maanantai 25. kesäkuuta 2012

Vaikea tehtävä

Kun nyt taas jaksan, jatkan tavaroideni setvimistä. Sitähän olen tehnyt jo pitkään. Esineet, astiat, vaatteet ja kaikki muu sellainen ei aiheuta mitään pohtimista. Niistä kaikista voin luopua helposti. Mutta entä kaikki paperitavara, kirjat? Entä valokuva-albumit täynnä valokuvia?

Siirtelin niitä taas kerran paikasta toiseen ja huomasin, kuinka paljon minulla on kuvia yhteiselosta sen henkilön kanssa, jonka mielelläni hävittäisin elämästäni kokonaan huolimatta hyvistäkin ajoista. Kuvien repiminen tuskin siinä auttaa. Minun on vaikea nyt tietää, miten jatkossa koen asian. Olen paljon miettinyt tunteitani, en tunne vihaa, en katkeruutta, en enää pelkoakaan. Joskus olen tuntenut hetken sääliä ja halunnut työntää sen heti pois. En kuitenkaan halua koskaan enää olla tekemisissä tämän ihmisen kanssa, vaikka vielä joudunkin.

Voitte siis vain arvata, että tavaroiden setviminen jäi taas kerran kesken päättyen pohdintaan, joka ehkä jonakin päivänä johtaa ratkaisuihin. Jos niistä voisi vaikkapa tehdä taidetta. Taideharrastukseni ovat olleetkin pitkään unessa. En ole jaksanut innostua entiseen tapaan. Näyttelyiden pystyttäminen oli äärettömän vaativaa ja rasittavaa. Sanonkin nykyään itselleni aina, että senhän olen jo kokenut.

Muitakin suunnitelmia on ja niistä olen aiemmin kirjoittanutkin. Onhan meidän jokaisen elämä aika ajoin kunnon "saippuaoopperaa", vertaansa vailla ja ainutlaatuista. Ne ikävät koetut asiat voi muokata koomisiksi. Silloin kun ne koemme, ne ovat kyllä kaikkea muuta kuin naurettavia. Valokuvat auttavat muistamaan sellaisia asioita, mitkä on muuten jo unohtanut. Se on vähän sama juttu, kun muistaa asioita lukemalla vanhoja päiväkirjojaan rivien välistä.


Ulkona on lämpöä vaivaiset +13,3 astetta eikä täällä talossa sisälläkään ole montaa astetta enempää. Pihatyöt odottavat, mutta mieluummin kyllä nautin siellä töistä, kun lämpötila on korkeampi. Parin päivän laiskottelu saa nyt kyllä riittää.

Kuvia en tuo tänne vieläkään. Odotan edelleen kuvablogin toipumista, jotta pääsen siellä taivaltamaan Polulle kauas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti