omaa arkuuttani ottaa selkeästi kantaa moniin asioihin, joista useimmilla tuntemillani ihmisillä on äärimmäisen jyrkät ja vahvat mielipiteet. Huomaan siis usein jääväni enemmistön jalkoihin. Itse en oikestaan edes uskalla esittää ehdotonta totuutta vaan oman käsitykseni asiasta, jota olen kaivanut esiin monestakin lähteestä. Usein kuitenkin ihmiset esittävät omia mielipiteitään isollakin äänellä ilman sen suurempaa tietämystä. Auktoriteetteihin uskovat kansan tukipylväät jyräävät minut hetkessä. Mutta ei se mitään, voin aina kirjoittaa. Ja olla muuten vähän hiljaisempi!

Sääli, etten uskonut alle 20-vuotiaana itseäni ja lähtenyt silloin oikealle tielle, sille, jolle minut oli tarkoitettu. En ollut silloin enkä ole vieläkään tarpeeksi rohkea. Siksi varmaan haluankin kirjoittaa, etsiä sillä tavalla jotakin, jonka kadotin aikanaan. Toisaalta jotkut jutut voisin jättää kirjoittamatta, mutta ei oppi ojaan kaada.

Palatakseni kansaan, auktoriteetteihin, lyhytnäköisyyteen, vain otsikoiden lukutaitoon, yhteiskuntamme rappioon, pinnallisuuteen, ilahduin tässä, kun jokin aika sitten uutisissa kerrottiin kansanedustaja Jussi Halla-ahon provosoinnista, kun hän kyseenalaisti sanoillaan Korkeimman oikeuden päätöksen merkitystä. Yhteiskuntamme tukipylväät ärähtivät heti, ilman muuta. Minua alkoi nyt vihdoin kiinnostaa, kuka tämä Halla-aho oikein on. Hän näyttää uskaltavan panna itsensä likoon ottamalla esille asioita, jotka oikeastaan kumpuavat kansasta. Mistä tämäkin juttu alkoi, joka johti aina Korkeimpaan oikeuteen?  Perehdyttyäni asiaan, voi vain todeta, että netissä ja lehdistössä voi kirjoittaa mitä tahansa Suomen kansasta ja sen geneettisistä tappo-ominaisuuksista joutumatta vastuuseen ja Jeesusta voi pilkata mielin määrin. Mutta auta armias, jos joku kirjoittaa vaikkapa vastavaa muslimeista, somaleista ja heidän ominaisuuksistaan tai Muhammedista, tämän lapsivaimosta viitaten pedofiliaan, on heti oikeudessa ja tuomitaan vihan lietsomisesta. Tarvitseeko Suomessa edes lietsoa mitään vihaa, koska rasismi on täällä oikeasti aika pinnassa? Täältä löytyy Halla-ahon blogi. Kannattaa ehkä ensin lukea niitä ensin vähäsen ennen kuin alkaa heittää lokaa. Se blogi, josta tämä ko. konflikti syntyi löytyy myös jostakin netissä, mutta en lähde viittaamaan siihen, koska en käsittele tässä juttua sinänsä vaan haluan kääntää katseemme asenteisiimme, pinnallisuuteemme ja lukutaitoomme.  

Halla-aho on kansanedustaja ja näiden tehtävä on edustaa kansaa ja osata ottaa esille vaikeitakin asioita. Me olemme jo tottuneet perinteiseen tapaan olla puuttumatta tai edes opiskelematta asioita, jolloin poikkeavat yksilöt herättävät meissä suoranaista vihaa, mikä ei suinkaan ole tarkoitus. He vain kärjistävät asioita ja niistä syntyvät keskustelut ovat tärkeitä. Tällä välin voisimme opetella lukemaan ja vieläpä ajatuksella unohtaen hetkeksi omat asenteemme, poliittiset ihanteemme ja kantamme. Voisimme opetella katsomaan uutisten taakse.

Voisinkin aloittaa kirjoittaa otsikolla "Minua niin ilahdutti". Olen tässä vuosien mittaan melkein alkanut oksentaa, kun aina korostetaan yltiöpositiivisuutta. Useimmiten se tulee meillä esille vastapainona kaikelle ikävälle, mitä koemme, kaikelle sille, minkä haluamme unohtaa ja työntää piiloon. Mistään ikävästä ei saisi puhua, pitäisi vain hyppiä ilmassa ja kehua, kuinka hienosti kaikki menee. Olen toista mieltä. Voimme toki olla positiivisia ja iloisia, mutta emme saa hukata sitä toistakaan puolta, piilottaa ongelmiamme kuten usein teemme. Niistä pitää puhua ystävien kanssa, koska vain sillä tavalla niitä voi kehitellä eteenpäin ja löytää ratkaisuja. En ole tavannut ongelmatonta ihmistä jollei sitten pikkuvauva vielä ole sitä. Monet varmaan kuvittelevat olevansa, mutta joillakin ulkoisilla tekemisillä, huvituksilla, pakkomielteillä, alkoholilla ja erilaisilla riippuvuuksilla pystymme hämäämään itseämme. Eikä se mitään, jokainenhan saa elää oman näköisensä elämän. Samaan paikkaan olemme kaikki menossa!

Kuvablogi on ollut toimimatta nyt viikon, joten kirjoittelen tänne bloggeriin. Samalla sain aloitettua tekstieni siirtämisen nivelreumaani käsittelevään uuteen blogiin.


3 kommenttia:

  1. Olen yrittänyt kommentoida, mutta jotenkin en ole saanut sitä näkyviin, en tiedä mihin häipyy.

    VastaaPoista
  2. No niin nyt toimii. Kirjoitin aiemmin aika pitkän sepustuksen, mutta se häipyi. Otin kantaa tuohon alkoholijuttuun, koska me olemme Merja aika samoilla linjoilla tuon asian suhteen. Kotonamme ei juotu, mutta jouduimme ukkojemme myötä senkin asian eteen. Toisin sanoen, miten alkoholia ei ainakaan tulisi käyttää. Ei tarvitse olla raivoraitis, sivistyneesti voi ottaa joskus viinilasillisen tai siiderin minun mielestäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sekin, mutta olemmehan myös saaneet pitkään elettyämme nähdä, miten asenteet ovat muuttuneet alkoholin käyttöä suosivaksi. Nykyään päinvastaista pitää selitellä eli sitä, miksi ei juo.

      Poista